Muusikkojen liitto jakaa kattojärjestönsä SAK:n näkemyksen siitä, että hallituksen kaavailemat työehtoneuvottelujen rajoitukset suosivat yksipuolisesti työnantajia. Lisäksi erityisesti luovilla aloilla työehtojen kehittäminen vaatii alakohtaisten erityispiirteiden huomioimisen ja välillä jopa muusta työmarkkinasta poikkeavia ratkaisuja.

Vientivetoinen malli ei edistä tavoitteita

Nykyinen vientivetoisuuteen ja kustannusvaikutuksiin keskittyvä viime vuosien sopimisen malli on hankaloittanut sopimus- ja alakohtaiseen kehitystyöhön keskittymistä, eikä alakohtaisia tavoitteita ole voitu edistää tarkoituksenmukaisesti.

Kustannusvaikutusten laskenta tuottaa jatkuvasti tulkintaerimielisyyksiä, eikä työnantajan tavoitteiden taustaksi annettu tieto ei ole läpinäkyvää. Kun neuvotteluissa keskitytään niin sanotun yleisen linjan etsintään ja tarkasteluun, ei alakohtaiselle kehittämiselle jää resursseja.

”Työmarkkinamallin luominen ja siitä sopiminen kuuluu työmarkkinajärjestöjen tehtäviin. Lainsäätäjä voi tukea työmarkkinatoimintaa omilla ratkaisuillaan, mutta palkankorotustason kirjaaminen lakiin ei ole mahdollista eikä järkevää”, kommentoi Muusikkojen liiton sopimuspäällikkö Mirkka Kivilehto.

Työmarkkinamallin perusperiaatteiden on pohjauduttava solidaariseen palkkapolitiikkaan ja palkka- ja sopimuspoliittisiin linjauksiin, jotka huomioivat riittävästi toimialakohtaisen joustavuuden ja samapalkkaisuustavoitteen edistämisen.

Lisäksi työmarkkinamallin tulee mahdollistaa sellaisten alojen työehtojen kehittäminen, jossa työehdot ovat nykytilanteessa heikot, esimerkiksi korkeammilla palkankorotuksilla.

Valtakunnansovittelijan ratkaisujen sitominen yleiseen linjaan on kansainvälisten sopimusten vastainen

Hallitusohjelmakirjaus siitä, ettei valtakunnansovittelija tai sovittelulautakunta voisi ylittää niin sanottua palkantarkastusten ”yleistä linjaa”, on erittäin ongelmallinen.

Ensinnäkään sen pohjalta ei onnistuta tekemään hyvää lainsäädäntöä. ”Yleinen linja” on ollut ja on edelleen sekä määrällisesti että ajallisesti abstrakti käsite, jonka sisällöstä ei löydy yksiselitteistä saati yksimielistä määritelmää.

”Erityisesti luovat alat poikkeavat muun muassa rahoitukseltaan ja työehdoiltaan vientialoista, jolloin ’yleisen linjan’ seuraaminen niin sanottuna perälautana on harvoin tarkoituksenmukaista”, kertoo Kivilehto.

”’Yleistä linjaa’ ei voida määrittää työnantajan tekemien kustannusvaikutuslaskelmien pohjalta, koska kokemuksemme mukaan ne eivät ole yksiselitteisiä eivätkä perustu riippumattomaan tietoon.”

Myös hallitusohjelmakirjauksen tavoite jää epäselväksi.

”Näkemyksemme mukaan hallitusohjelmakirjauksella olisi päinvastainen vaikutus kuin mihin sillä kerrotaan pyrittävän”, Kivilehto toteaa.

Kirjauksen mukaisen lainsäädännön myötä valtakunnansovittelijan merkitys riidan ratkaisijana heikentyisi sekä osaltaan lisäisi työtaisteluita ja vähentäisi sovitteluhalukkuutta. Sovittelun lopputulema olisi ennalta sidottu ”yleiseen linjaan”, jolloin koko sovittelujärjestelmä muuttuisi yksipuoliseksi.

Hallitusohjelmakirjaus on ristiriidassa ILO:n kansainvälisten sopimusten kanssa, joihin myös Suomi on sitoutunut. Neuvottelumekanismien tulee säilyä neutraaleina, eikä niillä ole mahdollista turvata ainoastaan toisen osapuolen intressejä.

”Tässä valossa hallitusohjelmakirjauksen mukaisen lainsäädännön ei pitäisi olla mahdollinen”, sanoo Kivilehto.

On tärkeää, että valtakunnansovittelijalla on aito mahdollisuus ottaa alakohtaiset tarpeet huomioon työehtosopimusratkaisuja haettaessa. Luottamus sovitteluinstituutioon on keskeinen osa suomalaista työmarkkinajärjestelmää.

Samalla puolueettoman talouden tilannekuvan ja vaikutusten arvioinnin tarve on ilmeinen. Esimerkiksi kilpailukyvyn parantamiseksi tehtyjen sopimusmuutosten vaikutuksia tulisi seurata riippumattoman tahon toimesta. Tämän toteuttamiseksi voitaisiin esimerkiksi valtakunnansovittelijan toimistolle lisätä resursseja.

Vientivetoinen malli on epäselvä

”Vientivetoinen malli” on tulkinnaltaan yhtä ongelmallinen kuin ”yleinen linja”. Yhteinen raami työehtosopimiselle on määritettävissä muun muassa kansainvälisten velvoitteiden kautta, mutta palkankorotusmallin betonoiminen yhden teollisuusalan palkankorotusratkaisuihin ei edistä alakohtaista sopimista ja työehtojen kehittämistä tarkoituksenmukaisella tavalla. Erityisesti luoville aloille tällainen malli ei sovellu.

”Työmarkkinaosapuolten yhteistä hyväksyntää nauttiva työmarkkinamalli on saavutettavissa vain osapuolten yhdessä neuvottelemalla ja sopimalla”, Kivilehto muistuttaa.

Vuoropuhelun edellytykset heikkenevät

Kansainvälisten velvoitteiden ja EU:n yhteisten pelisääntöjen mukaisesti työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua tulee edistää osana markkinatalouden jatkuvaa muutosta.

”Hallitusohjelmakirjaus ei tue tätä vaatimusta, vaan päinvastoin heikentää vuoropuhelun edellytyksiä”, Kivilehto huomauttaa.

Lue lisää aiheesta: Mirkka Kivilehto: Työelämän joustotavoitteet jo valmiiksi joustavilla aloilla >