Hiilestä timantiksi – ajatuksia koesoittoon valmistautumisesta

Kun on löytänyt itselleen tuloksekkaan tavan työstää koesoittomateriaalia, sitä ei luultavasti kannata ryhtyä muuttamaan. Jos kuitenkin pruuveista toiseen tuloksena on vain sitä kuuluisaa kokemusta, kannattaa pysähtyä miettimään prosessiaan tarkemmin. Tehokkaasti harjoitteleminen säästää tunnetusti aikaa, käsiä ja pettymyksiltä. Fakta on kuitenkin se, että koesoitossa on yleensä vakipaikka tarjolla vain yhdelle soittajalle, ja kaikki muut lähtevät kotiin enemmän tai vähemmän pettyneinä.

Koskaan ei ole ollut niin helposti saatavilla tietoa esimerkiksi koesoitoissa kysyttävien orkesteritehtävien soittotavoista kuin nyt. Netti on täynnä luentoja, mestarikursseja ja soittonäytteitä aiheesta. Omassa valmistautumisprosessissani tutustuin muun muassa Rob Knopperin, Nathan Colen ja Noa Kageyaman ajatuksiin. Hyödyllisiä mentaalisen valmistautumisen työkaluja tarjosivat lisäksi Juilliardissakin opettanut professori Don Greene ja muun muassa The Mindful Musician -kirjan kirjoittanut pianonsoiton ja pedagogiikan professori Vanessa Cornett. Orkesteritehtävien oikeita tempoja ei tarvitse enää kalastella ainoastaan pitkin kirjastojen levyhyllyjä, vaan YouTubesta, Spotifystä ja muista suoratoistopalveluista löytää hyvällä tuurilla jopa kohdeorkesterin tulkinnat. Orkesterikokemuksesta on tietenkin hyötyä, samoin kokeneista opettajista ja muista mentoreista. Saatavilla oleviin vinkkeihin homma ei siis kaadu.

Don Greenen aihetta syväluotaavia kirjoja ovat esimerkiksi Audition success, Performance success ja Fight your fear and win. Hänen mukaansa monet tekevät sen virheen, että harjoittelevat itse asiassa harjoittelua, eivät niinkään itse tilannetta: toisin sanoen he yrittävät saada materiaalia haltuun toistamalla asioita uudestaan ja uudestaan toivoen, että varsinaisessa tilanteessa pysyisivät rentoina ja kasassa, jotta voisivat mahdollisimman hyvin toistaa harjoitellun pakettinsa. Greene vertaa kieli poskessa koesoittotilannetta henkiseen sotatantereeseen ja pitää ajanhukkana toivetta siitä, että kukaan olisi rennoimmillaan sinä hetkenä, kun on suurennuslasin alla syynättävänä tietäen, että mahdollisesti jopa 40 vuoden työura riippuu muutamasta joidenkin kymmenien sekuntien soittonäytteestä. Olympiamitalitason urheilijoitakin ohjannut Greene sanoo, että ainoa tapa rakentaa kestävä pohja menestykseen niin koesoitoissa kuin muissakin tosipaikoissa on pyrkiä harjoittelemaan sitä silmällä pitäen, että olet parhaimmillasi juuri erityisen stressaavissa tilanteissa. Hänen mukaansa lieneekin järjellistä erottaa keskenään harjoittelu koesoittomateriaalin haltuun ottamiseksi ja varsinaiseen koesoittopäivään valmistautuminen. Jälkimmäisellä tarkoitetaan tapoja treenata ohjelmaansa nimenomaan paineen alla, ei pelkästään mukavuusalueella.

Hyvät rutiinit avuksi

Greene puhuu paljon myös rutiinien tärkeydestä. Niin opiskelussa, laihduttamisessa kuin Mozartin tulkinnassakin parhaita tuloksia saa yleensä luomalla itselleen terveellisiä rutiineja, joihin voi sitten sopivasti lisätä haastetta inspiraation yllättäessä. Rutiinit auttavat myös ja ehkä aivan erityisesti silloin kun paniikki iskee tai on huonon motivaation päivä. On terveellistä asettaa erilaisia välitavoitteita esimerkiksi päivän, viikon tai kuukauden ajalle, luonnollisesti koko prosessillekin. Tavoitteiden toteutumista voi seurata kirjaamalla edistyksen merkkejä ja kehityskohteita ylös ihan päivittäin. Näin epäuskon hetkiä kohdatessa voi torjua kauhua ja ahdistusta lukemalla muistiinpanojaan ja tekemällä niistä realistisia johtopäätöksiä. Itse pruuvitilanteessa kannattaa pyrkiä eliminoimaan ylimääräiset ajatusten harhailut ja antaa vain mennä: olympiafinaalin pituushyppääjäkään ei luultavasti enää suorituksessaan ajattele polvikulmia ja käsien asentoja.

Kuva: Rachel Loughman

Koesoitto-ohjelmistot ovat pysyneet pääpiirteissään samantapaisina kymmeniä vuosia. Siispä on hyödyllistä pitää pruuvikonserttoja lämpimänä myös koesoittosesongin ulkopuolella. Kannattaa hommata itselleen nuotit tyypillisimmistä kysytyistä orkesteritehtävistä ja silloin tällöin tutkiskella niitä. Käyttävätpä jotkut niitä etydeinä ja/tai lämmittelyrutiineinakin. Varoituksen sana kuitenkin: joillekin voi olla helpompi organisoida itsensä aloittamalla harjoittelu vasta myöhemmin. Soittamalla umpituttuja biisejä uudestaan ja uudestaan selkärankaan saattaa pesiytyä maneereja, joista voi olla haastavaa opetella pois.

The Chicago Symphony Orchestran konserttimestari Nathan Cole sanoo useiden treenattaessa tehtävien valintojen olevan riskien ja hyötyjen vertailemista: kuinka paljon soitetaan varman päälle ja paljonko niin sanotusti urku auki. Esimerkiksi kieli-, sormitus- ja jousitusvalintoja kannattaa miettiä tarkoin, sillä monet soolo-ohjelmiston ratkaisut eivät toimi orkesteriarjessa. Onko järkevää ottaa riski ja tarjota pureskeltavaa lautakunnalle? Toisaalta ainoa mahdollisuus on tarjota osaamisensa ja muusikkoutensa rehellisesti omana itsenään ja kuitenkin yrittää erottua massasta positiivisesti. Näitä valintoja tehdessä partituurin tuntemisesta on oleellista etua, sillä tarvittavat ratkaisut liittyvät usein kulloiseenkin rooliin kokonaisuudessa: tarvittaisiinko tositilanteessa toisiin sektioihin sulautuvaa, jotain toista sektiota tukevaa, vai kenties sektio- tai jopa yksilösolistista soundia.

Koesoittolautakunta pyrkii löytämään rinnalleen hienon yhdistelmän soitoltaan lähes moitteetonta, mutta joustavaa muusikkoa ja ihmistä. Tällaista musiikin ja elämän MacGyveria on haastavaa löytää muutaman soivan minuutin perusteella, mutta kandidaatin teknistä suoritusta voi kuitenkin melko objektiivisesti arvioida muutaman pääpiirteen osalta. Niitä ovat ainakin itselleni intonaatio, rytmin käsittely tempovalintoineen, artikulaatio, fraseeraus ja soundi. Sävelpuhtauden tulee mielestäni olla luodinkestävällä pohjalla. Intonaatio on usein erittäin muutosherkkä painetilanteessa, ja sitä tulee siksi harjoittaa nimenomaan paineen alla. Intonaatiota ja soundia ei ainakaan omassa ajattelussani voi täysin erottaa toisistaan, joten simppelisti ilmaistuna: soita aina täydellisen puhtaasti, hienolla kvaliteetilla. Helppo homma.

Teknologia hyötykäyttöön

Metronomi on muusikon paras ystävä, ja sitä kannattaa opetella käyttämään monipuolisesti, sillä hyvällä metronominkäytöllä oppii saamaan selkeämmin ulos niin pisteelliset rytmit kuin triolien ja kuudestoistaosien erotkin. Varsinkin takapotkut ovat hyödyllisiä, siten saa yleensä paremman svengin ja – mystistä kyllä – tilaa mahdolliselle pienelle rubatoinnille. Rubaton käyttö pruuveissa on muuten kuin huhtikuinen pilkkireissu: parempi tietää tarkkaan mitä on tekemässä, tai karvalakki kastuu. Tempoiksi ei useinkaan ole järkevää valita kaikkein hitainta tai nopeinta löytämäänsä versiota, vaan kuten Nathan Cole asian ilmaisee, jotain keskiarvon siltä puolelta, jolta kuvittelee voivansa ilmaista kappaleen karaktääriä kaikkein vakuuttavimmin, parhaalla mahdollisella soinnin kvaliteetilla. Pulssin tulisi aina olla selkeä, kiihdytysten, hidastusten ja muiden rubatointien loogisia sekä rytmien kirurgintarkkoja. Juokseminen tai laahaaminen on ehdottomasti kielletty.

Kuva: Xach Hill

Koesoittolautakunta on erittäin kiinnostunut tyylinmukaisesta ja tyylikkäästä fraseeraamisesta, ja niin tulisi kandidaatinkin olla. Artikulaatio- ja dynamiikkamerkinnät pitäisi pyrkiä soittamaan niin tarkasti, ettei kuulija voi mitenkään erehtyä siitä, millainen merkintä on kyseessä. Paineistetussa tilanteessa nyanssierot tuppaavat kaventumaan, joten on tärkeää että ”rangea” on paljon. Näitä asioita kannattaa treenivaiheessa monitoroida paitsi opettajien ja mentoreiden, omien sekä opiskelutovereiden korvien avulla, myös lahjomattomilla äänityslaitteilla. Metronomin lisäksi hyödyllisiä laitteita ovat ainakin viritysmittari, äänentallennuslaite ja videokamera. Kaikki löytyvät nykyään älypuhelimesta, mutta mitä syvemmälle haluaa soittonsa yksityiskohtiin paneutua, sitä pedantimpi kannattaa laitteistonsa kanssa olla. Laatuun satsaaminen, olosuhteiden vakioiminen sekä rehellisyys itseanalyysissä takaavat treeniin lisätehoja. Loistavia vinkkejä laitteiden käyttöön saa esimerkiksi tutustumalla The Metropolitan Operan orkesterin lyömäsoittajana tunnetun Rob Knopperin ajatuksiin aiheesta.

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen

Useita huippuorkestereiden konserttimestarikoesoittoja voittaneen Nathan Colen mukaan terve inhorealismi kertoo soittajalle, missä oman osaamisen lattia ja katto sijaitsevat. Koesoittoja voittavat hänen mukaansa yleensä ne, joiden lattia on tarpeeksi korkealla ja jotka suorittavat pruuvipäivänä mahdollisimman lähellä kattoansa. Inhorealismia ei kuitenkaan tule sekoittaa sisäiseen puheeseen: on täysin mahdollista pitää itseään aivan hyvänä muusikkona ja nähdä itsensä onnistuvan painetilanteessa fantastisesti, mutta samanaikaisesti tarkastella kriittisesti omaa prosessiaan. Ihmiselle on tunnetusti luontaista huijata itseään, Yehudi Menuhinin sanoin: ”Bad intonation is like a bad smell; you get used to it, because it’s your own!”. Don Greenenkin mukaan sisäiseen puheeseen keskittyminen on oleellista. Kauhuja maalaileva ja epäonnistumista pelkäävä sisäinen puhe on itseään toteuttavaa. Harjoitusvaiheessa kannattaa siis keskittyä siihen, että mielikuvat pruuvipäivän suorittamisesta ovat positiivisia. Mentaalisen harjoittelun tulisi muutenkin olla osana päivittäistä harjoittelua, mielellään jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa opiskeluja.

Treenatessa on siksikin tärkeää etsiä vähän kaikessa omat ala- ja ylärajansa, että lautakunta voi tilanteessa pyytää kandidaattia soittamaan aivan tietyllä tavalla, tietyssä tempossa, tai muuten toisin. Tällä mitataan soittajan kykyä mukauttaa soittoaan eli ominaisuutta, joka on koko orkesterityön arjen ytimessä. Ei kuitenkaan ole järkevää miettiä liiaksi lautakunnan mieltymyksiä, vaan tarjota omaa taiteilijuuttaan, joka kelpaa, jos on kelvatakseen. Kuten Cole asian muotoilee: ei pidä pyrkiä loistamaan, vaan antamaan vaikutelma, että on jo ikään kuin osa kyseistä sektiota ja orkesteria.

Lopuksi sanoisin, että erittäin tärkeä osa valmistautumista on kuitenkin riittävä henkinen ja fyysinen lepo. Koesoittoharjoitteluprosessin (ihanan insinöörimäinen sana!) hyvä selkeyttäminen vapauttaa aikaa sen ulkopuoliselle ajalle: siihen luottamisen myötä ei tarvitse panikoida ja ahdistua valtavasta stressimöykystä myös vapaa-ajallaan, vaan voi keskittyä palauttavaan rentoutumiseen. Elämää on koesoittojen jälkeenkin, eikä niiden takia kannata itseään hajottaa. Huolellinen työ ja itsensä haastaminen maksaa itsensä takaisin väistämättömänä kehittymisenä, niin muusikkona kuin ihmisenäkin.

Teksti: Jussi Aalto

Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 5/2023.