Piirtäminen on minulle yksi tärkeimmistä vastapainoista sävellystyölle. Työurallani on ollut vaiheita, jolloin olen piirtänyt jopa puoliammattimaisesti. Piirtäminen on opettanut minulle monia hyödyllisiä taitoja. Kauniin ja elävän viivan aikaansaaminen on jatkuvaa tasapainottelua kontrollin ja huolettomuuden välillä. Tismalleen samanlaista tasapainottelua tarvitaan myös sävellystyössä. Liiallinen ideoiden kontrolli ei tee hyvää musiikille, mutta eipä työssä toisaalta liiallinen huolettomuuskaan toimi.
Piirtämistä on treenattava aktiivisesti, ja pitkä tauko saa taitoni taantumaan. Tässä suhteessa soittaminen ja piirtäminen vertautuvat identtisesti toisiinsa. Tiedän kuvataiteilijoita, jotka treenaavat piirtämistä hurjia tuntimääriä päivässä.
Asuessani Vuosaaren taiteilijatalossa asumisetuihin kuuluivat talon asukkaiden pitämät erilaiset pienkurssit. Mieleeni jäi erityisesti kuvataiteilijanaapurini pitämä Croquis-kerho, jossa harjoiteltiin nopeiden luonnosten piirtämistä. Elävän mallin piirtämiseen annettiin aikaa yhdestä kymmeneen minuuttia. Oli hämmentävää huomata, kuinka tärkeitä ja hienoja kvaliteetteja nopeus ja kiire voivat taiteessa olla.
Nämä vauhtiasiat ovat osittain toki temperamenttikysymyksiä, mutta ajattelen, että nopeiden prosessien opettelu olisi tärkeää myös musiikin koulutuksessa. Säveltäjä Brian Ferneyhough teettää oppilaillaan seuraavan kaksiosaisen harjoituksen:
- Sävellä tunnissa minuutin mittainen teos.
- Sävellä minuutissa tunnin mittainen teos.
Nopeus ja kiire ja yhdistetään usein hutilointiin, ja omilta opiskeluajoilta muistan enemmänkin kiireettömän punninnan olleen arvossaan. Helsingin Sanomien pitkäaikainen poliittinen pilapiirtäjä Kari Suomalainen lausui aikoinaan eräässä haastattelussa: ”Viivan täytyy elää!” Eloisaa viivaa voisi verrata musiikissa melodiseen ainekseen. Ainakin omassa työssäni eloisan melodian kirjoittaminen onnistuu helpommin nopeassa prosessissa kuin kokkos-sibeliaanisessa punninnassa.
Kurkistus rinnakkaistaiteiden prosesseihin voi joskus avata isojakin lukkoja luovassa työssä.
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 5/2023.