Tilaajan maksuvaikeudet – kuinka toimia mahdollisissa maksukyvyttömyys­tilanteissa?

Saamme toisinaan lukea uutisia tapahtumayritysten ja keikkajärjestäjien maksuvaikeuksista tai uhkaavasta maksukyvyttömyydestä. Mikäli mahdollinen yhteistyökumppani on jatkuvasti otsikoissa maksuvaikeuksiin liittyvien ongelmien vuoksi, on hyvä miettiä, onko keikkasopimusten tai muiden sitoumusten tekeminen tällaisen tahon kanssa järkevää ja millaisia riskejä sopimuksen tekemiseen liittyy.

Kun toimit yrittäjänä

Erityisesti yrittäjänä toimiessa tilaajan maksukyvyttömyyteen liittyvät riskit voivat helposti konkretisoitua, minkä vuoksi varoitusmerkkien ilmetessä on suositeltavaa harkita tilannetta tarkkaan. Tilaajan maksukyvyttömyyteen liittyviä riskejä voi kuitenkin vähentää esimerkiksi pyytämällä keikkakorvauksen maksamista etukäteen, mutta silloinkin mikäli tilaaja asetetaan konkurssiin ennen keikan toteutumista, on olemassa riski maksun peräyttämisestä ja takaisinsaannista tilaajan konkurssipesään.

Keikan tilaajan maksuvaikeuksiin liittyen myös liittoon tulee usein yhteydenottoja siitä, miten tulisi toimia, jos tilaaja ei maksa laskuja eräpäivästä huolimatta.

Mikäli muusikko toimii yrittäjänä, tulee tilaajalle ensin lähettää virallinen maksumuistutus. Mikäli laskua ei muistutuksesta huolimatta makseta ja kyseessä on riidaton saatava eli tilaaja ei ole kiistänyt laskun perustetta tai reklamoinut laskun summasta, voi laskun laittaa perintään. Kuitenkin yrittäjänä toimiessa on hyvä muistaa, että yrittäjä lopulta kantaa itse taloudellisen riskin toiminnastaan. Mikäli tilaaja ei maksaa laskua, voi sen laittaa perintään, mutta sen maksamiselle ei ole takausta. Mikäli tilaaja lopulta asetetaan konkurssiin, on yrittäjällä mahdollisuus vain valvoa saatavansa tilaajan konkurssimenettelyssä. Useimmiten jako-osuudet jäävät kuitenkin melko pieniksi tai konkurssipesässä on niin vähän varoja, että ne eivät riitä edes konkurssimenettelyyn, jolloin konkurssi voi raueta varojen puutteeseen.

Kun toimit työsuhteessa

Työsuhteessa taloudellinen riski on työnantajalla. Mikäli työnantaja ei maksa palkkoja työskennellessäsi työsuhteessa, kannattaa olla heti yhteydessä työnantajaan ja pyytää maksamattomien palkkojen maksamista. Mikäli kyseessä on loppupalkka ja sen maksu viivästyy, on sinulla lähtökohtaisesti myös oikeus viivästyskorkoon sekä odotusajan palkkaan.

Työsuhteessa työntekijän suojana toimii myös palkkaturvajärjestelmä. Mikäli epäilet, että työnantajasi on maksukyvytön, ole heti yhteydessä Uudenmaan ELY-keskukseen, joka käsittelee palkkaturva-asiat Suomessa. Hae palkkaturvaa viimeistään kolmen kuukauden kuluessa saatavan erääntymisestä. Jos hakemusta ei ole tehty määräajassa, ei saatavaa voida maksaa palkkaturvana.

Palkkaturvaviranomaisella on kuitenkin palkkaturvalain mukaisesti perustellusta syystä oikeus evätä palkkaturva tai harkita maksettavan palkkaturvan määrä muun muassa silloin, jos työntekijä hakee toistuvasti palkkaturvana samaan työnantajaan kohdistuvia saatavia tai on jatkanut työsuhteessa vielä senkin jälkeen, kun hänen on palkanmaksuun liittyvien laiminlyöntien perusteella täytynyt tietää, ettei työnantaja kykene suoriutumaan palkanmaksustaan. Jos työnantaja on esimerkiksi jättänyt palkan maksamatta työntekijälle ja työntekijä siitä huolimatta menee työnantajalle uudelleen töihin, voidaan palkkaturvan maksaminen evätä, sillä palkkaturvajärjestelmän tarkoituksena ei ole, että työntekijä voisi jatkaa työntekoa palkkaturvajärjestelmän kantaessa taloudellisen riskin tilanteessa, jossa työnantaja on tosiasiassa maksukyvytön.

Sopimussuhde määrittää maksuvelvollisuuden

On myös hyvä muistaa, että muusikon suuntaan maksuvelvollisuus on sillä, jonka kanssa muusikolla itsellään on sopimus. Joissain tilanteissa muusikko ei välttämättä ole sopimussuhteessa suoraan maksuvaikeuksissa olevaan keikan tilaajaan vaan esimerkiksi ohjelmatoimistoon, joka välittää muusikolle esiintymistilaisuuksia. Mikäli ohjelmatoimiston oma sopimuskumppani eli keikan tilaaja jättää laskun maksamatta, on muusikolla kuitenkin lähtökohtaisesti oikeus saada sovittu keikkakorvaus omalta sopimuskumppaniltaan eli ohjelmatoimistolta sen kanssa tehdyn työ- tai toimeksiantosopimuksen perusteella. Näissäkin tilanteissa muusikon työskennellessä yrittäjänä kannattaa kuitenkin pitää huolta siitä, että ohjelmatoimiston kanssa tehdyssä toimeksiantosopimuksessa riskiä tilaajan maksukyvyttömyydestä ja laskun maksamattomuudesta ei ole asetettu muusikon kannettavaksi.

Apua liitosta

Tarvittaessa saat Muusikkojen liitosta apua palkkaturvahakemuksen tekemiseen.

Yrittäjänä toimiessasi voit hyödyntää Lowellin jäsenetua muistutusten ja perinnän kanssa:

Roikkuuko reskontrassasi maksamattomia laskuja? Muusikkojen liiton jäsenenä voit siirtää ne Lowell Oy:n (ent. Lindorff) hoidettavaksi. Lowell huolehtii liiton jäsenten laskujen tehokkaasta maksumuistuttamisesta ja perinnästä ilman vuosimaksuja. Tällä tarkoitetaan yritysmuodossa tehtyjen esiintymisten laskuja, ei työsuhteessa syntyneitä palkkasaatavia.

Voit jättää toimeksiannot helposti Pikaperintä-palvelun kautta. Erillistä sopimusta ei tarvita, vaan hyväksyt tuolloin palvelun ehdot ja asiakkuus muodostuu automaattisesti. Halutessasi voit liittää perintäpalveluun myös muistutuspalvelun, jolloin Lowell muistuttaa asiakastasi maksamattomasta laskusta heti eräpäivän jälkeen. 

Muistathan kirjoittaa kumppanitunnus-kohtaan SML, niin saat hyödynnettyä sovitun hinnoittelun palveluun:

  • Ei avausmaksua
  • Ei vuosimaksua
  • Vapaaehtoisessa perinnässä 2% provisio peritystä kokonaismäärästä onnistuneessa perinnässä
  • Oikeudellisessa perinnässä 2% provisio peritystä kokonaismäärästä onnistuneessa perinnässä
  • Jälkiperinnässä 25% provisio peritystä kokonaismäärästä onnistuneessa perinnässä 

Lisätietoja saat Lowellin yritysmyynnistä: myynti@lowell.com / p. 010 2700 700

Epäselvässä tilanteessa voit olla yhteydessä allekirjoittaneeseen: ilona.vartiainen@muusikkojenliitto.fi