Säveltäjä Sampo Kasurisella on kunnianhimoinen tavoite. Hän haluaa luoda uuden soittimen, joka on ”vähän niin kuin flyygeli, mutta paljon muutakin”. Kasurinen ajatteleekin itseään ikään kuin soitinrakentajana, joka luo modernia teknologiaa käyttäen flyygelistä jotain aivan uutta. Tähän ei riitä nuottitelineen päälle laitettu syntikka. ”Ei pianistille ole inspiroivaa soittaa pelkkää midi-kiipparia, vaikka se yleisöä voikin viihdyttää”, toteaa Kasurinen, joka on luonut perinteiseen pianoon digitaalisen ulottuvuuden.
Kaikki alkoi Kasurisen kiinnostuksesta Disklavierin mahdollisuuksiin. Näin syntyi ensimmäinen teos, Helvetinkone. ”Alkusysäys teokseen tuli silloiselta sävellyksenopettajaltani Veli-Matti Puumalalta, joka halusi, että kirjoittaisin kappaleen midi-keyboardille. Aloin kehittellä ideaa ja kiinnostuin, miten Disklavieria voisi käyttää osana teosta. Näin syntyi Helvetinkone.”
Helvetinkone vaikuttaa aluksi perinteiseltä pianosonaatilta, mutta teoksen edetessä pianistin soittama Disklavier-flyygeli alkaa elää omaa elämäänsä ja puhua soittajalleen. Tämän mahdollistaa Disklavier-tekniikka, jota Kasurinen käyttää aivan toisin kuin sitä on suunniteltu käytettävän. Apuna ovat lisäksi kaiuttimet, jotka toistavat prosessoitua pianoa soiton sekaan. Puhe on muutettu dataksi, jonka Disklavier toistaa. Efekti on hämmentävän tehokas. Kantaesityksen soitti Emil Holmström vuonna 2018. Sen jälkeen Avanti! on esittänyt teoksen kahdesti, viimeksi vuonna 2022 Tanssin talossa. Kokonaisuuden Kasurinen loi yhdessä käsikirjoittaja Reeta Ruotsalaisen kanssa.
Puhuva piano
Puhuva piano ei sinänsä ole mikään uusi keksintö. Sellainen luotiin jo 1990-luvulla Itävallassa. Idean isä on niin ikään säveltäjä Peter Ablinger. Hänen luomuksensa, Quadraturen, on varsin vaikuttava laitos, josta tulee ennemminkin mieleen 1900-luvun alun höyrykone kuin vuosituhannen vaihteen hi-tech keksintö. Valtava aparaatti on kurottautunut pianon ympärille. Sen 88 metallista ”sormea” pystyvät kukin toistamaan 16 lyöntiä sekunnissa – siis vaikka kaikille koskettimille samanaikaisesti. Jos normaalisti pianisti käyttää kymmentä sormea maksimissaankin noin kymmenen lyönnin sekuntivauhdilla, Quadraturen avulla on tietenkin mahdollista toistaa aivan uudenlaista tekstuuria, jotain mitä ei ole koskaan pianolla kuultu. YouTubesta löytyy kiinnostava video, jossa tämän koneen voi nähdä työssään.
On kuitenkin mielenkiintoista, että sofistikoituneemman oloinen Disklavier keksittiin jo toistakymmentä vuotta ennen Quadraturea. Toki Disklavierin käyttötarkoitus modernina ”kapakkapianona” on hyvin erilainen.
Helvetinkoneessa Kasurinen tavoittelee uudella teknologiallaan jotain samaa kuin Ablinger. Myös Ablinger syötti koneeseensa midimuotoon muutettua puhetta, jota kone toisti. Valkokankaalle heijastettu tekstitys ja puhuva hahmo auttavat visuaalisesti kuulijaa ymmärtämään flyygelin ”puhetta”.
Kasurinen on myös inspiroitunut muuttamaan sointiväriä ja virettä radikaalisti. Tätä soittoa hän blendaa livesoiton sekaan kaiuttimien kautta. Efekti on pysäyttävä. Tasavireinen järjestelmä on niin iskostunut mieliimme, että sen rikkominen kuulostaa radikaalilta. Enkä nyt puhu vain epävireeseen menneestä pianosta, joka on kauttaaltaan tai sieltä täältä laskenut hieman. Kasurisen softa tuottaa omassa vireessään olevaa prosessoitua soittoa, joka voi olla kaukana perusvireessä olevasta flyygelistä. Miksauksesta muodostuva dissonanssi luo kuitenkin aivan uudenlaisen kiehtovan maailman, joka ei vastaa käsitystämme flyygelin kuulokuvasta.
”Haaste ja kaikkein mielenkiintoisin osuus on se, miten saa blendattua akustisen soittimen tähän materiaaliin. Samplepianon soundi ei ole soittajan näkökulmasta erityisen inspiroiva, mutta haluaisin saada parhaat puolet sieltä käyttööni ja yhdistää ne perinteiseen pianoon. Sieltä aukeaa mahdollisuuksien maailma”, pohtii Kasurinen.
Tämä kaikki on osa tutkimusmatkaa, jossa on elementtejä eri tekniikoista. Kasurinen on kuitenkin suunnannut katseensa jo paljon pidemmälle: hän haluaa luoda jotain aivan uutta. Pianolle on sävelletty parin vuosisadan aikana valtava määrä teoksia, eikä Kasurinen halua toistaa jo tehtyä. Ei ole kuitenkaan helppo tehtävä luoda jotain täysin uutta, joka samanaikaisesti on kiinnostavaa – ei, vaikka käytössä olisikin modernin teknologian uusimmat välineet.
Kasurinen myös tiedostaa sen, millä tarkkuudella ammattipianistit operoivat ja minkälaisia kvaliteetteja he konserttiflyygeliltään odottavat. ”Rima on tosi korkealla. Konserttipianistit ovat niin tarkkoja siitä, miten heidän soittimensa soi ja minkälaisia sävyjä siitä saa. Haluan pystyä pitämään saman tason. Varsinaisen soivan lopputuloksen lisäksi minulle on tärkeää, että nämä elektroakustiset ’soittimet’ tuntuisivat mielenkiintoisilta, sävykkäiltä ja responsiivisilta myös solistille, että soittaja voisi luontevasti löytää niistä ’omia’ sävyjä samalla tavalla kuin akustisesta flyygelistä.”
Kasurinen haluaakin luoda soittimen, joka on niin sävykäs, että konserttipianistikin saa siitä innostuksen kipinän. ”Taitavasti rakennettuna se ei tunnu syntikalta, vaan ikään kuin preparoidulta pianolta – kuitenkin niin, ettei preparointi välttämättä noudata perinteisen preparoinnin lainalaisuuksia”, selittää Kasurinen tavoitteitaan. ”Periaatteessa Silent-pianokin jo riittäisi, mutta Disklavier avaa lisämahdollisuuksien joukon. Siinä on monenlaisia ulottuvuuksia, joita säveltäjä voi hyödyntää”, hän sanoo.
Kasurinen käyttääkin tehokkaasti Disklavier-koneiston mahdollisuuksia. Tietoa kulkee molempiin suuntiin. Viime syksynä Kasurinen koodasi softan, joka analysoi eri parametreja pianistin soitosta ja tuottaa todennäköisyyksiin perustuvaa tekstuuria näitä parametreja hyödyntäen. Se on iso harppaus kohti hänen tavoitteitaan.
Sostenuto patch
Luomuksen älynväläys on softa, jonka Kasurinen on nimennyt ”Sostenutoksi”. Siihen soitetaan jotain materiaalia, jonka tietokone analysoi. Soiton rytmi, säveltaso, voimakkuus ja kesto analysoidaan ja tallennetaan muistiin erikseen. Informaation pohjalta softa generoi lisää materiaalia, joka toistuu loputtomasti. Kyseessä on siis eräänlainen älykäs looper – tai oikeastaan luova sellainen. Jos Ed Sheeran soittaa kitarallaan itselleen pohjan, looper toistaa sitä niin kauan kuin on tarvis, mutta se toistaa täsmälleen sen saman, mitä Sheeran sinne soitti. Sostenuto patch kuitenkin rakentaa loputtomasti uutta, se on luova!
Kasurisen softa pystyy poimimaan ihmisen tuottaman epätasaisuuden, persoonallisuuden ja kömpelyyden. Siitä se monistaa ”inhimillisen” kuuloista tekstuuria loputtomasti varioiden. Luulisi, että joku olisi tällaisen jo keksinyt, mutta Kasurinen ei ole aivan vastaavasta kuullut. ”On olemassa kaikenlaisia midiarpeggioraattoreita, mutta keskeinen ero on se, että niihin usein koodataan halutut parametrit, kun taas Sostenuto-patch analysoi ne suoraan soitosta.”
Kasurinen on luonut softan itse, joten sovelluksen kaupallinen hyödyntäminen tulevaisuudessa ei ole poissuljettu vaihtoehto. Tällä hetkellä tutkimusmatka on kuitenkin kesken ja softa on säveltäjän inspiraation lähde.
Felttipiano
Kasurinen on myös pohtinut, miten tekoälyn saisi valjastettua hyödyntämään kaikkea muutakin pianosta tulevaa ääntä kuin vain säveliä. Siis sitä kaikkea natinaa, vinkunaa ja kolinaa, mitä pedaalista ja koneistosta tulee.
Niin sanotussa felt-pianossa kaikki tuo on jo kaupallistettu. Kun huopa (eng. felt) laitetaan vasaroiden ja kielten väliin – eli kun dempataan vasaran aiheuttama sävel – pianon narina ja natina tulee esille. Mikeillä tätä kolinaa voidaan korostaa. Se on osa viehätystä ja se koetaan ”inhimilliseksi”. Pianonrakentajat ja -virittäjät ovat vuosikymmenet yrittäneet kaikin keinoin häivyttää nämä äänet, joita nyt mikityksellä yritetään korostaa. ”Felt-pianossa on jotain orgaanista. Kenties se edustaa nykyajan individualismia, että fokus on yksittäisen ihmisen pienissä teoissa. Jokainen rasahdus on tärkeää”, miettii Kasurinen.
Kasurinen on pohtinut näiden äänien hyödyntämistä oman softansa ja Disklavierin kautta. ”Ideani perustuu taajuusanalyysiin, missä taajuudet muutetaan säveliksi algoritmin mukaan. Pystyisikö tekoäly oppimaan näiden mekaanisten äänten käyttämistä niin, että niistä saisi vaikka konsonantteja?”, pohtii Kasurinen.
Kasurinen on myös miettinyt, jos Disklavierin avulla voisi toteuttaa felt-pianon tyylistä ”intiimiä” efektointia konserttisalissa. ”Soiton sekaan voisi syöttää digitaalisesti sämplättyä felt-pianoa ja saada näin sen vaikutelman osaksi kokonaisuutta. Se on vain yksi käyttötarkoitus, mutta täysin mahdollinen ja mielenkiintoinenkin.”
Kuinka ollakaan, felttipianon tunnetuimpia kaupallistajia, islantilainen Ólafur Arnalds, on niin ikään kokeillut samankaltaisia kikkoja kuin Kasurinenkin. Arnalds on käyttänyt vanhaa player piano -tyyppistä flyygeliä (Moogin ”Piano Bar”) syöttääkseen soittamaansa dataa kahteen Disklavier-pianoon. Tosin hän ei muokkaa kahden pianon saamaa informaatiota yhtä paljon kuin Kasurinen.
Pirunpalkeet
Referenssejä löytyy lähempääkin. Haitaristi Harri Kuusijärvi on tutkinut samaa asiaa elektroakustisen haitarin avulla. ”Jos piano on lyömäsoitin, haitari on lähtökohtaisesti puhallinsoitin. Pianolla ei voi soittaa crescendoa muuten kuin kirjoittamalla paljon nuotteja. Mutta haitarilla on eri valmiudet! Arvi Jokela on asentanut Kuusijärven konserttihaitariin anturit, jotka lähettävät reaaliaikaisen tiedon siitä, millä voimakkuudella haitari soi. Tämän avulla kontrolloidaan haitarista sämplättyä materiaalia, jota hän blendaa kaiuttimien kautta akustiseen sointiin. Harri on perehtynyt tähän jo vuosia ja olen oppinut häneltä paljon”, kertoo Kasurinen.
Vaikka niin sanottua ”midi-haitaria” on käytetty jo kahdeksankymmentäluvulta alkaen, Kuusijärvi on vienyt konseptin uudessa soittimessaan huomattavasti pidemmälle – hän on siis jo tehnyt haitarilla osittain sen, mitä Kasurinen suunnittelee flyygelille. Kuusijärven elektroakustista haitaria voi kuulla Kasurisen säveltämässä ja kesällä kantaesitettävässä Trapped Butterfly -kamarioopperassa.
Päämäärä
Säveltäminen on tunnetta ja tekniikkaa. Kasurisenkin sisällä asuu taiteilija, insinööri ja tutkija. Roolit vuorottelevat ja antavat toisilleen tilaa. ”Minulla on selkeä kuva siitä, mitkä kaikki reitit ovat auki, mitä on järkevää tutkia lisää. Mutta jossain vaiheessa täytyy tehdä valintoja. Kun teen lopullisen sävellyksen, pyrin poimimaan tutkimukseni parhaat hedelmät.”
”Olennainen kysymys on se, että mitä tekniikka mahdollistaa. Mitä sellaista konserttipianisti voi tehdä, mitä hän muuten ei voi jo tehdä. Jos lopputulos on sellainen, minkä muutenkin voisi soittaa flyygelillä, oliko matka tarpeellinen?”, pohtii Kasurinen.
Suunnitteilla oleva Disklavier-flyygelikonsertto valmistuu kesällä 2024, ja sen kantaesittää kamariorkesteri Avanti!. Solistia Kasurinen ei vielä tiedä. ”Olen tehnyt paljon tutkimustyötä. Minulla on paljon saundillisia ideoita, tekstuureja ja muuta materiaalia teosta varten.” Sitä ennen Kasurinen pääsee tutustumaan syvemmin Disklavierin maailmaan, sillä Kulttuurirahaston matka-apuraha mahdollistaa matkan Japanin Hamamatsuun Yamahan tehtaalle.
Disklavier-teknologia näkyy jo valtaviihteessäkin. Viron Euroviisu-edustaja Alikan säestäjänä oli Estonian oma player-piano ”Piano Disc”. Lähikuvat itsestään soittavasta flyygelistä tavoittivat kymmenien miljoonien yleisön. Onkin kiinnostavaa nähdä, miten taiteilijat tulevat käyttämään Disklavier-tekniikkaa tulevaisuudessa.
Kuvat: Tommi E. Virtanen
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 3/2023.