Li Xiao’an otti lähtöpisteekseen vuoden 2019 heinäkuun. Hän keräsi seuraavien 104 viikon listat Spotifyn kahdestasadasta striimatuimmasta kappaleesta ja analysoi listalle päässeitten kappaleitten tempot. Näin kerätyn datan hän julkaisi blogissaan elokuussa 2021. Kyse ei ole siis akateemisesta vertaisarvioidusta tutkimuksesta, vaan Li Xiao’an toimii tekoälypohjaista analytiikkaa tarjoavan firman palkkalistoilla. Hänen tutkimuksensa pohjavireenä on käytetyn analytiikan mainostaminen, mikä ei tokikaan vähennä tutkimustulosten kiinnostavuutta.
Kahden vuoden tarkkailujakson aikana top 200 -listalle nousi kaikkiaan 1 806 eri kappaletta. Kun niiden tempot analysoitiin, kävi ilmi, että lukumääräisesti listalle pääsivät biisit, jotka menivät vähän alle sataa. Peräti noin kolmannes kappaleista eli tarkkaan ottaen 32,67 % osui tempoväliin 80–99 iskua minuutissa. Näidenkin kappaleitten osalta voidaan tehdä vielä tarkempi jaottelu: mitä lähempänä tempo on satasta, sitä useampi kappale kyseisessä tempossa menee: 90–99 iskua minuutissa keräsi 18,72 % listojen sisältämästä musiikista, kun taas 80–89 minuutti-iskun väliin niistä osui 13,95 %. Kymmenluvuittain jaoteltuna nämä kaksi sadan alla olevaa kategoriaa olivat suosituimmat tempokategoriat.
Kun vähän alle satasta meneviä biisejä vertaa selvästi nopeampiin kappaleisiin, nousee esiin hämmentävä tilastoyksityiskohta. Nimittäin se musiikki, jota listalla on lukumääräisesti eniten, ei saa eniten toistoja. Kun tempon rinnalle otetaan tarkasteluun myös striimauksien määrä, kategorioitten suosituimmuusjärjestys kääntyy jännästi päälaelleen.
Nopeita kappaleita on Li Xiao’anin kokoamalla listalla lukumääräisesti selvästi vähemmän kuin yllä mainituissa alle satasen tempoissa: tempoväliin 140–149 iskua minuutissa osuu 10,41 % ja tempoväliin 150–159 puolestaan vain 7,81 % kappaleista. Toisin sanoen jopa näiden nopean kahden kategorian yhteenlaskettu kappalemäärä jää pienemmäksi kuin suosituimman kymmenluvun (90–99 iskua minuutissa) kappalemäärä. Mutta kun listausperusteeksi vaihdetaan striimausmäärät, kärkipaikan ottaakin 140–149 iskua minuutissa, eikä lukumääräisesti suosituin 90–99-iskuinen kategoria pääse edes kärkiviisikkoon.
Kaikkein hämmentävin tilastoyksityiskohta tulee esiin, kun striimausmääriltään suosituin tempokymmenluku eli 140–149 jaetaan pienempiin osiin. Tällöin nimittäin paljastuu, että striimatuin yksittäinen tempo on 144 iskua minuutissa. Kyseisen tempon ylivoimaisuus on kerta kaikkiaan häkellyttävä, sillä muut tempot eivät pääse edes lähelle: tempossa 144 menevät top 200 -kappaleet saivat keskimäärin 17 350 891,14 striimauskertaa. Paitsi että tulos lyö toiseksi tulleen tempon (148 iskua minuutissa) saavuttaman vähän alle 13 miljoonan striimauskerran varsin suurella erolla, se on ihan älyttömän paljon enemmän kuin datan keskiarvo, joka on ”vain” 9,1 miljoonaa striimausta per laulu!
Ensimmäinen tutkimusta lukiessani mieleeni noussut kysymys oli, onko musiikin tekijöillä ja kuuntelijoilla eri lempitempo. Näin voisi päätellä, jos se, mitä tehdään eniten, ei ole striimauksissa ykkösenä. Valitettavasti Li Xiao’anin datasta tätä ei voi päätellä, sillä sen tausta-aineistona ei ole kaikki tehty musiikki eikä edes Spotifyn koko sisältö, vaan analysoitu aineisto on jo vahvasti valikoitunut top-listojen perusteella.
Toinen mieleeni juolahtanut selitys on Spotify-musiikin käyttötarkoitus: voisiko olla niin, että nopeampien tempojen suosio selittyy sillä, että moni käyttää musiikkia esimerkiksi juoksulenkeillä ja treenisalilla pitämässä tempoa yllä. Koska datasta ei näy käyttötarkoitus, on tämäkin vain spekulaatiota, jota ei pysty todentamaan. Ja tämäkään ei toki selitä sitä, miksi nimenomaan tempo 144 korostuu niin suuresti muitten lähitempojen kustannuksella.
Yksi kiinnostava seikka datasta kuitenkin näkyy, ja se on tempojen suhde erilaisiin genreihin. Nimittäin striimatuimmasta musiikista eli 140–149-väliin osuvista biiseistä todella iso osa, peräti 67,6 % on hiphoppia. Tämä on käsittämätön luku, sillä koko datasta hiphoppia on vain 22,1 %.
Vielä hämmentävämmäksi tilaston tekee se, että jos striimauslukuja katsotaan suhteessa genrerajoihin, hiphopin keskimääräiset striimausluvut jäävät vähän alle koko datan keskiarvon. Toisin sanoen hiphoppia ei kokonaisuudessaan striimata sen enempää kuin muutakaan musiikkia, mutta 140–149-väliin osuvaa hiphoppia kuunnellaan ällistyttäviä määriä.
Tämä on muuten myös se näkökulma, jolla Li Xiao’an tekoälypohjaista analytiikkaansa myy: datan perusteella hän suosittelee tietyille genreille tiettyjä tempoja, jos haluaa optimoida menestyksen kilpailussa striimeistä.
En malta olla tekemättä vielä pientä Euroviisu-loppuhuomiota: Loreen voitti tämän vuoden Euroviisut kappaleella, jonka tempo on hyvin lähellä tuota tutkimuksen esiin nostamaa maagista hittitempoa: Ruotsin voittoisa Tattoo-kappale sykkii nimittäin noin 147 iskua minuutissa. Toiseksi tulleen Käärijän Cha Cha Cha on ihannetempoa suunnilleen saman verran nopeampi kuin kolmanneksi tulleen Israelin Yksisarvislaulu on sitä hitaampi. Suomen tempo kisoissa oli nimittäin noin 152, Israelin noin 131. Nämä huomiot on toki tehty niin sanotusti kieli poskessa: jos tempo olisi ainoa suosittuutta määrittelevä tekijä, olisi Portugalin pitänyt sijoittua tempossa 145 menneellä kappaleellaan huomattavasti korkeammalle kuin finaalin neljänneksi viimeiseksi.
Paitsi että Käärijän menestys tulee osaltaan nostamaan Spotify-listojen tempokeskiarvoa, sen menestys on kenties osoitus myös tutkimuksessa näkyvästä trendistä. Li Xiao’an asetti datansa nimittäin myös aikajanalle. Vaikka kahden vuoden aikaikkuna on kovin suppea, näytti hänenkin tutkimuksensa mukaan trendi kesästä 2019 kesään 2021 olevan kohti nopeampaa musiikkia. Esimerkiksi marssitempoisen musiikin (noin 120 iskua minuutissa) osuus kasvoi näiden kahden vuoden aikana noin 7 prosenttiyksikköä, kun taas alle satasen musiikin osuus oli suursuosiostaan huolimatta jatkuvassa laskusuunnassa.
Popmusiikin tempon kiihtymisestä on ollut merkkejä myös muualla. Eräs BBC:n artikkeli kiinnitti huomiota heinäkuussa 2020 siihen, että Spotifyn top 20 -lista kiihtyi ennennäkemätöntä vauhtia. Ja toden totta: listan keskiarvotempo oli noussut vain kolmessa vuodessa peräti 17 iskua. Tosin kyse saattoi olla pikemminkin aallonpohjan taittumisesta, sillä vuoden 2020 keskiarvotempo ei noussut uusiin huippulukemiin vaan oikeastaan palasi takaisin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen tempolukuihin. BBC:n artikkelin ongelma on kuitenkin sen aivan liian pieni otanta: kahdenkymmenen vuosittain eniten soitetun kappaleen lista on niin pieni, että yksittäisen kappaleen vaikutus kasvaa suhteettoman suureksi, joten varsinaisia trendejä siitä ei kuitenkaan voi ehkä lukea.
Mutta ehkä tulevaisuudessa tekoälyn avulla dataa saadaan yhä suuremmista massoista. Siksi tervehdin ilolla Li Xiao’anin tapaa tehdä tutkimusta ja toivon, että myös akateeminen tutkimus ottaisi rohkeasti kiinni tekoälyn mahdollistamista keinoista.
Kuvitus: Lauri Toivio
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 3/2023.