Sofia Gustafsson – Täysillä nykyhetkessä

Sofia Gustafsson oli vilkas lapsi, ja hänelle piti löytää harrastus, johon purkaa energiaa. Espoon balettiopiston satubaletti oli silloin trendikäs harrastus kavereidenkin keskuudessa, joten se tuntui hyvältä idealta. Parin vuoden päästä Gustafssonin ollessa 10-vuotias lukukausimaksu nousi ja äiti ehdotti hakeutumista oopperan balettikouluun, jossa koulutus oli silloin maksutonta.

”Siellä ensimmäinen karsinta oli puolen vuoden päästä aloittamisesta ja seuraavat vuosittain aina keväisin. En halunnut jonkun muun saavan päättää puolestani, milloin lopettaisin harrastuksen, joten päätin olla niin hyvä, etten karsiutuisi.”

Ensimmäisenä vuonna tunteja oli viidesti viikossa, parin vuoden jälkeen kuudesti. Vaikka työtahti oli heti kova, intensiivinen harrastaminen tuntui luontevalta, ja luokkakin oli kiva. Vaikka balettiharrastuksen idea tuli äidiltä, se oli kuitenkin alusta asti Gustafssonin oma juttu, eikä häntä tarvinnut siihen koskaan patistella.

”Tanssiminen vei niin paljon aikaa, ettei se antanut tilaa juuri muille harrastuksille. Nuorempana soitin vähän pianoa ja kävin kuvataidekoulussa, mutta ne jäivät tanssin myötä. Nyt yritän kompensoida muiden harrastusten puutetta sillä, että opettelen tennistä ja padelia, jotta minulla olisi harrastuksia, kun jään eläkkeelle.” Into tanssiin kasvoi iän myötä, eikä edes murrosiässä tullut kausia, jolloin lopettaminen olisi käynyt mielessä. Balettikoulu oli oma maailmansa, koska siellä vietettiin niin paljon aikaa.

Gustafssonin saadessa sopimuksen Kansallisbalettiin elettiin Jorma Uotisen kauden loppumetrejä ja Dinna Bjørn oli jo aloittamassa. Gustafsson oli käynyt koetanssimassa myös Oslon Kansallisbaletissa ja pääsi varasijalle. ”Kun sain työpaikan Helsingistä, en jäänyt haikailemaan Oslon perään. Sain aluksi puolen vuoden sopimuksen, joka uusittiin useamman kerran ennen kuin se muuttui toistaiseksi voimassa olevaksi. Kävin Oslon lisäksi muutamissa koetansseissa, mutta sen jälkeen en ole hakeutunut muualle. Täällä tunsin talon ja tanssijat, ja olisi tuntunut kurjalta lähteä ulkomaille, missä ei tuntisi ketään.”

Sofia Gustafsson kertoo tehneensä pääsääntöisesti corps de balletia, eli ryhmäkohtauksia. Nuorena hän oli kunnianhimoinen ja olisi toki halunnut tehdä myös solistisia rooleja, mutta on aina nauttinut ryhmänä onnistumisesta. Siinä kun ei ole kyse vain omasta vaan koko ryhmän suorituksesta ja siitä, voiko itse tukea ja auttaa ryhmää onnistumaan.

”Minulle sopii tiimityö, ja harjoittelu ryhmän kanssa on kivaa. Olen toki joutunut vuosien varrella myös pettymään monta kertaa, kun en ole saanut niin paljon solistisia rooleja kuin olisin halunnut, mutta olen mielestäni sopeutunut tähän hyvin. Onnellista ja tyydyttävää elämää voi elää myös ilman suuria soolotehtäviä. Olen kiitollinen siitä, mitä minulla jo on, enkä möyri ajatuksissa siitä, mitä kaikkea vielä haluaisin.”

Pari kuukautta ennen ensimmäistä raskauttaan Gustafsson joutui pyöräonnettomuuteen. Hän tajusi silloin, että elämässä voi sattua mitä vaan ja henki voi olla ohuen hiuskarvan varassa. Hän voisi loukkaantua matkalla unelmaroolinsa kenraaliharjoitukseen, ja homma jäisi tekemättä. ”Ei siis pidä elää sitku-elämää ja odottaa, että tulee tyydytetyksi jostakin yksittäisestä asiasta. Haluan keskittyä siihen, mitä juuri nyt teen.”

Vaikka Gustafssonilla olisi huono päivä, hän yrittää aina näytöksissä tehdä parhaansa. Hän on tietoinen siitä, että yleisö voi olla katsomossa ensimmäistä kertaa ja näytös voi olla heille muutenkin suuri hetki. ”Suorituksesta ja naamasta ei saa näkyä, että tekee tiukkaa. Tässä auttaa myös meidän loistava kollegiaalinen tsemppaaminen ja esitysfiiliksen kohottaminen.”

Sofia Gustafsson treenaa vapaapäivinäänkin, jottei tuntuma katoaisi. Kyse ei ole kuitenkaan vain kurinalaisuudesta vaan myös omasta halusta ja kropan vaatimuksista: ei työtä vaan itseä varten. Työ on tapaturma-altista, ja treenissä fuskaaminen lisää riskejä.

”Haluan tanssia ja esiintyä yleisölle, ja kyetäkseni siihen turvallisesti minun täytyy treenata. Jos joku erityinen liike tai koordinaatio on minulle hankala, harjoittelen sitä myös itsekseni, jotta koko ryhmän ei tarvitse toistaa sitä kymmentä kertaa vuokseni. Oma treeni on kuitenkin yleensä kropan huoltoa: liikkuvuuksien ylläpitoa, aerobista kuntoilua ja tarvittaessa voimaharjoittelua sen mukaan, mitä kukin kokee tarvitsevansa. Joogaan ja käyn uimassa. Harrastus ei saa olla liian tapaturma-altis, ja skeittaamaan en lähtisi.”

Osa liikkuvuudesta juontuu synnynnäisestä anatomiasta. Esimerkiksi lonkan aukikierrossa ja nilkan liikkuvuudessa voi olla isoja yksilöllisiä eroja, ja monella ura tyssää karulla tavalla jo lapsuudessa näihin ominaisuuksiin. Jos kroppa ei sovellu tarvittaviin liikkeisiin, vammautumisriski nousee jyrkästi. Kehon soveltuvuuden arviointi on siis keino varmistaa tanssijalle pitkä ja kestävä ura. ”On myös paljon ei-mitattavia ominaisuuksia, jotka vaikuttavat. Joillekin hypyt ovat helpompia kuin toisille, ja vaikkapa pirueteissa on paljon luontaista taipumusvaihtelua. Esimerkiksi juuri piruetit eivät ole minulle helppoja.”

Balettitanssijan työhön liittyy kehon ja sen ominaisuuksien arviointia, joka tuntuu tässä ajassa erityisen ristiriitaiselta ja vaikealta. Ihmisiä ei normaalisti arvioida ulkonäön perusteella, mutta balettitanssijan työssä se on osin väistämätöntä.

”En usko, että ulkonäköihanteet muuttuvat pakottamalla kovin nopeasti, mutta toivon, että ala voisi sallia hieman laajemman ballerinakuvan: että stereotyypin ei tarvitsisi välttämättä olla tikunlaiha nääntymäisillään oleva ihminen. On paljon atleettisempia tanssijoita, joilla on silti todella kauniit linjat ja liikkeet.” On kuitenkin raja sille, minkä painoisia tanssijoita miesten täytyy pystyä nostamaan. Joissain muissakin töissä lopulta pärjäävät parhaiten ne, joilla on sopivat edellytykset. ”Kyllähän korkeus- ja pituushyppääjätkin ovat aika pitkälti tietyn näköisiä.”

Kun työtehtävien jako perustuu osin subjektiivisiin arvioihin ja näkemyksiin, on selvä, että myös Gustafssonilla on epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia. Hän myöntää, että välillä voi tehdä tiukkaa, kun tietää oman tanssitaidon riittävän johonkin tehtävään, mutta sitten ehkä joku asia ulkonäössä tai olemuksessa estää tehtävän saamisen. Tähän täytyy vaan jotenkin yrittää sopeutua. ”Välillä kurjistakin tuntemuksista huolimatta koen kuitenkin olevani etuoikeutettu, kun saan tehdä tätä työtä näin upeassa porukassa ja hienossa talossa. Kyllä minunkin paikastani moni unelmoi.”

Kenneth Greven kaudesta Gustafsson ei halua juurikaan puhua. Hän kokee, että siitä on jo kerrottu julkisuudessa niin paljon, ettei hänellä ole siihen paljoa lisättävää. Kausi oli baletille ristiriitainen ja vaikea, jopa traumaattinen. Hyvänä puolena Gustafsson pitää sitä, että balettimaailman aiemmin vaiettuja epäasiallista käytöstä ja johtamisongelmia on nyt nostettu julkiseen keskusteluun. ”Greve sai nostettua baletin profiilia ja lisättyä sen näkyvyyttä, ja ennen kaikkea hän sai poikia innostumaan alasta Balettienergiaa pojille -ohjelman avulla. Nämä hyvät asiat jäävät toivottavasti hänen kaudestaan elämään.”

Gustafsson kertoo miettineensä, milloin jossakin isossa talossa voisi olla baletti, jossa olisi miespääpari. Onko tällainen jatkossakin vain pienten ryhmien pioneerityötä, vai milloin laajempi balettimaailma olisi valmis? Klassinen ohjelmisto rakentuu täysin mies-naispareille. Hän toivoo, että klassista balettia halutaan tulla katsomaan jatkossakin ja että balettimaailmaan tulisi uusia tarinoita. Esimerkkinä hyvästä sellaisesta hän mainitsee baletin Jekyll & Hyde.

”Yleisökin piti siitä. Siinä oli enemmän kerroksia kuin monissa perinteisissä baleteissa. Olisi hienoa, jos tulisi myös uusia koreografeja, etenkin naisia. Sukupuoltakin oleellisempaa olisi lopulta se, että tulisi uusia näkemyksellisiä ihmisiä, joilla on mielenkiintoinen liikekieli ja jotka veisivät kaikin puolin balettimaailmaa eteenpäin. Mielestäni rajoja voitaisiin rikkoa nykyistä enemmän – voisi olla erilaisia tanssityylejä samassa teoksessa ja erilaisia roolimalleja. Miehetkin voisivat tanssia varvastossuissa.”

Sofia Gustafsson kertoo, että monet hänen suosikkiteoksistaan ovat uudehkoja. Niiden liikkeissä on usein enemmän vapautta kuin klassikoissa. Klassikotkin maistuvat, mutta on sekä virkistävää että vapauttavaa tanssia uudempaa. ”Jos tekee vain tosi tiukasti ohjattua tehtävää koko ajan, sitä jollakin lailla surkastuu. Jos olisin jossakin nykytanssiryhmässä ja tanssisin vain uutta, en varmasti pitäisi siitä niin paljon. Tasapaino on tässäkin parasta.”

Kaikkien aikojen suosikikseen Gustafsson nostaa Ohad Naharinin Minus sevenin. Tällä kaudella Triplan Dust oli mieluinen, samoin syksyllä esitetty Carmen-baletti. ”Jekyll & Hyde oli myös kiva tehtävä. Esitin mielisairaalan potilasta, ja siinä sain käyttää omaa luovuuttani aika vapaasti.”

Gustafsson muistelee olleensa balettikoululaisena katsomassa Silvie Guillemin Giselleä ja olleensa siitä aivan otettu: Miten siitä pystyikin tekemään niin hienon? ”Kun sitten pääsin itse siihen mukaan, se oli kyllä mahtavaa.”

Jorma Elon Kesäyön unelma on myös jäänyt mukavana mieleen. Gustafsson oli äitiyslomalla katsomassa kenraaliharjoitusta ja vaikuttui siitä, miten hyviä kansallisbaletin tanssijat olivat. Hän ei uskonut itse pystyvänsä siihen, mutta repriisikierroksella hän pääsi itsekin mukaan. ”Se oli palkitseva kokemus.”

 

”Ei siis pidä elää sitku-elämää ja odottaa, että tulee tyydytetyksi jostakin yksittäisestä asiasta. Haluan keskittyä siihen, mitä juuri nyt teen.”

 

Sofia Gustafsson liukastui harjoituksissa keväällä 2004. Olkapää meni sijoiltaan, ja sen kiinnityskohdat irtosivat. Ne piti kiinnittää kirurgisesti uudelleen. Sopimusta seuraavalle kaudelle ei ollut vielä allekirjoitettu, ja epävarma tilanne jännitti kovasti. Lopulta sopimus onneksi jatkui sairauslomasta huolimatta.

Isoin pysäytys tuli kuitenkin 2012, kun Gustafsson palasi äitiyslomalta ja huomasi näkevänsä kaksoiskuvia. Ensin hän ajatteli vain olevansa tosi väsynyt: pieni lapsi ja paluu töihin. Viikon päästä hän kuitenkin meni lääkäriin, kun näki yhden kollegan sijasta kaksi. Tutkimukset käynnistettiin heti, ja kolmen viikon päästä selvisi, että takaraivossa oli kallonpohjan kasvain, joka häiritsi näköhermon toimintaa.

”Ennen leikkausta ei tiedetty, oliko kasvain kasvanut näköhermon ympärille vai painoiko se vain näköhermoa. Ensimmäinen vaihtoehto olisi tehnyt sokeutumisen erittäin todennäköiseksi ja jälkimmäisessäkin se oli hyvin mahdollista. Tyttäreni oli juuri täyttänyt vuoden, ja tietenkin tilanne huolestutti minua kovasti.”

Vielä pari päivää ennen diagnoosia Gustafsson joutui paikkaamaan kollegaansa Verdin Aidan tanssikohtauksessa. ”Jouduin lavalla kävelemään raput alas yleisön edessä, ja se oli todella vaikeaa ja pelottavaa, kun näin kaiken reilusti kahtena. En oikeasti tiennyt mihin olin astumassa.”

Leikkaus meni lopulta hyvin, tosin toinen äänihuuli halvaantui niin, että kesti kauan ennen kuin Gustafsson pystyi puhumaan. Huuli vaivaa edelleen joskus hieman, mutta muita seurauksia ei jäänyt. ”Kasvain oli todella pahassa paikassa, ja leikanneen kirurgin, balettifani Juha Hernesniemen mukaan sitä tuskin pystyttäisiin enää leikkaamaan, jos se uusisi samaan paikkaan. Olen saanut täyden kuurin sädehoitoa. Kasvain sai syöpäluokituksen, vaikka se ei ollut etäispesäkkeitä lähettävä varsinainen syöpä. Sen hankala sijainti nosti sen kuitenkin syöpäluokkaan. Kävin juuri tarkastuksessa, ja kaikki näytti hyvältä. Seuraava tarkastus on taas kolmen vuoden päästä.”

Psyykkisessä toipumisessa auttoi silloin yksivuotias tytär, jonka kehitys ja tarpeet veivät ajatukset pois omista murheista. Lisäksi Gustafsson oli todella motivoitunut pääsemään takaisin töihin. ”Ehkä tästä kaikesta on lopulta jäänyt jäljelle ennemminkin kiitollisuus elämää kohtaan. Olen kiitollinen siitä, että pystyn vielä tanssimaan ja olemaan näin upeassa paikassa ja porukassa töissä. Tilanne voisi olla aivan toisenlainen, jos olisin sokeutunut.”

Sofia Gustafsson jää eläkkeelle syksyllä 2025, ja sen jälkeen hänen on tarkoitus työskennellä miehensä yrityksessä nykyistä suuremmassa roolissa. Hän on jo yrityksen hallituksen jäsen, mutta Excelin käytön perusteellisempi opiskelu on nyt edessä. Liikkuminen on varmasti jatkossakin merkittävässä roolissa, koska kroppa rapistuisi nopeasti, jos se yhtäkkiä jäisi toimettomaksi.

”Koputan nyt puuta, mutta olen onnellinen, jos voin jäädä varsin terveenä eläkkeelle. Asia on alkanut jo konkretisoitua, kun moni kollega ja opiskelukaveri on jo jäänyt eläkkeelle. Pukkarikavereista kolme on jäänyt muutaman viime vuoden aikana eläkkeelle, ja tilalle tulee nuoria. Prosessi etenee siis myös ihan luontevasti.”

Gustafsson ei ole opiskellut mitään eläkevuosia silmällä pitäen, mutta jos motivoituisi jostain kovasti, lähtisi varmasti opiskelemaan. Hän ei ole ajatellut, että hänestä tulisi balettiopettajaa tai harjoituttajaa. ”Kaksipäiväinen viikonloppu tulee kuitenkin olemaan luksusta.”

Työyhteisöä jää tietenkin ikävä. Gustafsson kiittelee hyvää henkeä kollegoiden kesken, ja siihen kuuluu myös kepposten teko näytöksissä. Kansallisbaletin nykyinen johtaja, meksikolaissyntyinen Javier Torres on ollut jo tanssijana ahkera keppostelija, ja hän on tuonut traditiota takaisin. Niillä voi piristää muuten varsin tiukkaa arkea, ja niitä on mukava muistella myöhemmin.

Joskus kepposet voivat aiheuttaa myös sanomista, välillä vakavastikin. Aikoinaan talossa pyörineessä Harald Landerin Etydit-teoksessa on frappé-kohtaus, jossa vain jalat olivat näkyvissä verhojen takaa. Kohtaus oli naisten, mutta viimeiseen näytökseen miehet olivat opetelleet sen aivan viimeisen päälle ja toteuttivat sen. ”Iso osa yleisöstä ei ehkä huomannut mitään erityistä, mutta valitettavasti koreografian toteutumista valvovat tahot pyysivät näytösnauhan katsottavakseen juuri tästä näytöksestä. Siitä tuli aikamoinen ryöpytys.”

Myös John Neumaierin Lokki-balettia opiskellut nuori miestanssija oli vahingossa opetellut turhaan yhden kohtauksen, koska sen olivat hänen katsomallaan tallenteella tehneet miehet naisten sijaan. Vaikka iso työ meni hukkaan, olihan se hupaisa hetki, kun tanssijalle valkeni, että kohtaus olikin naisten.

Jos eläkkeelle jääminen tuntuu liian pahalta, Gustafsson nauraa voivansa aina turvautua vanhaan lapsuutensa mokaan. Hän oli satubaletissa ensimmäistä vuottaan, eikä vielä huonon suomen kielen taitonsa vuoksi ymmärtänyt, että hänen ei kuulunut tanssia kevätnäytöksessä. ”Kun kuitenkin ilmestyin paikalle päättäväisenä, opettaja päästi minut mukaan”, Gustafsson nauraa. ”Into päästä lavalle on siis ollut kova jo nuoresta pitäen. Voin siis aina sanoa, etten ymmärtänyt, että minun olisi pitänyt jäädä eläkkeelle.”

 

Kuvat: Tero Ahonen

Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 3/2023.