Me suomalaiset olemme konsensuksen ja yhteistyön konkareita, huolimatta muutamasta sääntöä vahvistavasta historiallisesta poikkeuksesta. Esimerkiksi kulttuurialalla kuitenkin moni yhteinen kivi odottaa kääntämistään ja yhteinen etu maksimoimistaan.
Työehtosopimustoiminnan integroimisessa on vielä työmaata. Neuvotteluvastapuolet tai modernimmin yhteistyökumppanit ovat suurelta osin yhteisiä. Isommassa joukossa on neuvotteluvoimaa, ja lopulta myös työnantajapuoli pääsisi helpommalla, kun monien neuvottelujen sijasta käytäisiin yhdet, vaikka sitten nyansseja ryhmäkohtaisesti eriyttäen.
EU-alueella vastikään tunnustettu itsensätyöllistäjien kollektiivinen neuvotteluoikeus voisi avata isompiakin yhteisiä näkymiä. Pään avaaminen jokaisella pienellä sopimusalalla erikseen voi osoittautua työlääksi.
Kansainvälinen ulottuvuuskin on työn markkinoilla vielä lapsenkengissä. Moni kulttuurialan työ on kovin samanlaista verrokkimaissa, ja taloudelliset olosuhteet ja palkkatasotkin lähenevät toisiaan. Työskentelyalueet ulottuvat yli rajojen, samoin voisivat sopimukset.
Etuja ja palveluja jäsenille järjestettäessä isommat käyttäjäpopulaatiot merkitsevät edullisempia hintoja ja ehtoja. Liian usein pienet liitot rimpuilevat omissa kuplissaan, vaikka joukkojen yhdistäminen toisi kaikille enemmän hyvää. Yhteistyö ei ole keneltäkään pois, vaan kaikille lisää.
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 2/2023.