Musiikin edistämissäätiön hakuaikoihin muutoksia 2022 alkaen

Muutokset MES:n hakuajoissa ja tukimuodoissa tulevat voimaan vuoden 2022 alusta alkaen. MES myöntää jatkossa tukea eri tukimuodoille 1–3 kertaa vuodessa.

Lue lisää MES:n sivuilta >

MES:n työskentelytuki haettavissa 31.12.2021 saakka

Musiikin edistämissäätiön työskentelytuki yksityishenkilöille sekä yhtyeille ja työryhmille on haettavissa perjantaihin 31.12.2021 klo 24 loppuun saakka. Työskentelytuki on tarkoitettu alalla aktiivisesti ja ammattimaisesti toimiville tekijöille ja esiintyville taiteilijoille, joilla on jo aiempaa näyttöä taiteellisesta työstä.

Työskentelytukea myönnetään yksityishenkilöille 1, 2 tai 3 kuukauden yhtäjaksoiseen työskentelyyn. Yhden kuukauden tuki voidaan myöntää asiantuntijatoimikunnan harkinnan mukaan lyhyemmälle kahden viikon työskentelyjaksolle. Sama hakija voi saada työskentelytukea enintään 3 kuukautta kalenterivuoden aikana.

Työskentelytukea voi hakea luovaan työhön kuten säveltämiseen, sanoittamiseen ja sovittamiseen, esittävään toimintaan kuten esiintymisten/levytyksen ohjelmiston harjoitteluun tai yhteisesti näiden molempien kokonaisuuteen.

Hakemuksessa edellytetään työskentelyjaksoon liittyvää perusteltua suunnitelmaa.

Työskentelytuen suuruus on 1.1.2021 alkaen 1.900,00 €/kk. Yhden kuukauden tuki voidaan myöntää asiantuntijatoimikunnan harkinnan mukaan puolikkaana, jolloin työskentelytuen suuruus on kahden viikon työskentelyjaksolle 950,00 €.

Lue lisää ja hae työskentelytukea >