Kateus on kaikille tuttu tunne, joka syntyy ihmisen verratessa itseään toiseen ihmiseen. Kateellinen ei aina tunnista omaa kateuttaan häntä vaivaavista ikävistä ajatuksista ja tuntemuksista huolimatta. Huomattavasti helpommin näemme kateutta muissa. Toisten menestyminen saattaa näyttäytyä meille epäoikeudenmukaisuutena. Koemme loukkauksena oikeudentunnollemme, jos joku muu saa perusteettomasti tunnustusta, arvostusta tai palkitsemista. Joskus joudumme tunnustamaan, että toinen on onnensa ansainnut. Tämä ei kuitenkaan poista kateutta meistä.
Miten kateus ilmenee musiikin alalla? Kateutta ja sen sisartunteena pidettyä mustasukkaisuutta käsitellään lukuisissa oopperoissa musiikin ja runouden keinoin. Tunnetuimpia kateutta käsitteleviä tarinoita on varmasti Mozartin ja Salierin suhdetta tarkasteleva Peter Shafferin näytelmä Amadeus, josta Miloš Forman ohjasi samannimisen elokuvansa. Aihe on ajankohtainen myös tuoreen suomalaisen popmusiikin lyriikoissa. Nuorten muusikoiden Karina-yhtyeen laulujen teemoja ovat epävarmuus, menetys ja kateus: ”Anteeksi mua suhun vertasin, ehkä salaa ihailin, synnytin kateuden niin viheliäisen se vei kauneuden”, lauletaan tuoreimman levyn Tunnustus-kappaleessa, ”annathan anteeksi, sua muhun vertasin, inhan kuvan maalasin, mutta mä pelkäsin, että nyt mitä mulle käy, jos sinäkin hälle näyt”.
Kilpaileminen tulee musiikin harrastukseen jo varhaisessa vaiheessa. Suoritusten arviointi, toisiin vertaaminen ja kilpailu ovat arkipäivää musiikin ammattiopinnoissa ja työelämässä. Musiikin ammattilainen, olipa kyseessä freelancer tai orkesterimuusikko, on aina yleisön arvioitavana. Tämän lisäksi hänen työtään arvostelevat myös kriitikot, arvostetut pedagogit, työtoverit ja oma työyhteisö, sosiaalisen median kommentaattoreista puhumattakaan. Muusikko voidaan nostaa yhtäkkiä jalustalle, mutta yhtä nopeasti hänet voidaan sieltä myös pudottaa.
Kateuden tunteelle on monia syitä. Kateellinen kadehtii useimmiten läheistä asiaa tai ihmistä. Ei sellaista, mikä on hänelle itselleen kaukana ja saavuttamattomissa. Vaikka kateutta aiheuttaa toisen menestys, asema tai hänelle myönnetty tunnustus, yhtä hyvin voi kadehtia vaikkapa toisen ihmisen erilaisuutta, hänen ominaisuuksiaan, tietojaan, taitojaan tai lahjakkuuttaan. Myös toisen sosiaalinen asema voi aiheuttaa kateutta. Kadehtia voi sekä aineellisia että aineettomia asioita.
Kaikkialla missä suorituksia mitataan, arvioidaan ja palkitaan, tapaamme kateuden tunnetta. Urheilun tavoin taidealoille kuuluvat erilaiset kilpailutilanteet, joissa kilpailijoiden suorituksia asetetaan paremmuusjärjestykseen. Musiikkialalla toisiin vertaamista on mahdotonta välttää, vaikka tiedämmekin, että vertailu ruokkii myös epätervettä kilpailua – ja kateutta. Tutkimuksen mukaan musiikin korkeakouluopiskelijat kadehtivat toisten soitto- ja laulutaitoja, opettajaa, opiskelupaikkaa, soitinta, ohjelmistovalintoja ja opinnoissa edistymistä. Todellisuudessa opiskelutoverin soittosuorituksen sijaan saatammekin kadehtia toisen saamaa huomiota. Kateuden taustalla voi olla kadehtijan oma tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi.
Kateus saatetaan sekoittaa muihin kielteisiin tunteisiin, kuten mustasukkaisuuteen tai ahneuteen. Nämä tunteet kuitenkin eroavat kateudesta. Francesco Alberoni erottaa jopa kuusi erilaista kateuden tunnetta. Pahin lienee pakkomielteinen kateus, joka vaikuttaa kielteisesti kaikilla elämän alueilla. Kateellinen ajautuu oman kateutensa vangiksi. Myös stressin ja työn liiallisen kuormituksen tiedetään ruokkivan kateutta. Kun ihminen on stressaantunut, ohjautuvat hänen ajatuksensa ja huomionsa tavanomaista useammin kielteisiin asioihin. Kateus naamioidaan usein joksikin muuksi, vaikkapa ylitsevuotavaksi ihailuksi. Se ilmenee usein ikävästi myös kiusaamisena, sosiaalisena eristämisenä tai toisen mitätöintinä.
Helppoa ei ole kateuden kohteellakaan. Kadehdittu saattaa ruveta väheksymään itseään ja suorituksiaan. Kadehditun pelkona on usein se, että hän jää ryhmänsä ja yhteisönsä ulkopuolelle. Kateuden tunteminen aiheuttaa usein häpeää sekä kadehtijassa että kadehditussa. Kateellinen häpeää tunteitaan, kadehdittu taas itseään kateuden kohteena. Vaikka kateus on perinteisesti mielletty ainoastaan kielteiseksi tunteeksi, puhutaan nykyään myös positiivisesta kateudesta. Kun ihminen on tunnistanut ja tunnustanut oman tunteensa, voi hän löytää myös itselleen merkityksellisiä asioita. Kadehtiessaan muiden saavutuksia kateellinen voi löytää itselleen esimerkiksi uusia ammatillisia tavoitteita.
Lukuisat asiantuntijat ovat kuvanneet, kuinka työyhteisön tunneilmasto vaikuttaa ihmisten työhyvinvointiin, tyytyväisyyteen ja motivaatioon. Tunnejohtamista pidetään nykyään yhtenä tärkeimmistä esimiestaidoista. Johtajan tulisi osata johtaa työyhteisönsä tunteita ja saada ne myös käyttöön työyhteisön positiivisena voimavarana. Esimiehenä työskentelevä ei voi välttyä työyhteisössä vaikuttavilta myönteisiltä tai kielteisiltäkään tunteilta. Hänen haasteensa on sekä itseä että työyhteisöä koskevien vaikeiden tunteiden kohtaaminen. Joskus esimies voi päätyä voimattomana seuramaan sivusta oman työyhteisönsä kateuden myrkyttämää ilmapiiriä. Epämieluisien tunteiden kieltäminen keinotekoisen positiivisuuden hengessä ei ole ratkaisu, sillä tämä ainoastaan vahvistaa niitä.
Sosiaalipsykologi Emilia Kujala on todennut, että kateus on kokonaisvaltaista, ajatuksia, kehollisia tuntemuksia ja toimintaa. Vaikka olisimme ajatuksissamme ja tuntemuksissamme kateellisia, ei tunnetilan tarvitse heijastua toimintaamme. Jotta kateudesta pääsee eroon, tulee ensimmäiseksi tunnustaa asia itselle. Tämä vaatii hyvää itsetuntoa, itsetuntemusta sekä kykyä pohtia omia ajatuksiaan, tuntemuksiaan ja toimintaansa. Työhön liittyvissä ammatillisissa pohdinnoissa apuna voi toimia myös työnohjaaja. Niin kateudesta kuin muistakin tunteista on hyvä puhua myös töissä. Tämän keskustelun voi käydä vaikkapa keikkabussissa tai orkesterin sektiotreenien kahvitauolla. Aivan ensimmäiseksi voi pohtia, mitä kateus tarkoittaa juuri meille, meidän työyhteisössämme.
Työnohjaajan vinkit: Miten eroon negatiivisesta kateudesta työpaikalla ja työyhteisössä?
- Aloita itsestäsi. Tarkastele omia ajatuksiasi, tuntemuksiasi ja käyttäytymistäsi työyhteisössä. Pohdi, mitä ja ketä kadehdit ja miksi? Pohdi vielä, miten tunteesi vaikuttaa itseesi ja muihin.
- Muuta omaa käyttäytymistäsi. Millä tavoilla voisit itse vaikuttaa omalla käytökselläsi työyhteisösi tai työryhmäsi ilmapiiriin? Tee jokin pieni muutos omaan käyttäytymiseesi. Tämä muutos voi olla vaikkapa jokin arkinen ystävällinen ele työyhteisössä. Tarkkaile, miten tämä muutos vaikuttaa muihin.
- Tuo esiin huonot käytänteet. Jos havaitset työyhteisössäsi kilpailua ja kateutta ruokkivia rakenteita tai käytäntöjä, kerro asiasta sellaiselle henkilölle, joka voi vaikuttaa asiaan. Tämä henkilö on usein esimies.
- Edistä avointa keskustelukulttuuria. Pohdi, miten vaikeista tunteista keskustellaan työyhteisössäsi. Mikäli keskustelukulttuuria tulisi mielestäsi kehittää, tuo asia esiin esimiehellesi tai työtovereillesi.
Päivi Rissanen: Omiin tunnetiloihin voi vaikuttaa
Kollegoiden kateuden kohteeksi joutuminen satuttaa. Pahimmillaan se on kuin ”tuplarangaistus” sellaiselle, joka menestyy työssään mutta kamppailee samaan aikaan jollain toisella elämän osa-alueella. Kateuden kohde saattaa ulkoisesti vaikuttaa ärsyttävän hyvinvoivalta ja jopa onnekkaalta, vaikka todellisuudessa vaikeuksien pitäminen poissa mielestä työpaikalla voi verottaa voimavaroja entisestään. Kateus haavoittaakin erityisesti silloin, kun tuen tarve on korkeimmillaan.
Meillä jokaisella on omat kokemuksemme, emmekä voi tietää mitä kaikkea toisen elämässä on meneillään. Työyhteisö voi joskus toimia arjen turvasatamana ja työpaikka olla se henkireikä, jossa asiat ovat niin sanotusti normaalilla tolalla. Työhönsä tyytyväinen ja hymyilevä kollegamme ei ansaitse kateutta osakseen, kuten eivät muutkaan työyhteisössä, sillä kateus pilaa ilon. Ja meille kaikille tekee hyvää saada kokea iloa onnistumisestamme tai ihan vain tekemisestä ja olemisesta ilman haikuja happamista reaktioista.
Kaikki tunteet – myös kateus – kuuluvat elämään. Varsinkin työelämä synnyttää monenlaisia tunnetiloja. Myös sellaisia, joita ilman haluaisi olla ja joista oikeastaan ei edes haluaisi puhua. Kielteisten ja hankalien emootioiden torjuminen tai kieltäminen ei saa niitä katoamaan, vaan päinvastoin ne voivat voimistua. Tunteet ovat kuitenkin tiloja, joihin voi itse vaikuttaa tietoisesti omalla toiminnalla. Kateuden vastalääkkeenä toimii myönteisyys. Ei niin sanottu ”toksinen” pakonomainen positiivisuus, vaan sellaiset tunteet kuten esimerkiksi uteliaisuus, toivo ja hyväksyntä.
Vahvuuksiin ja voimavaroihin keskittyvä positiivinen psykologia on selvittänyt sitä, miten tunteet vaikuttavat yksilöihin ja ryhmiin. Tutkimusten mukaan myönteiset tunteet laajentavat ajattelua ja huomiokykyä, kun taas negatiivisuus kaventaa ajattelua ja rajoittaa näköpiiriä. Myönteisyys siis auttaa meitä katsomaan asioita useammista näkökulmista ja astumaan toisen ihmisen saappaisiin. Tällä puolestaan on vaikutusta sosiaaliseen ympäristöömme, esimerkiksi työyhteisömme ilmapiiriin.
Myönteisillä tunteilla on monia muitakin vaikutuksia, kuten luovuuden ja elämään tyytyväisyyden lisääntyminen. Lisäksi ne parantavat kykyä selvitä vastoinkäymisistä. Positiiviset tunnetilat vaikuttavat suoraan para-
sympaattisen hermoston kautta muun muassa sydämen sykkeeseen ja hengitykseen. Näin ne auttavat toipumaan nopeammin stressireaktioista ja vähentävät kielteisten tunteiden negatiivisia vaikutuksia.
Myönteisyydestä syntyy positiivinen kehä: sosiaalinen liittyminen muihin paranee, mikä vahvistaa fyysistä terveyttä. Tämä taas parantaa tunteiden säätelyä ja johtaa myönteisyyden kasvuun sekä parempiin ihmissuhteisiin ja vuorovaikutukseen. Mitä jos ei kieltäisi itseltään negatiivista, mutta harjoittelisi valitsemaan vaikkapa myönteisen uteliaisuuden ja jopa ruokkisi sitä? Lupaan omalla kohdallani ainakin yrittää.
Pauliina Valtasaari: Kateuden työstäminen on joskus aloitettava siitä, kuinka puhumme itsellemme
Kateuden tunne kertoo meille siitä, mikä meille itsellemme olisi tärkeää saavuttaa. Harvoin kadehdimme sellaista, jolla ei olisi meille sen suurempaa merkitystä. Jos minulle ei ole tärkeää omistaa kesämökkiä, voin aidosti iloita toisen kesäpaikasta, mutta jos joku on tehnyt vaikkapa sellaisia opintoja, joita syvällä sisimmässäni haluaisin itsekin tehdä, saattaa se aiheuttaa vatsanpohjassani ikäviä tuntemuksia.
Elämäämme ohjaavat aina tietyt realiteetit. Kesämökin hankinta ei taloudellisesti ehkä ole kaikkien ulottuvilla, eikä myöskään mahdollisuus vetäytyä vuosiksi pois työelämästä opintovapaille, vaikka koulutus sinänsä olisikin ilmaista. Moni joutuu miettimään tarkkaan, mihin haluaa ja pystyy satsaamaan. Kaikkea emme voi elämässämme saada, vaikka kuinka puskisimme läpi harmaan kiven. Sekin on jossain määrin hyväksyttävä, että jokaisessa onnistumisessa on mukanaan aina ripaus onnen taikapölyä; oikea ajoitus tai oikeat kontaktit.
Kateuden taustalla voi usein olla myös haitallisia ja toimintaamme estäviä uskomuksia siitä, mitä juuri minä voin saavuttaa tai oppia. Tulemme hyvin erilaisista taustoista, mutta on paljon asioita, jotka eivät ole toiselle sen helpompia saavuttaa kuin minullekaan. Joku, joka on päässyt urallaan mielekkääseen tilanteeseen, on taatusti tehnyt valtavan työn, haastanut itseään, ajautunut välillä umpikujaan ja sitkeästi noussut yrittämään uudestaan. Vastoinkäymisistä huolimatta.
Kun koemme kateutta, on tärkeää tunnustaa se myötätuntoisesti, ei juosta sitä karkuun. Mikä on minulle tärkeää? Mitä voisin tehdä saavuttaakseni itselleni tärkeitä asioita? Usein pahin vihollisemme ei ole toisen onnistuminen, vaan omat kielteiset uskomuksemme. Saatamme punoa itse itsellemme häkkiä mitätöidessämme omaa oppimiskykyämme tai potentiaaliamme: ”En kuitenkaan osaisi tuota noin hyvin” tai ”Hyvähän se tuon toisen on onnistua, kun hän on tuossa asemassa.” Todennäköisesti henkilö, joka on saanut sen, mistä kadehdimme, on myös joutunut kohtaamaan omat kielteiset uskomuksensa ja pohtimaan minäkuvaansa, jotta hän on saavuttanut itselleen tärkeitä tavoitteita. Kateuden työstäminen onkin ehkä joskus aloitettava siitä, kuinka puhumme itsellemme. Sallimmeko itsellemme hyvää? Uskallammeko ottaa riskejä senkin uhalla, että tulemme ehkä alkuun kompuroineeksi? Hyväksymmekö itsemme keskeneräisinä?
Helmi Kuusi: Miksi kateudesta on niin vaikea puhua?
Kateudessa on väkevää voimaa ja energiaa, jota on mahdollista käyttää myös pontimena itselle tärkeiden asioiden tavoitteluun. Torjuttuna kateus voi muuttua pahantahtoiseksi, jopa tuhoavaksi. Tiedostamatta jääneet tunteet vahingoittavat psyykeä ja vaikuttavat monien aikamme ongelmien, kuten riippuvuuksien ja psyykkisen sairastumisen taustalla. Muusikkoyhteisöissä tukahdutettu kateus voi edesauttaa epätervettä kilpailuhenkisyyttä ja nakertaa turvallisuuden kokemusta. Sosiaalisen median aikakaudella kateus on päässyt valloilleen: tutkimusten mukaan se on tyypillisimpiä sosiaalisen median käytön seurauksena herääviä tunteita. Kateus vaikuttaa olevan ilmiönä ajankohtaisempi kuin koskaan. Mutta miksi siitä puhuminen on meille niin vaikeaa?
Kateus on psyykkinen suoja häpeän tunnetta vastaan. Häpeä on tunteista kenties tuhoisin ja alkukantaisin – sen musertava voima voi horjuttaa koko minuuden olemassaoloa. Häpeän juuret löytyvät vastavuorottomuuden kokemuksista lasta läheisesti hoivaavan henkilön kanssa. Jokainen vanhempi on ajoittain psyykkisesti tavoittamaton, jolloin lapsi jää vaille hakemaansa hyväksyvää katsetta, ylpeyttä tai iloa. Tämä herättää meissä riittämättömyyttä ja häpeää: psyykkistä kipua, jolta pyrimme läpi elämämme suojautumaan erilaisin keinoin, kuten suuntaamalla huomiomme kateuden kohteeseen.
Tarvitsemme kokemuksia vastavuoroisuudesta läpi elämämme. Palautteen saaminen itselle tärkeiltä hahmoilta korostuu oppiessamme uusia taitoja esimerkiksi musiikkiharrastuksen parissa. Yksilölliset ominaisuudet määrittelevät psyykkisiä tarpeitamme. Etenkin sensitiivinen lapsi, joka on kokenut varhaisissa suhteissaan paljon vastavuorottomuutta, tarvitsee hyväksyviä sanoja ja katseita, tukea itsetunnon vahvistamiseksi. Kehityksen aikana hauraaksi jäänyt itsetunto voi ilmetä paitsi riittämättömyyden kokemuksina, myös tarpeena haalia itselleen hyväksyntää ja ihailua. Häpeän ja riittämättömyyden kokemukset voivat tuntua uhkaavilta, jolloin myös oman kateuden tiedostaminen vaikeutuu.
Itsetunnon haavat tulevat näkyviksi musiikkikulttuurin narsistissa sävyissä: varmoja esiintyjiä ihaillaan ja menestyjiä saatetaan idealisoida. Epävarmuus tulkitaan helposti uhkaavaksi, sillä se muistuttaa haavoittuvuudesta, jota pyritään peittämään. Tällaisessa kulttuurissa kateus voidaan kokea häpeälliseksi. Torjuttuna se naamioituu helposti esimerkiksi juoruiluun tai arvostelevaan puheeseen. Kateus voi näkyä myös ihannointina, jossa kateutta herättävän henkilön menestykseen päästään osallistumaan.
Kateudesta on vaikea puhua, koska sen kohtaaminen edellyttää psyykkisen haavoittuvuuden tunnustamista ja sanoittamista. Yksilön kohdalla oman psyykkisen kivun kohtaaminen voi mahdollistua vasta psykoterapeuttisessa työskentelyssä. Ympäröivän työmaailman kulttuurilla on tutkitusti vaikutusta yksilön hyvinvointiin. Olisi tärkeää pyrkiä luomaan sellaista kulttuuria, jonka normeissa epävarmuuden voi tuoda esille ja siihen olisi saatavilla tukea. Riittämättömyyden pelon normalisoiminen vähentäisi mahdollisesti monien painetta piiloutua roolien ja vaikutelmien luomisen taakse.
Teksti: Silja Nummi
Kuvat: Jaakko Paarvala
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 2/2021.