Vaikka freelancemuusikko on istunut kotonaan kahdeksan kuukautta peukaloita pyöritellen ja viimeisiä senttejä laskien, hänen ei käy kateeksi Vapaavuorta ja muita päätöksentekijöitä, jotka sulkivat pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan esittävän taiteen kolmeksi viikoksi – paitsi ehkä yhdessä suhteessa. Liksa juoksee, vaikka he estivät elannon ansaitsemisen tuhansilta taiteilijoilta, tekniikkaväeltä ja muilta tuotannon ammattilaisilta. Päätöksentekoon toisi perspektiiviä jos päätös samalla vaikuttaisi omaan tai läheisen toimeentuloon yhtä dramaattisesti kuin se nyt vaikuttaa muusikkoihin ja muihin taiteilijoihin.
Sulku ei ole ikuinen, mutta ahdingossa olevan taidealan näkökulmasta hädälle ei näytä tulevan loppua: ne vähätkin tilaisuudet, jotka saatiin poikkeusjärjestelyin valmisteltua loppusyksylle, kuivuivat taas hetkessä kasaan.
Koronatoimia tarvitaan, eikä niiden kohdentaminen ole helppoa – varsinkaan johtopäätösten tekeminen tiedossa olevista tosiseikoista. Toivottavaa kuitenkin olisi, että rajoitukset kohdentuisivat sinne, missä niille on tarvetta.
Vastuulliset, ammattimaisesti esittävän taiteen tilaisuuksia järjestävät konserttitalot, Kansallisooppera, teatterit, festivaalit ja pienemmät estradit ovat esimerkillisesti noudattaneet turvatoimia sekä yhdessä laatineet koko alaa koskevia ohjeita ja toimintamalleja. Siksi emme ihmettele, että kysymyksiä herää nyt siitä, miksi juuri niiden toimintaa päätetään rajoittaa.
Rajoitusten mukaan kokoontuminen näyttää olevan mahdollista, kunhan siihen ei sisälly taidetta. On epäreilua, että sulkujen myötä vastuulliselta yleisöltä viedään tarjonta. Karaoken järjestämiseen ravintolassa eivät Uudenmaan rajoitukset vaikuta, mutta jos ammattitaiteilija laulaa tai soittaa, yleisömäärää on pudotettava kahteenkymmeneen, alle kannattavuusrajan.
Kun suurin osa tartunnoista tulee kotipiirissä, kannattaisiko riskejä välttelevän henkilön mennä kodin sijasta konserttiin tai teatteriin, joissa tartuntariski on olematon tai joka tapauksessa pienempi kuin kotona?
Muusikkojen liitto on osaltaan yrittänyt auttaa pinteeseen joutuneita taiteilijoita apurahoilla ja muilla toimilla. Näin ovat tehneet monet muutkin taiteen ja taiteilijoiden puolesta toimivat tahot. Mutta päävastuun pitäisi ottaa yhteiskunta, joka kohdentaa rajoituksia estäen konserttitalojen, Kansallisoopperan ja teattereiden toiminnan sekä esittävän taiteen ammattilaisten työnteon ja toimeentulon.
Kysymys on myös arvoista ja arvovalinnoista. Onko esittävän taiteen rajoittaminen koronatilanteessa poliittisesti liian helppoa ja houkuttelevaa? Vaikka käsillä olevat esittävää taidetta koskevat rajoitukset eivät ole kokonaistalouden tai koronatartuntojen hillitsemisenkään kannalta merkittäviä, ne ovat näkyviä ja synnyttävät vaikutelman siitä että jotakin tehdään, mikä on politiikassa tärkeää. Eikä ole pelättävissä että kulttuurikenttä nousisi kapinaan, kun se on melko suurelta osin yhteiskunnan eli koronatoimia kohdentavan poliittisen järjestelmän tuen varassa.
Muusikot ja muut esittävät taiteilijat ovat keskimäärin pienituloisia. Heillä ei yksinkertaisesti ole enää varaa toimia sijaiskärsijöinä. Lakkoonkaan ei voi ryhtyä kun työt on jo menneet. Voimme vain pyytää päättäjiltä: Kohdistakaa koronarajoitukset sinne missä niillä on oikeasti vaikutusta eikä sinne mihin niitä on helpointa kohdistaa.
Ahti Vänttinen, puheenjohtaja, Muusikkojen liitto
Patrik Stenström, puheenjohtaja, Helsingin Muusikot ry
Pekka Lehti, puheenjohtaja, Freelancemuusikot ry
Lisätiedot:
Viestintäpäällikkö Sanni Kahilainen
sanni.kahilainen@muusikkojenliitto.fi