Uusi elokuva studiomuusikoista ensi-illassa 26.10.

Elokuvan ensi-ilta on torstaina 26.10.2017 klo 21 G Livelabissa (Yrjönkatu 3). Paikalla on elokuvassa esiintyviä veteraanimuusikkoja ja elokuvan tekijöitä. Näytös on osa Muusikkojen liiton Ikiliikkuja-klubia, jossa illan aloittaa elokuvassakin esiintyvä kitaristi Timo Kämäräinen klo 19.

Kultakaudella studioiden ydinryhmäksi valikoitui pieni porukka, jota kaikki tuottajat halusivat käyttää. Heidän avuihinsa kuuluivat koko populaarimuusikin tyylikirjon hallinta ja erinomainen nuotinlukutaito. Kapellimestarien käsissä nämä rautaiset ammattilaiset olivat kuin muovailuvahaa, jotka luovuudellaan pystyivät tarjoilemaan aina kulloiseenkin levytykseen tarvittavat soundit ja kompit.

Elokuvassa Suomen kompiksi itseään nimittänyt ydinryhmä kokoontuu yli kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen studioon soittamaan ja tarinoimaan. Pääosissa nähdään tuhansilla levyillä soittaneet studioketut: rumpali Tapani ”Nappi” Ikonen, basisti Heikki ”Häkä” Virtanen, kosketinsoittaja Olli ”Puppe” Ahvenlahti, kitaristi Juha Björninen, rumpali Vesa Aaltonen sekä kitaristi Janne Louhivuori, joka vastaa myös dokumentin musiikin tuotannosta ja orkesterin johdosta.

Elokuvassa tärkeä rooli on myös legendaarisella kitaristilla Heikki Laurilalla, jonka ykkösasema Gramexin soitettujen raitojen listalla on ollut pitkään täysin lyömätön. Eläkepäiviään viettävä 83-vuotias Laurila tavataan hänen nykyisessä kodissaan Nizzassa. Elokuvassa ovat mukana myös taustalaulajien eliittiin kuuluneet Irma Tapio ja Marjo-Riitta Kervinen. Heidän äänensä on jokaiselle suomalaiselle tuttu lukemattomien hittien ja mainosten kuoroista. Komppiryhmissä naisia ei vielä tuolloin nähty.