Vetäkääs tosta satanen

Marketin aulatiloissa on hämmennystä. Pitkä väylä on eristetty kulkijoilta, kohta tapahtuu varmaan jotakin. Paikalle saapuu kaupungin juoksuedustustoa, juoksun markkinoija ja juoksupäällikkö. Omalla autollaan paikalle tullut pikajuoksija, juoksijoiden paras, valmistautuu äkkiä vetäisemään satasen marketin väen iloksi ja houkutellakseen uutta väkeä juoksukatsomoihin. Starttipistooli pamahtaa, kunhan muutamia kuulutuksia on ensin päästelty ilmoille ja juoksuinfopiste saatu toimimaan. Vaikka juoksu kestääkin vain hetken, se menee hieman kankeasti, koska lämmittely on jäänyt ja olosuhteet ovat hankalat. Spurtti toistetaan kuitenkin vielä kahdelta, kolmelta ja neljältä.

Juoksua aiemmin seuraamattomat ihmettelevät toimintaa, joku ehkä ottaa osaa arpajaisiinkin ja voittaa lipun seuraaviin juoksuihin. Yleisötyö on tärkeää: kannattaa tulla katsomaan, kun kaikki juoksijamme juoksevat yhtaikaa ja kunnollisissa olosuhteissa.

Niin, yleisötyö on tärkeää. Oli vasemmistolainen tai oikeistolainen kulttuuriministeri, nyt halutaan arvioida, mitä kulttuurilaitos oikeasti tuottaa. Sen perusteella – eikä pelkästään henkilötyövuosien – halutaan jakaa valtionosuudet orkestereille, tietysti yleisötyöhön ja kauppakiertelyyn kannustaen. Halutaanko siis enemmän vähemmällä, kuten niin monessa muussakin tänä aikana?

Oikeaa yleisötyötä ja -kasvatusta opetetaan meillä Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, ja ulkomailta on haettu oppia asiaan jo vuosikymmenten ajan. The Guildhall School of Music and Drama on ollut esikuva monelle sellaiselle laitokselle, joka lähti jo kolmisenkymmentä vuotta sitten näitä asioita järjestelmällisesti Suomessa edistämään.

Koulujen kanssa tehtävä työ on ollut esimerkiksi Joensuussa ja Kuopiossa listalla tärkeimpänä, sekä pienyhtyein kouluissa että koko orkesterin voimin konserttisalilla. Koululeikkaukset ovat valitettavasti vähentäneet monien oppilaitosten mahdollisuuksia käyttää bussikuljetuksia kunnan kaukaisemmista kouluista – ja kunnat, ne ovat nyt pinta-alaltaan valtavia.

Bussit kuljettavat orkestereita myös naapurikuntiin, kunhan kulut vain hoidetaan. Näin isommasta kunnasta käsin palvellaan pienempien kulttuuritarpeita. Edelleen, vaikka tiukkaa tekee.

Mutta nyt ollaan hysterisoitumassa. Ketään ei palvele se, että orkesterin soittajista tehdään automaatteja, jotka voivat käydä ”soittelemassa” markettien nurkissa jotakin sellaista, jota ei ole ensin harjoiteltu kuntoon. Rahoituspisteitten perässä juokseminen saattaa haitata orkesterin perustehtävää, joka on soittaa korkealuokkaisesti hiottuja esityksiä genrestä riippumatta. Tähän tarvitaan kunnollista harjoitusaikaa siinä salissa, jossa esitys tapahtuu.

Kun valtio tiukentaa ehtojaan ja popularisointi uhkaa ohjelmapolitiikkaa, täytyy muistaa, että alan parhaita asiantuntijoita maassamme ovat pitkään työtään tehneet ammattimuusikot. He tietävät parhaiten, mitä voi ja kannattaa tehdä, ja tuntevat myös kuntalaisina usein hyvin sen kentän, jota yritetään tavoittaa.

Mitään sellaisia vippaskonsteja ei ole, joilla voitaisiin ohittaa oikea harjoitustyö ja pitkän tähtäimen terve suunnittelu siitä, mitä omalla orkesterilla tehdään. Maltillinen rohkeus on tarpeen haettaessa tositarkoituksella resursseja orkestereittemme kehittämiseen.