![]() |
|
Muusikkojen tunnustuspalkinto 2011 Minna Tervamäki on kiistämättä yksi Suomen valovoimaisimmista tanssitaiteilijoista. Hänellä on takanaan näyttävä ura Suomen Kansallisbaletin monipuolisena tähtitanssijana. Hän on esiintynyt päärooleissa lukuisissa baletin klassikkoteoksissa, joista keskeisimpinä mainittakoon Joutsenlampi, Anna Karenina, Giselle ja Onegin, sekä tanssinut monien merkittävien nykykoreografien teoksissa. Minna Tervamäki tunnetaan myös luovana ja menestyksekkäänä koreografina. Hänen luomansa liikekieli yhdistelee tuoreella tavalla klassista sanastoa nykyaikaisiin teemoihin ja kiinnostavaan visuaalisuuteen. Minna Tervamäki ei ole ainoastaan näyttämöllä loistava tähti, vaan myös kannustava ja esimerkillinen kollega, jolle työyhteisön hyvinvointi on aina ollut sydämen asia. Hän on loistava esimerkki tanssijasta, joka on pystynyt koko uransa ajan kehittymään persoonallisena taiteilijana ja tarjoamaan yleisölle unohtumattomia elämyksiä. Vaikka Tervamäki lähestyy jo balettitanssijan eläkeikää, voimme olla varmoja, että hänen menestyksekäs uransa tanssitaiteen parissa jatkuu, ja hänen käden- ja jalanjälkensä piirtyvät edelleenkin suomalaisen tanssin kentälle. Muusikkojen liitto jakoi 34. tunnustuspalkintonsa Helsingin Musiikkimessuilla perjantaina 28.10.2011. Tunnustuspalkinto on suuruudeltaan 5.000 euroa. Palkinnon rahoittivat Muusikkojen liitto ja Suomen Messusäätiö. Se on myönnetty vuosittain alkaen vuodesta 1978, "merkittävästä työstä liiton toimintapiirissä".
SUOMEN MUUSIKKOJEN LIITTO RY:N TUNNUSTUSPALKINNOT 1978 - 2011
|