Ruotsissa muusikkojen liitto haastaa levy-yhtiöitä musiikin Spotify-käytöstä

Ruotsin muusikkojen liitto (SMF) on saanut joukolta jäseniään toimeksiannon haastaa Warner, MNW ja Naxos selvittämään oikeudessa, onko yhtiöillä ollut oikeus panna artistien äänitteet Spotify-palveluun ja muille digitaalisille palvelualustoille.

”Yhtiöt ovat tulkinneet vanhojen, ennen digitaaliaikaa laadittujen sopimusten ehtoja niin, että niitä voisi sellaisenaan soveltaa streaming-palveluihin. Tämä on mielestämme sopimuksen vääristelyä – uusi tilanne ja uudet käyttömuodot vaativat yksinkertaisesti uudet sopimukset”, sanoo SMF:n lakimies Per Herrey.

Kysymyksiä äänitteiden hyödyntämismuodoista ja korvausehdoista digitaalisessa ympäristössä ei ole aiemmin käsitelty ruotsalaisissa tuomioistuimissa.

Kyseessä olevat artistit ovat Lädernunnan ja Johan Johansson, joiden osalta MNW on kahden erillisen haasteen kohteena, Tryggve Johansson (tanssiyhtye Jigs) vastaan Warner Music AB ja Lina Nyberg ja Rigmor Gustafsson yhteisellä kanteella Naxos Music AB:ta vastaan. Kanteessa on kyse sopimuksesta, jonka mukaan muu kuin äänitemyyntitulo pitäisi jakaa tasan yhtiön ja artistin kesken. Yhtiöt eivät missään vaiheessa ole neuvotelleet artistien kanssa digitaalisista käyttömuodoista. Toisessa haasteessa MNW:tä vastaan on kyse myös siitä, voiko oikeuksia luovuttaa yhtiön konkurssitilanteessa ilman artistin suostumusta.

”On täysin kohtuutonta, että yhtiöt laittavat laittomasti Spotifyhin vanhoja äänitteitä, joilla ovat jo tienanneet valtavasti rahaa –  josta ovat pitäneet itsellään 90–95 prosenttia”, kertoo SMF:n puheenjohtaja Jan Granvik. ”Yhtiöiden pitäisi panostaa sellaisen toimialan rakentamiseen, joka ansaitsee muun yhteiskunnan kunnioituksen ja luottamuksen.”

SMF:n tiedote aiheesta löytyy tästä.