Pohjoismainen muusikkounioni NMU kokoontui Islannissa

Pohjoismaiset muusikkojen liitot kokoontuivat toukokuun lopussa Hveragerdissa Islannissa. Kyseessä oli vuonna 1916 perustetun NMU:n neljän vuoden välein järjestettävä kongressi, jossa puheenjohtajamaa vaihtuu.

Pohjoismaisen muusikkounioni NMU:n kongressi järjestettiin tällä kertaa Islannissa. Puheenjohtajuus siirtyi Ruotsista Islantiin, ja samalla juhlistettiin Islannin liiton (FIH) pitkäaikaisen puheenjohtajan Björn Th. Arnasonin jäämistä eläkkeelle.

Paikalla Hveragerdissa oli Suomesta liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen ja varapuheenjohtaja Patrik Stenström. Muista Pohjoismaista oli 2–4 osallistujaa kustakin.

Pohjoismaista yhteistyötä

Sääntömääräisten asioiden lisäksi kongressissa keskusteltiin pohjoismaisten liittojen roolista muusikkojen kansainvälisessä kattojärjestössä FIM:ssä. FIM:n toiminnassa NMU-blokin vaikutusvalta on merkittävä muun muassa siksi, että ryhmä muodostaa usein yhteisiä linjauksia.

”Pohjoismaat ovat mitä luontevin yhteistyöyhteisö, koska yhteiskuntamme ja toimintakulttuurimme ovat hyvin samanlaisia. NMU:ssa voidaan yhdistää osaamispääoma ja myös antaa tarvittaessa taustatukea – kaikkien ei tarvitse keksiä joka asiassa pyörää itse”, kommentoi Stenström.

Yhteistyö ei kuitenkaan ole Stenströmin mukaan vain konkreettista satsaus-hyöty-matematiikkaa, vaan hän pitää sitä samanlaisena kuin mitä tahansa naapurisovun edistämistä.

”Ei naapureihin luoda hyviä välejä suoraan hyötymistarkoituksessa, mutta hyvistä väleistä voi olla suurta apua tarvittaessa.”

Kongressissa myös päätettiin, että jatkossa NMU voi periä jäsenliitoilta tarpeen mukaan symbolisen jäsenmaksun satunnaisten kulujen kattamiseksi. NMU:n hallituksen seuraava kokous päätettiin pitää Helsingissä 16.–17. tammikuuta 2019.

Seksuaalinen häirintä tapetilla

Tapana on, että kunkin maan edustajat raportoivat mm. työmarkkinatilanteesta, orkesterien ja freelancerien ajankohtaisista asioista, tekijänoikeuskehityksestä, kulttuuripolitiikasta ja muusta lainsäädännöstä. Liittojen jäsenmäärät ovat lievässä laskussa Suomea ja Norjaa lukuun ottamatta – Norjan MFO:n kasvu on perustunut pitkälti lähialojen järjestöfuusioihin.

Stenström kertoo, että uutisia kaikista maista oli paljon – esimerkiksi Norjassa tanssijoiden ja laulajien lisäeläkkeisiin liittyvät asiat ovat olleet avoimia jo pitkään, ja pöydällä on myös streamauspalvelu Tidalissa ilmennyt mittava petos. Seksuaalinen häirintä on ollut ajankohtainen aihe kaikissa liitoissa.

”Viime syksyn Tukholman kokousta väritti juuri kokouspäivinä Ruotsissa räjähtänyt #metoo-kampanja, ja se puhutti edelleen. Ruotsissa ja Norjassa hyvin monet merkittävässä asemassa olevat ihmiset ovat joutuneet jättämään työnsä epäasiallisen käytöksen, seksuaalisen ahdistelun tai vääristyneen vallankäytön vuoksi. Tässä suhteessa Suomi tullee jälkijunassa”, Stenström pohtii. Hän lisää, että koska liiton kyselystä seksuaalisesta häirinnästä saatiin ensitietoja juuri kokouksen alla, pystyttiin niitä jo jossain määrin jakamaan.

Islannin luonto ihastutti

Kongressin oheisohjelmassa päästiin ikimuistoiselle retkelle Heimaeyn saarelle, missä tutustuttiin muun muassa tulivuorenpurkauksessa vuonna 1973 osittain tuhoutuneen Vestmanneyjarin kaupungin esiin kaivettuihin ja museoituihin raunioihin.

”Illalliset ja retket ovat hyviä hetkiä vapaamuotoisille keskusteluille ja niille aiheille, joita ei varsin tiukassa kokousaikataulussa ehditä yhdessä käsitellä. Usein kokouksessa jää joku aihe askarruttamaan ja silloin kannattaa sijoittua illallispöydässä niin, että pääsee asiantuntijan viereen kyselemään lisää”, Stenström sanoo.

”Islanti tarjoaa luonnon eksotiikkaa mielin määrin ja kokous siellä on aina huikea kokemus, vaikka kokoushuoneet ovatkin kaikkialla samanlaisia. Islannissa luonto ja maapallon syntyhistoria ovat niin kovin käsinkosketeltavaa laatua.”