Etusivulle Organisaatio
Sopimukset ja Tariffit
->    Jäsenedut ja Palvelut
Liity Jäseneksi

Muusikko online / takaisin3/99


Työharjoittelu vie työn

Työharjoittelu on kovalla vauhdilla tulossa osaksi ammatillista musiikkikoulutusta. Muusikon ja laulajan ammattiin työharjoittelu kuuluukin luonnollisena ja lähtemättömänä osana. Soittamaan ja laulamaan ei opi kirjoja lukemalla, vaan soittamalla ja laulamalla.

Muusikoksi tähtääviä on musiikkioppilaitosten opetuksessa aina häirinnyt teoria-aineiden suuri osuus. Sen on katsottu haittaavan varsinaista soiton opiskelua. Mikäli työharjoittelu korjaisi tätä vinoutumaa, se olisi varmasti muusikkojen mieleen. Niin yksinkertaisesta asiasta ei kuitenkaan ole kysymys.

Esiin tulleet tapaukset osoittavat, että ammatillista koulutusta antavat musiikkialan oppilaitokset pyrkivät sijoittamaan opiskelijoitaan työharjoitteluun muusikkojen tavanomaisiin työpaikkoihin. Jos työharjoittelua ei saada järjestetyksi, voi jopa oppilaitoksen yhteiskunnalta saama rahoitus olla vaarassa. Uuden ammatillisen koulutusajatuksen mukaan opetus ei ole asianmukaista, jos se ei sisällä työharjoittelua. Niinpä nyt oppilaitokset etsivät kissojen ja koirien kanssa mahdollisuuksia työharjoitteluun kaikkialta missä tehdään muusikon ja laulajan työtä.

Omassa piirissään oppilaitokset voivat tietenkin hyvin järjestää opiskelijoille työharjoittelun mielensä mukaan. Työpaikoilla opiskelijoiden pitäisi olla harjoittelussa alan ammattilaisten lisäksi, ei suinkaan heidät työstä syrjäyttäen. Kun muusikot tekevät yleensä opiskeluaikana muutenkin ammattiinsa kuuluvaa työtä, olisi oppilaitosten ensisijaisesti kehitettävä järjestelyjä, joilla opiskeiljoiden omaehtoisesti hankkima työ voitaisiin soveltuvin osin hyväksyä työharjoitteluksi.

Toinen asia on, että esimerkiksi Muusikkojen liitossa rinnastetaan Sibelius-Akatemian, konservatorioiden ja ammattikorkeakoulujen opiskelijat alan ammattilaisiin. Ammattityöstä opiskelijoiden on liiton mielestä saatava ammattilaiselle kuuluva palkka.

Freelancereille musiikin opiskelijoiden työharjoittelu on selvä uhka, kun se vie työt. Yhtä lailla työharjoittelu on uhka opiskelijoille itselleen, koska se vaarantaa heidän ammatillisen tulevaisuutensa. Joka vuosi uuden vuosikurssin työharjoittelijat hoitavat työt. Ammattiin valmistuneet joutuvat syrjään, elleivät satu saamaan opetustyötä. Moni saattaa joutua hankkimaan itselleen uuden ammatin. Nykysäännösten mukaan työharjoittelu ei ehkä myöskään oikeuta työttömyysturvaan, vaikka opiskelijoille maksettaisiin jonkinlaista korvausta, kuten joissakin esiin tulleissa tapauksissa on tehty.

Jos yhteiskunnan vankan rahoituksen turvin toimiva ammatillinen musiikkikoulutus aiheuttaa muusikkojen ja laulajien työmarkkinoilla häiriöitä ja työttömyyttä, niin kuin nyt jo tapahtuu, tilanne on vakava. Ammatissa olevien freelancereiden kannalta voidaan kärjistäen väittää, että heidän työtilaisuutensa viedään vilpillisin keinoin. Opiskelijoiden kannalta taas voidaan puhua huijauksesta. Opiskelijathan koulutetaan ammattiin, jota oikeastaan ei enää tulevaisuudessa ole olemassakaan.

Mitä järkeä on kouluttaa suuret määrät ammatillisesti päteviä musiikin esittäjiä, jos koulutus romuttaa työmarkkinat? Muutoinkin työvoiman kysyntä esimerkiksi orkestereissa on minimissä eikä kysyntä lähivuosina tule kasvamaan. Itse asiassa orkesterityöpaikkoja on viime aikoina menetetty. Millään muullakaan sektorilla muusikkojen ja laulajien työmarkkinoilla ei ole työvoiman vajausta. Kaikkialla on suunnaton ylitarjonta. Tähän tilanteeseen työharjoittelun myötä tuleva epäterve kilpailu istuu äärimmäisen huonosti.

Millä tahansa alalla koulutuksen ja työelämän todellisten tarpeiden pitäisi olla jonkinlaisessa sopusoinnussa keskenään. Tämä sääntö on ulotettava koskemaan myös musiikkialan ammatillista koulutusta.