EU kiinnostuu kulttuurista

Euroopan yhteisön kantaisä Euroopan hiili- ja teräsyhteisö perustettiin toisen maailmansodan jälkeen hoitamaan kuuden länsieurooppalaisen valtion kansantalouksille tärkeitä materiaalisia raaka-ainekysymyksiä. Vuosikymmenien kuluessa yhteisö on kasvanut ja sen toiminta on laajentunut kattamaan yhä enemmän asioita.

Maastrichtin kokouksen tuloksena yhteisön perussopimukseen lisättiin vuonna 1993 kulttuuriartikla, joka Amsterdamin kokouksen päätöksen mukaisesti muuttui tämän vuoden alussa. EU pyrkii nyt toiminnallaan rohkaisemaan jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä sekä tarvittaessa tukemaan ja täydentämään niiden toimintaa kulttuuriasioissa.

Erityisesti EU haluaa tukea Euroopan kansojen kulttuurin ja historian tuntemusta ja tunnetuksi tekemistä, eurooppalaisen kulttuuriperinnön säilyttämistä ja suojaamista, muuta kuin kaupallista kulttuurivaihtoa sekä taiteellista ja kirjallista luovaa toimintaa. Myös audiovisuaalisen alan toimintaa voidaan tukea.

Euroopan unionin neuvoston pyynnöstä komissio on valmistellut parlamentille esityksen konkreettisista toimista yhteisön kulttuuripolitiikassa. Ehdotus kantaa nimeä Kulttuuri 2000. Viisivuotisen kulttuuriohjelman puitteissa käytettäisiin vuosina 2000-2004 167 miljoonaa euroa eli noin miljardi markkaa erilaisiin kulttuurihankkeisiin. Tänä vuonna on käynnissä pienimuotoinen pilottiprojekti, jonka puitteissa muutamat suomalaisetkin hankkeet ovat saaneet EU-rahaa.

Kovin isoja asioita kahdellasadalla miljoonalla markalla ei viidentoista valtion alueella saada aikaan. Kannattaa pitää mielessä, että esimerkiksi Suomen valtion taidebudjetti kirjasto- ja museomäärärahojen kanssa on noin 1,6 miljardia markkaa. Se on vajaa prosentti valtion kaikista menoista.

Asukasta kohti laskien Suomen valtio käyttää taiteen ja kulttuurin tukemiseen noin 320 markkaa vuodessa. Kulttuuri 2000 -ohjelman puitteissa EU:ssa käytetään kulttuuriin yhteisön varoja noin 50 penniä vuodessa asukasta kohti.

EU:n parlamentti on äskettäin hyväksynyt kannanoton, joka koskee taiteilijoiden tilannetta ja asemaa yhteisön piirissä. Tässä asiakirjassa on monia mielenkiintoisia kohtia. Yksi sellainen on suositus, jonka mukaan yhteisön jäsenvaltioiden olisi käytettävä kulttuurin tukemiseen vähintään yksi prosentti menoistaan. Tämä on kiintoisa kannanotto, kun se sovitetaan laajempaan EU-yhteyteen. EU:n raha- ja talouspolitiikka tähtää siihen, kuten parlamentti itsekin toteaa kannanotossaan, että yhteisön talouspolitiikka jatkuvasti kiristyy. Se tarkoittaa käytännössä julkisten menojen supistamista yhteisön tasolla ja jäsenvaltioissa.

Sekä neuvosto, komissio että parlamentti näyttävät suhtautuvan myönteisesti kulttuuriin. Kulttuurin, taiteen ja taiteilijoiden merkitys Euroopan tulevan kehityksen kannalta ymmärretään ilmeisesti nyt aiempaa paremmin. Se on hyvä ja rohkaiseva asia esimerkiksi ammattitaiteilijoiden kannalta.

EU:n komeat päätöslauselmat eivät sinällään vielä paljoa merkitse. Niille käy helposti samoin kuin esimerkiksi UNESCO:n taiteilijoiden asemaa koskevalle suositukselle tai opetusministeriön kulttuuripoliittisille selonteoille. Ongelmat kirjataan ja parannusehdotuksia tehdään, mutta kovin vähän asioita tapahtuu todellisuudessa.

Joka tapauksessa on toivottavaa, että kulttuuri olisi näkyvästi esillä EU:n toiminnassa. Kulttuurista käydään näet kovaa kamppailua amerikkalaisuuden ja eurooppalaisuuden kesken, niin kuin käydään banaaneista ja tekijänoikeudestakin. Kulttuurihegemonian on Euroopassa itsestään selvästi oltava eurooppalaisilla. Tämä lienee johtoajatus myös EU:n kulttuuripoliittisissa toimissa.