Peili on muttei ikkunoita

Keväällä opetusministeriössä valmistui musiikkialan opettajan pedagogisten opintojen järjestämistä käsitelleen työryhmän muistio. Kysymys oli siitä, miten ammattikorkeakoulujen musiikinopettajien ja ammattikorkeakoulujen musiikin koulutusohjelmassa musiikin ammattikorkeakoulututkintoa, musiikkipedagogi (AMK) opiskelevien 35 ov:n laajuisten opintojen pedagogisten opintojen käytännön järjestelyt toteutetaan. Työryhmä, jossa oli jäsenenä kolme Jyväskylän ammatillisen korkeakoulun toimihenkilöä ja yksi Sibelius-Akatemian toimihenkilö päätyi yksimieliseen ehdotukseen asetetussa määräajassa.

Puuttumatta enempää työryhmän ehdotuksiin, jotka ovat jatkoa musiikin opetusalan entuudestaan monimutkaisille byrokraattisille, lukemattomia sääntöjä ja määräyksiä sisältäville ja kaikin puolin vaikeaselkoisille kiemuroille, on ihmeteltävä, miten huonosti työryhmä tuntee Suomen musiikkialaa.

Muistiossa työryhmä nimittäin toteaa, että "taiteellisella työllä ei Suomessa pääsääntöisesti - joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta - voi täysin tai pysyvästi työllistää itseään. Musiikkialalta valmistuneiden suurin työllistäjä onkin opetusala. Tästä seuraa että on perusteltua tarjota opettajankoulutusmahdollisuutta perustutkintoon sisältyvänä."

Työryhmän kannanotto tarkoittanee pelkästään musiikkialaa. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa musiikkialalla eikä myöskään muilla taiteenaloilla.

On hämmästyttävää, että opetusministeriöstä lähetetään maailmalle muistio, jossa tosiasiallisesti väitetään, että Suomessa ei juuri kukaan työllisty taiteilijana. Pelkästään Muusikkojen liitossa on taiteellisella työllä itsensä elättäviä jäseniä noin 2 500. Monet musiikin esittäjät tosin myös opettavat oppilaitoksissa ja useilla on jopa opettajan tutkinto, vaikka pääasiallinen työskentely ja toimeentulo muodostuukin taiteellisesta työstä. Muusikkojen tilanteessa on samaa kuin musiikinopettajienkin, osa toimeentulosta tulee sivulta. Opettajat tekevät keikkoja ja muusikot opettavat.

Opettajakoulutusta järjestellyt työryhmä toteaa muistiossaan vielä, että musiikkialan suurin työllistäjä on opetustoiminta. Tämäkään ei taida pitää paikkaansa, ainakaan jos päätoimisista henkilöistä puhutaan. Mutta se ei ole tärkeintä, kuka on suurin. Tärkeätä on se, että opetusalallakin muistettaisiin, että musiikki ei ole pelkästään musiikin opetustoimintaa.

Musiikin opetusalan sisäänlämpiävyydestä kertoo mm. se, että opetusta järjestellyt työryhmä kuuli asiantuntijoina kuuttatoista henkilöä. Heistä neljätoista edusti ammattikorkeakoulua ja kaksi Sibelius-Akatemiaa. Esimerkiksi opettajien ammatillista järjestöä, opiskelijoita tai muita tahoja ei kuultu.

Valitettavasti on eri yhteydessä jouduttu toteamaan, että käytännön asiat eivät ole musiikin opetuksesta vastaavien tahojen mielestä tärkeitä. Kun Musiikinopettajien liitto on pyytänyt opetusministeriötä selvittämään musiikkialan työmarkkinanäkymiä, mitään ei ole asian hyväksi tehty. Muusikkojen liitto on muistuttanut opetusministeriötä opettajaliiton ehdotuksesta ja tukenut sitä, mutta edelleenkään mitään ei ole tapahtunut. Ei sen vuoksi pidäkään ihmetellä, jos opetusalalla luullaan musiikkialan todellisuudesta ties mitä.

Minkä vuoksi musiikinopetuslaitokset eivät avaa ikkunoita todellisuuteen? Voisiko olla, että järjestelmän piirissä ajatellaan peräti siten, että musiikinopetus voi tulevaisuudessa toimia itseriittoisena, pyöriä oman napansa ympärillä. Opetetaan jatkuvasti uusia opettajia, jolloin opetustarve luonnollisista syistä on jatkuva.

Musiikki on käsityöläisammatti, mutta se ei musiikinopetuksen hallinnollisissa järjestelyissä näy. Byrokratia, säännöt ja määräykset kukoistavat. Ne pitävät tehokkaasti monet hyvät musiikin ammattilaiset opetustyön ulkopuolella tai ainakin alemmissa palkkaluokissa, mikäli he sattuvat joitakin opetustunteja laitoksissa saamaan. Lisäksi näyttää siltä, että musiikkioppilaitoksissa on kyllä peili muttei ikkunoita.