Etusivulle Organisaatio
Sopimukset ja Tariffit
->    Jäsenedut ja Palvelut
Liity Jäseneksi

Muusikko online / takaisin6-7/99


Kohtuus ei ole vakio

Kun Gramex perustettiin vuonna 1967 järjestö lainasi sekä nimen että tilityssäännön Tanskan Gramexilta. Molemmat ovat olleet muuttamattomina käytössä näihin päiviin saakka. Nyt tilityssääntö on uudistettu. Uusi sääntö tulee voimaan kesäkuun alussa, mutta vanhaa sääntöä sovelletaan kuitenkin edelleen äänitteisiin, jotka on ilmoitettu Gramexille ennen kesäkuun alkua.

Gramexin tilityssääntö on peräisin ajalta, jolloin äänitteet tehtiin yleensä sataprosenttisina äänityksinä tai siten, että solistin osuus lisättiin valmiin taustan päälle. Äänitetuotanto on noista ajoista muuttunut. Kenties juuri siksi tanskalaisetkin heittivät alkuperäisen tilityssääntönsä sivuun jo kauan sitten.

Oman tilitysääntömme muutoksen taustalla ovat muutokset lainsäädännössä ja tuotantotavoissa. Lisäksi tilityssääntöä on haluttu lähentää eurooppalaisten sisarjärjestöjen käytäntöihin. Näin siksi, että Gramex lisää lähitulevaisuudessa kansainvälistä tilitystoimintaa. Suomesta tilitetään korvauksia ulkomaisille järjestöille ja ne lähettävät puolestaan korvauksia tänne.

Gramexin aiempi tilityssääntö antoi muusikolle yhtä monta osuutta kuin hänellä oli levyllä stemmoja. Nyt käytäntö muuttuu. Jatkossa yksi henkilö voi saada enintään kuusi stemmaa. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa ei useammista stemmoista tule lisäpisteitä, muusikko saa aina yhden pisteen. Hollannissa muusikko voi saada enimmillään kolme pistettä.

Rooman sopimuksen mukaan kapellimestari on esittävä taiteilija, vaikka hänen suorituksestaan ei synny sellaista ääntä joka voitaisiin tallentaa. Niinpä taiteilijoiden tekijänoikeusjärjestöjen tilityssääntöjen mukaan kapellimestarit saavat osuudet esityskorvauksista. Gramexin uudessa tilityssäännössä kapellimestariuden edellytyksiä on tarkennettu. Suurimmat korvaukset saa kapellimestari joka johtaa vähintään kymmenjäsenistä esiintyjäryhmää. Jos levyllä on vähemmän kuin neljä esiintyjää, voi kapellimestariosuuden saada vain erityisestä syystä.

Monissa Gramexin sisarjärjestöissä yksi henkilö voi saada esityskorvauksia vain yhdessä ominaisuudessa, esimerkiksi kapellimestarina, mutta ei samanaikaisesti muusikkona. Meillä säilytettiin edelleen se mahdollisuus, että yksi henkilö voi saada korvauksia useammassa ominaisuudessa, mikäli tähän on tosiasialliset perusteet.

Eri maissa tilityssäännöt on pyritty laatimaan niin, että ne vastaisivat lainsäädäntöä ja olisivat loogiset ja oikeudenmukaiset. Korvauksia jaetaan yleensä tuhansille tai kymmenille tuhansille taiteilijoille, joita kaikkia olisi kohdeltava tasapuolisesti.

Englannissa on erityisesti managereiden taholta vaadittu, että "nimiesiintyjien" olisi saatava äänitteiden esittämisestä taiteilijoille maksettavista korvauksista 95 %. Säestävän orkesterin osuudeksi jäisi 5 %. Aiemmin Englannissa noudatettu käytäntö muuttuisi dramaattisesti. Managerit vaativat Englannissa prosenttinsa myös esiintyjien tekijänoikeustuloista. Managereiden ajama muutos on siksi helppo ymmärtää. Yhtä helppo on ymmärtää, että se ei ole tullut yleisesti hyväksytyksi.

Tekijänoikeusjärjestöjen korvausten jaon ja tilityksen periaatteet vaihtelevat maasta toiseen. Yhtenäistä käytäntöä ei toistaiseksi ole. Käsitykset kohtuullisesta ratkaisusta vaihtelevat maasta toiseen. Gramexin tilityssääntöön nyt tehdyt muutokset saavat säännön vastaamaan paremmin alkuperäistä henkeä ja vähentävät vinoutumien syntymistä. Lisäksi muutokset lähentävät meitä pohjoiseurooppalaiseen käytäntöön. Lopullista muotoaan tilityssääntö tuskin kuitenkaan on saanut.