 |
2/99 Pääkirjoitus
HYVÄNTEKEVÄISYYS YLEN KANAVILLE
Taiteilijoita on alkanut ärsyttää yhä enemmän se, että eri tahot tekevät hyväntekeväisyyden varjolla rahaa muuhun tarkoitukseen kuin varsinaiseen hyväntekeväisyyteen. Stadioneilla, urheiluhalleissa tai peräti televisiostudioissa järjestettäviin hyväntekeväisyystapahtumiin pyritään esiintyjät aina saamaan valovoimaisimmasta päästä. Jos tämä onnistuu, tapahtumasta tulee kiinnostava, myynti, oli sitten kysymyksessä pääsylippujen myynti, rahan keruu tai mainosajan myynti, lisääntyy.
Vuosien saatossa taiteilijat ovat tukeneet erilaisia hyviä asioita ja aatteita todella paljon. On esiinnytty sairaaloissa, vanhainkodeissa, kaikenlaisten järjestöjen kaikenlaisissa tilaisuuksissa, missä vain, myös vankiloissa ja varuskunnissa. Varsinkin aiemmin kaikki tapahtui pienissä puitteissa ilman sen kummempaa hälyä tai julkisuutta. Kaikki se on taiteilijoille kunniaksi.
Yleisesti tiedetään, että valmius hyväntekeväisyyteen on taiteilijoiden keskuudessa suuri. Houkutus käyttää tätä valmiutta hyväksi on ymmärrettävästi myös suuri. Tietenkään taiteilijoiden ei tarvitse osallistua hyväntekeväisyystoimintaan enempää kuin kenenkään muunkaan, mutta harva taiteilijoista kieltäytyy auttamasta hyvässä asiassa.
Hyväntekeväisyystoiminta on kuitenkin saanut uusia muotoja, joita leimaa voimakas kaupallisuus ja mahdollisimman suuri julkisuus. Siksi on tullut aika arvioida suhde hyväntekeväisyyteen uudelleen.
Taiteilijat ovat tavallaan olosuhteiden vankeja hyväntekeväisyysasiassa. On vaikea torjua avustamispyyntöjä, koska se saattaa aiheuttaa haittaa, esimerkiksi kielteisen julkisuuden muodossa. Tästä huolimatta muutamat taiteilijat ovat nostaneet suhtautumisen hyväntekeväisyyteen keskustelun kohteeksi. Monet ovat sitä ennen rajoittaneet oman osallistumisensa yhteen tai kahteen tapahtumaan vuodessa.
Televisioyhtiöistä MTV on ollut ahkera hyväntekeväisyystapahtumien televisioija. Kertooko se siitä, että MTV on köyhien ja sairaiden ystävä vai ovatko sen kilpailijat sydämettömiä ja ymmärtämättömiä kovanaamoja? Tuskin, kaikki televisioyhtiöt lähettävät hyväntekeväisyysohjelmia, jos niillä voidaan saada suuret katsojamäärät. Sehän nykyisin ratkaisee televisiossa.
Kun lehdistössä on keskusteltu hyväntekeväisyyskonserteista, MTV:stä on todettu, että musiikkiesiintyjien palkkiot ovat yleensä vain muutama tuhat markkaa. Muu maksaa yhtiön mukaan satoja tuhansia.
MTV:n ohjelmatuotanto on kallista ja musiikkiesiintyjät ovat halpoja, niin halpoja, että MTV pyrkii kaikissa mahdollisissa yhteyksissä välttämään palkkioiden maksun taiteilijoille. Se ei ehkä johdu pelkästään palkkioiden pienuudesta.
MTV siis vaatii ilmaista televisioesiintymistä ja edellyttää, että levy-yhtiöt maksavat taiteilijoille esiintymispalkkiot. Painokkaasti MTV on lehdistössä todennut, että hyväntekeväisyyskonsertteja lähettäessään yhtiö maksaa teostomaksut. Sävelteosten tekijöiltä MTV ei edellytä osallistumista hyväntekeväi-syyteen.
MTV:n ensisijainen tehtävä on tehdä rahaa omistajille. Hyväntekeväisyystapahtumat pääsevät MTV:n ohjelmistoon, jos se kannattaa yhtiölle taloudellisesti. Aatteellisestihan se kannattaa joka tapauksessa, koska syntyy vaikutelma, että MTV tukisi hyväntekeväisyystoimintaa.
Kun hyväntekeväisyystapahtumien kannattavuus määräytyy pääasiassa sen perusteella, kuinka paljon saadaan ilmaista työvoimaa tai muita ilmaisia resursseja käyttöön, voidaan hyvin kysyä, miten usein esimerkiksi Hartwall Areena, Turku-halli ja muut vastaavat toimijat luopuvat omista taloudellisista vaatimuksistaan hyväntekeväisyyden puolesta.
Hyväntekeväisyyden äärelle on tullut yhä enemmän voitontavoittelijoita. Se vääristää koko asian. Television osalta voisi ajatella, että hyväntekeväisyysohjelmat lähetettäisiin pelkästään Yleisradion kanavilla. Täysin ongelmatonta tämäkään ei olisi, mutta ainakaan taiteilijoiden panostus hyvän asian puolesta ei muuttuisi osakkeenomistajien voitoksi samalla tavalla kuin MTV:n osalta nyt tapahtuu. Yleisradiolle olisi myös helpompi sälyttää joitakin velvollisuuksia kuin kaupallisille yhtiöille. Yksi velvollisuus voisi olla velvollisuus maksaa taiteilijoille esiintymispalkkio televisiolle tehdystä ohjelmatyöstä.
|
|