1/99
Liitto hankkii lisää äänentoistolaitteita
Muusikkojen liitolla on tällä hetkellä kolmessa kaupungissa äänentoistolaitteita, joita jäsenet saavat lainata. Suurin laitevarasto on Helsingissä. Tampereella ja Turussa on peruspaketti kummassakin.
Etenkin Helsingissä liiton toimistossa olevaa PA-laitekalustoa lainataan ahkerasti - varauksia on tehty uudenvuodenpäiväksi 2000 saakka. Laitteet ovat monikäyttöisiä ja ne soveltuvat monenlaisiin esiintymistilanteisiin.
Oulun osasto on pyytänyt liitolta, että myös Ouluun saataisiin jäsenille lainattavaksi PA-laitteet. Liiton hallitus päättikin viime vuoden lopulla hyväksyä oululaisten pyynnön. Sen lisäksi päätettiin hankkia neljä PA-pakettia lisää. Niiden sijoituspaikasta on käyty alustavia keskusteluja muutamien paikallisosastojen kanssa. Lopullisesti uusien laitteiden sijoituspaikat selviävät lähiaikoina.
PA-laitteiden hankinta jäsenistön käyttöön on osa liiton nykyistä toimintapolitiikkaa, jonka sekä liittokokous että liittovaltuusto ovat hyväksyneet. Laitteiden hankintaan on saatu tukea ESEK:iltä. Laitehankintoja ESEK ei pääsääntöisesti tue, mutta on katsottu, että Muusikkojen liiton hallinnassa olevat laitteet palvelevat esittävää säveltaidetta niin laajasti, että tuki on ollut mahdollista myöntää. Tähän astisten kokemusten perusteella tämä näkemys onkin ollut oikea.
On mahdollista, että liitto jatkossa tekee uusia päätöksiä äänentoistolaitteiden hankinnasta. Aikaisintaan lisähankinnat tullevat ajankohtaiseksi noin vuoden kuluttua. (RV)
|