Lanseerataan sooloartisti – mitä taustamuusikon tulisi muistaa?

Jouni Nieminen

Kun esiinnytään kollektiivisen bändin riveissä, on muusikkojen kesken yleensä sovittu siitä, että keikka- ja rojaltitulot jaetaan tasan. Tämä on niin itsestään selvä oletus, että siitä ei välttämättä ole erityisiä pykäliä levytys- tai ohjelmanmyyntisopimuksissakaan. Kun tällaiseen käytäntöön kasvanut muusikko siirtyy sooloartistin taustalle, tarvitaan ajattelutavan muutos ja tarkkaavaisuutta sopimuskäytäntöihin. Kun lanseerataan sooloartistia, tulee kaikkien osapuolten budjetoida asiat siten, että taustabändiä ei käytetä riskinjakajana.

Kollektiivinen bändi ei tavallisesti tarvitse studiossa tai keikoilla ryhmän ulkopuolisia, palkattuja muusikkoja. "Soittosuoritteet" tuotetaan itse, eikä esimerkiksi äänityskuluihin tarvitse budjetoida studiomuusikkojen palkkoja. Tämä on yksi seikka, jota äänitetuottajat epäilemättä arvostavat bändimuotoisissa artisteissa – ainakin niin kauan kun osaamisen puutteet eivät merkittävästi lisää studiokustannuksia. Tällainen bändi lähtee alkuvaiheessa myös keikoille muskettisoturihengessä. Niukkuutta jaetaan demokraattisesti. Sooloartistia lanseerattaessa joudutaan sitä vastoin budjetoimaan alusta lähtien muusikkojen palkkioihin.

Perinteisen tanssimusiikin puolella on viime vuosina nähty pientä siirtymää tähtisolisteista tähtibändeihin. Tanssipaikkojen suosituimpien esiintyjien joukossa on jo useita "tasajaolla" toimivia yhtyeitä. Vastaavasti rock-osastolla on viime aikoina etsitty tai suorastaan tuotettu sooloartisteja. Tasajakoon tottunut tuotantotaho saattaa oikaista tällä kohdalla. Sooloartisteihinkin sovelletaan helposti vanhasta muistista bänditoiminnan sääntöjä.

Keikkamaailma

Alalla on normaalia, että tähtisolistien yhtyeet esiintyvät kiinteällä iltakorvauksella. Tästä korvauksesta ja sen laskemisesta on olemassa monenlaisia variaatioita. Optimitilanne on tietenkin se, että muusikon matkakustannukset eivät ainakaan pienentäisi hänen bruttopalkkaansa. Reiluimmassakin tapauksessa palkanmaksaja (ohjelmatoimisto, artistiyhtiö) osaa laskea yhtyeestä aiheutuvan kustannuksen melko tarkkaan etukäteen. Kun bändi on saanut sovitun kiinteän palkkionsa ja kun keikkapalkkiosta on vähennetty muut pakolliset kulut, saa solisti oman "jäännöseränsä", hyvänä iltana enemmän ja heikkona vähän vähemmän.

Entäpä sitten, jos sooloartistilla ei niitä hyviä iltoja juuri ole? Kun lanseerataan uutta tai ikuista lupausta? Promoa pitäisi tehdä, mutta toimitaan pilalle kilpaillussa genressä, ja keikkaliksat jäävät alle ravintolan perusbändin. Bändille pitäisi maksaa, ja jos tässä ylletään edes ravintola-tes:n tasolle, solistilupaus voi jäädä ilman palkkaa. Hyvin tavallista on, että taustabändi otetaan tässä vaiheessa mukaan solistin tasa-arvoisena "yhtiökumppanina". Niukka keikkaliksa jaetaan demokraattisesti tasan pääluvun mukaan. Lisämotivaatiota rakennetaan normaalilla keikkaretoriikalla: "Kun tehdään tarpeeksi tätä promoa, niin päästään pian rahakeikoille." Kuvioon voi kuulua ääneen lausumattomana oletuksena, että ollaan jatkossakin demokraattinen keikkabändi. Äänilevyurasta ei välttämättä viestitetä mitään.

Silloin kun kollektiivista bändiä markkinoidaan todellisen tai sovitun nokkamiehen nimellä, on selvää, että suurinta gloriaa rakennetaan keulakuvana esiintyvälle henkilölle (esim. Mikko Mikkonen Band). Menestyksen ja nousevien palkkioiden osuessa kohdalle on herra Mikkosen suhteellisen helppoa järjestää itselleen palkankorotus vaihtamalla muusikot kiinteäpalkkaisiin. Hän voi jatkaa uraansa vaikkapa Mikko Mikkosen Orkesterin kanssa.

Kaikki ei tietenkään ole noin surkeaa ja mustavalkoista. Ainakin rock-kuvioissa on tavattu sooloartisteja, jotka ovat jakaneet tulot tasan koko bändin kesken silloinkin kun keikkaliksat ovat korkeimmillaan. Myös tekninen henkilökunta on joskus päässyt nauttimaan tästä avokätisyydestä.

Äänitysstudio

Kollektiivisen bändin tehdessä äänityksiä voidaan olettaa, että jokainen muusikko uhraa korvauksetta omaa aikaansa mielihyvin yhteiseksi hyväksi. Jos levy menestyy, koituu tästä hyötyä bändin jokaiselle jäsenelle, silloin kun levymyyntitulo ja keikkapalkkiot jaetaan tasan. Tilanne on toinen, kun työstetään sooloartistin äänitettä. Studiomuusikot tekevät oman osuutensa kiinteällä korvauksella, ja artisti jännittää levymyynnin ja oman rojaltinsa suuruutta.

Iskelmäpuolella on perinteisesti ollut selkeä työnjako keikka- ja studiomuusikkojen kesken. Keikkamuusikot hoitavat oman tonttinsa tien päällä, mutta studiossa artistia useinkin komppaa tuottajan valitsema "dream team". Ohjelmiston valinta ja taiteellinen toteutus on tällöin pitkälti tuottajan näköinen. Muusikot ja solisti eivät välttämättä edes tapaa toisiaan prosessin aikana.

Rockpuolen sooloartisti vie studioon todennäköisemmin keikkabändinsä tai osan siitä. Ohjelmisto on tyypillisesti esittäjänsä kynästä lähtöisin ja se on harjoiteltu sekä studiotyötä että keikkailua silmälläpitäen. Useimmiten tuotantopuolella toimitaan asiallisesti, ja muusikot saavat asiaankuuluvan studiokorvauksen. Siltikin joissain tapauksissa rock-soittajien tietämättömyyttä käytetään hyväksi. Vaikka levytyssopimus on tehty sooloartistin kanssa, toimii palkanmaksuosasto niin kuin se operoisi kollektiivisen bändin kanssa.

Studioretoriikkaa edustaa lause "tehän soitatte sen bändissä ja hyödytte levystä". Tyypillisesti vedotaan myös levyn myötä tulevaan Gramex-korvaukseen. Se on kuitenkin vaikeasti ennustettava tulovirta toisin kuin studiopalkkio. Gramex-korvaus ei myöskään ole studiopalkkion vaihtoehto, vaan korvausoikeus syntyy normaalitilanteessakin, jolloin studiopalkkio maksetaan.

Mastersopimukset ovat tällä kohdalla oma surullinen lukunsa. Silloin kun solistin on puristettava itse tuottamansa masternauhan hinta mahdollisimman alhaiseksi, löytyy puristettavaa joskus myös omasta keikkabändistä.

Mukaan promomarkkinoille

Sooloartistin taustamuusikoilla on siis loistava tilaisuus auttaa uusi solisti alkuun. Muusikot voivat jakaa levy-yhtiön ja artistin riskejä tekemällä ilmaista studiotyötä tai promokeikkoja kulukorvauksella. Mahdollisen menestyksen tullessa bändi on kuitenkin levyrojalti- tai Teosto-tulojen ulkopuolella. Myös mahdollinen keikkapalkkioiden tasajako on helposti muutettavissa bändille epäedulliseen suuntaan.

Alan siunaus ja kirous on tietenkin se, että harjoituskämpät ovat pullollaan kohtalaisen taitavia soittajia. Nämä ryhtyvät mielellään erilaisiin projekteihin jo pelkästään terapiamielessä. Ilmainen työ promootiomarkkinoilla on erittäin tuttua artisteille, ja nyt tätä vahinkoa myös kierrätetään. Näyttää siltä, että tulevaisuudessa siintävillä promootiohyödyillä motivoidaan yhä useammin myös taustabändin jäseniä.

Kun musiikin oppilaitokset maalailevat aloitteleville opiskelijoille kuvia tulevaisuudesta, olisi tarve valottaa tämänkin näköistä realismia. Vaikka valmistunut muusikko ymmärtäisikin oman työnsä arvon, joutuu hän liian usein kohtaamaan lievää sanelua ja alehintaista kilpailua. Kakkoslaatu kelpaa ostajille yllättävän usein.