Äänitteen rahoitus osa 6

Tuotantoyhtiöille ulkoistetut äänitteet

Jouni Nieminen

Vaikka suomalainen äänitetuotanto on ajautunut paljolti ulkomaiseen omistukseen, on nähtävissä myös uusyrittäjyyttä. Pienlevy-yhtiöiden ohella alalle on syntynyt tai syntymässä useita itsenäisiä tuotantoyhtiöitä. Nämä hakevat elintilaa mainstreamissa isojen yhtiöiden kyljessä tai täysin itsenäisinä enemmän marginaalissa. Artistille tämä tuo lisää vaihtoehtoja, mutta kehitys ei ole yksinomaan positiivista. Sopimuskäytännöt voivat muuttua entistä karummiksi tuotantoyhtiöiden astuessa kuvaan.

Tämän juttusarjan ensimmäisessä osassa (Muusikko 1/04) käsiteltiin erilaisia vaihtoehtoja artistin ja levy-yhtiön väliseksi sopimukseksi. Tuosta jutusta rajattiin pois itsenäiset tuotantoyhtiöt, jotka toimivat artistin ja levy-yhtiön välissä. Tuotantoyhtiön ja levy-yhtiön välinen sopiminen muistuttaa paljolti tuolloin esiteltyjä joint venture- ja lisenssisopimuksen käytäntöjä. Kun artisti tekee sopimusta omasta puolestaan ja yhden tahon kanssa, toimii tuotantoyhtiö kahden tahon välissä, jolloin sillä tulee olla yhtäpitävät sopimukset näiden kanssa. Eteenpäin voidaan luovuttaa vain sellaisia oikeuksia, joita itsellä on hallussa.

Tässä jutussa levy-yhtiönä pidetään yritystä, joka tuottaa normaalisti äänitteensä itse, mutta saattaa tilanteen mukaan tehdä yhteistyötä ulkopuolisen äänitetuottajan kanssa. Tuotantoyhtiö on tämän jutun näkökulmasta puolestaan itsenäinen yhtiö, joka ensisijaisesti julkaisee tuottamansa äänitteet yhteistyössä levy-yhtiön kanssa. Edelleen on rajattu pois tuotantoyhtiön toimiminen tilausmusiikin tuottajana esimerkiksi elokuviin tai mainoksiin.

Levy-yhtiön osaamisalueet

Oletetaan, että levy-yhtiön suvereeneja hallinta-alueita äänitetuotannossa ovat ainakin seuraavat:

- A&R (artist & repertoire)
- tuotanto
- markkinointi
- jakelu
- rahoitus

Levy-yhtiön A&R -toiminta on uusien kykyjen etsintää, mutta myös koko artistirosterin hiomista, sparraamista ja motivointia. Artistin näkökulmasta se on pahimmillaan puuttumista taiteelliseen vapauteen, parhaimmillaan kenties olennaisen löytämistä. Jos yritykset erottuvat toisistaan luovuuden avulla, on tämä selkeimmin se sektori, missä levy-yhtiöt ottavat mittaa toisistaan. Voitaneen olettaa, että muilla sektoreilla on tehtävissä varsin vähän jos A&R -osasto epäonnistuu.

Tuotantoa voidaan ajatella ketjuna tuotantopäällikön huoneesta cd-tehtaan loppuvarastoon. Jatkossa tuotantoa tarkastellaan suppeammin keskittyen studiotyöskentelyyn. Levy-yhtiön oma väki osallistuu tähän prosessiin vaihtelevalla intensiteetillä. Uskottava ja osaava A&R -henkilö voi olla tärkeä vaikuttaja tuotantoprosessissa ja saada levynkanteen tittelikseen "executive producer". Heikoimmillaan studiossa notkuva tuotantopäällikkö on pelkkä vitsin aihe.

Markkinointiosasto saa käsiinsä tuotteen, joka kilpailee sekä muiden äänilevyjen että korvaavien tuotteiden kanssa. Ostopäätöstensä kanssa painiva kuluttaja joutuu valitsemaan lukemattomien tuotteiden kesken, eikä päätös aina osu äänilevyyn saati yhteen tiettyyn. Viihdetuotteiden markkinointia helpottaa se, että mediassa on tarve alan uutisille, jolloin julkisuuskynnys on matala verrattuna muihin tuotelanseerauksiin. Mediasuhteiden merkitys painottuu muun markkinoinnin kustannuksella.

Omaan jakeluun on mahdollisuus vain suurimmilla levy-yhtiöillä. Pienemmät yhtiöt ostavat jakelupalvelut isommilta kilpailijoiltaan tai jakeluun erikoistuneilta yrityksiltä.

Laajana käsitteenä yrityksen rahoitus pitää huolen siitä, että kaikilla em. ydinalueilla on tarvittavat toimintaresurssit. Tämä juttu ja juttusarja käsittelee rahoitusta nimenomaan yksittäiseen ääniteprojektiin liittyen. Äänitteen rahoittaminen tuo mukanaan tuottajaoikeuden, jonka hallinta on levy-yhtiöiden keskeistä substanssia.

Ulkoistaminen ja ulkoistuminen

Kaikki mainitut hallinta-alueet voidaan enemmän tai vähemmän ulkoistaa, joko vapaaehtoisesti tai välttämättä. Kun yritykset kilpailutilanteessa keskittyvät vahvimpiin alueisiinsa, niiden kannattaa luopua vähemmän tuottavista toiminnoistaan ja ostaa nämä palvelut muualta. Näin ainakin sanoo teoria, jota on paljon sovellettu alalla kuin alalla.

Käytännössä kaikki Suomessa toimivat levy-yhtiöt ostavat studiopalvelut ulkopuolisilta yrityksiltä ja käyttävät ulkopuolisia freelancetuottajia. Tämä on levy-yhtiöille niin normaalia toimintaa, että sitä ei välttämättä edes mielletä ulkoistamiseksi. Maailmalla suurimmat levy-yhtiöt omistavat vielä cd-tehtaita, mutta juuri uutisoitiin EMIn luopuneen omistaan.

Tiedotus- ja markkinointipuolella on omia palveluntarjoajiaan, myös musiikkialaan erikoistuneita. Isoimmatkin levy-yhtiöt ostavat näiden palveluja ainakin kiivaimman julkaisuruuhkan aikoina. Suurilla markkinoilla promootiotoimistoilla on oma erityinen tehtävänsä radioasemien voitelussa. Artisti maksaa usein osan tästä palvelusta. Maailmanlaajuinen jakelu on suurimmille levy-yhtiöille niiden keskeisiä resursseja. Sen tuomista eduista ei luovuttane ensi hädässä.

Yksittäisiä tuotantoja ulkoistetaan yhä enemmän ja laajemminkin kuin vain studiopalvelujen osalta. Yhtäältä syy löytyy siitä, että masternauhoja tuotetaan valmiiksi asti levy-yhtiöiden ulkopuolella, ja nämä tuottajat pitävät kiinni oikeuksistaan. Toisaalta levy-yhtiöillä voi olla pyrkimystä siihen, että tietyissä epävarmemmissa projekteissa riskiä kantaa useampi taho.

Tuotannon ulkoistumisen myötä levy-yhtiö menettää osittain kontrollin myös A&R -toimintaan. Kun valmis nauha on otettu vastaan, se on hyväksytty mahdollisine heikkouksineen. Kehitys johtaa myös siihen, että tuotannon rahoitus tai osa siitä tulee yhtiön ulkopuolelta. Samalla menetetään tuottajanoikeudet joko osittain tai kokonaan. Lisenssisopimuksen yhteydessä levy-yhtiö saa käyttöönsä kenties viipaleen tuottajanoikeuksista määräajaksi.

Tuotantoyhtiön synty

Musiikkibisnes on huomattavan seksikäs ala verrattuna sen todelliseen liikevaihtoon ja työllistävyyteen. Harjoituskämpillä ja kotistudioissa on näyttämishalua enemmän kuin markkinoille mahtuu. Alalle myös koulutetaan sekä sisällön että tuotannon osaajia ylen määrin. Osaamista on tarjolla levy-yhtiöidenkin palvelukseen sopivissa erissä erilaisilla sopimuskäytännöillä.

Yritys syntyy tavallisesti (oletetun) osaamisen ympärille. Tässä analysoitava tuotantoyhtiö voi syntyä ainakin seuraavilla tavoilla:

- A&R -osaaminen
- tuotanto-osaaminen
- tuotantovälineiden omistus

Ihanteellista luonnollisesti olisi, jos alkavalla yrittäjällä olisi kaikki edellä mainitut osa-alueet hallussaan. Useimmiten pakettiin kuuluukin useampi lohko edellä mainituista. Vähintään oletetaan, että A&R -osaaminen tulee luonnostaan, jos hallitaan molemmat tai jompikumpi muista.

Itsenäisen kykyjenetsijän hetki on silloin, kun levy-yhtiöissä on laiskistuttu omaan erinomaisuuteen tai pudottu ajan riennosta. Tämä vaatii erityisesti alan aluskasvillisuuden tuntemusta. A&R -toimintaan keskittyvä tuotantoyhtiö voi toimia yksinomaan kykyjenetsijänä, joka hioo ja tuotteistaa artisteja markkinoille sopiviksi. Tällainen yhtiö voi ostaa tuotantopalvelut kokonaan tai osittain muilta yrittäjiltä.

Tuotanto-osaaminen syntyy joko säveltämisen tai studiotuotannon hallinnasta. Useassa tapauksessa nämä kulkevat käsi kädessä. Nykytekniikalla studiotuotanto voi olla kokonaisen levyn toteuttamista yhden miehen voimin. Se voi olla myös perinteisempää mikserin takaa toteutettua näkemystä artistin omasta tuotannosta.

Eräiden tutkimusten mukaan Suomessa on toistasataa kaupallista äänitysstudiota. Näiden lisäksi on moninkertainen määrä koti- ja projektistudioita, joissa on mahdollista tehdä julkaisutasoisia äänitteitä. Studioiden lukumäärään ja oletettuun käyttöasteeseen verraten on ihmetyksen aihe, että tuotantoyhtiötoiminta ei ole sillä sektorilla laajempaa. Vaikutelma on sellainen, että kaupalliset studiot pidättäytyvät tiukasti omassa liikeideassaan eli palvelujen myynnissä tilauksen perusteella. Koti- ja projektistudiot lienevät taas keskittyneet yksittäisten artistien demotuotantoon.

Yhteistyömahdollisuudet

Tämän jutun rajauksen mukaan tuotantoyhtiö tekee pelkkää jakelua laajempaa yhteistyötä varsinaisen levy-yhtiön kanssa. Tässä esitellään pari perusmallia yhteistyölle. Jokainen sopimus sisältää omia erityisehtojaan, joten erilaisia variaatioita löytyy.

Tuotantoyhtiön kannalta edullisimpaan yhteistyömalliin on mahdollisuus silloin, kun se tuottaa masternauhan valmiiksi itsenäisesti. Tämän jälkeen lähestytään yhteistyötarjouksilla useampia julkaisijoita, ja mahdollisista tarjouksista valitaan paras. Optimitilanteessa yhteistyömalliksi kehittyy jonkinlainen lisenssisopimus, jolloin julkaisija saa yksinoikeuden nauhaan muutaman vuoden määräajaksi. Julkaisijan puolelta sopimukseen halutaan tavallisesti myös optiot kuten artistisopimuksissakin. Ensimmäisen levyn lisäksi tuotantoyhtiö sitoutuu toimittamaan 1–2 levyä samalta artistilta. Tällöin artistisopimuksen tulee olla yhtäpitävä lisenssisopimuksen kanssa.

Tuotantoyhtiö voi pienentää taloudellista riskiään siten, että se ehdottaa yhteistyötä levy-yhtiöille jo demovaiheessa. Tällöin edetään edellistä vaihtoehtoa tiiviimpään yhteistyöhön ja julkaisijayhtiö sijoittaa pelimerkkejä jo tuotantoon. Tuotantoyhtiö saattaa saada korvauksen tekemästään työstä jo ennen julkaisua, mutta vastapainoksi sen saama siivu äänitteen tuotosta on edellistä tapausta ohuempi. Tällaisessa joint venture -mallissa yhtiöt omistavat tuottajaoikeudet esimerkiksi puoliksi.

Ehdotus yhteistyön tekemiseen voi yhtä hyvin olla lähtöisin levy-yhtiöstä. Jos levy-yhtiö näkee jonkun projektin kiinnostavaksi, mutta samalla liian riskipitoiseksi, voi se hakea tuotantoyhtiöistä yhteistyökumppania riskinjakoon. Levy-yhtiön ei tällöin tarvitse rahoittaa tuotantoa kokonaisuudessaan, mutta myös voitonjaolla on muita ottajia.

Tuotantoyhtiö voi toimia projekteissa myös kokonaan ilman tuottajan riskiä. Tällöin se tarjoaa kenties vain laajennettua studiopalvelua korvausta vastaan saamatta itse myöskään mitään osuutta tuotoista.

Hyvä yhteistyö poikii jatkuvuutta, ja ääniteprojekteissaan tuotantoyhtiö voi toimia pelkästään yhden levy-yhtiön varassa. Löyhempi symbioosi takaa kuitenkin sen, että uusia tuotantoja voi tarjota eri tahoille. Ajan myötä tuotantoyhtiöstä voi tulla houkutteleva ostokohde, jolloin sopimuskanta vaikuttaa osaltaan siihen, ketkä ovat kiinnostuneita kaupanteosta.

Tuotantoyhtiö ja artisti

Periaatteessa tuotantoyhtiöt kilpailevat artisteista samoilla markkinoilla varsinaisten levy-yhtiöiden kanssa. Normaalisti ne eivät pääse kilpailemaan etabloituneista artisteista, vaan niiden työsaraksi valikoituvat uudet kyvyt ja eräänlainen tuotekehitys (development deals).

Jos vakavasti otettava uusi artisti pääsee tai joutuu valitsemaan varsinaisen levy-yhtiön ja tuotantoyhtiön välillä, täytyy tuotantoyhtiöllä olla jotain erityistä tarjottavanaan. Mahdollinen porkkana voisi olla reilu sopimus, missä tulonjako on tasa-arvoinen ja artistille jää määräysvaltaa masterin lisensiointiehtoihin. Tuollainen joint venture -mallia lähestyvä sopimus on tietenkin tavoiteltava kaikissa tilanteissa, mutta siihen päästäneen varsin harvoin.

Artistiin päin tuotantoyhtiö voi näyttäytyä varsinaisen levy-yhtiön kaltaisena. Sillä voi olla julkaisuvelvoite kotimaassa ja edelleenlisensiointioikeus muihin maihin. Tällöin tehtävä sopimus on lähes vastaava kuin levy-yhtiön artistisopimus. Artistin kannalta hankalampaan suuntaan mennään silloin, kun sopimuksessa ei ole julkaisuvelvoitetta edes kotimaassa, vaan ainoastaan lupa lisensioida tuotanto eteenpäin.

Sopimusta neuvotellessaan artistin tulee olla vähintään yhtä tarkkana kuin varsinaisen levy-yhtiön pöydässä. Kun masternauha on tuotettu ensisijaisesti eteenpäin lisensioitavaksi, se tuo neuvotteluihin monia lisäkysymyksiä. Kiertääkö rojalti artistille tuotantoyhtiön kautta, vai maksaako julkaisija sen suoraan? Milloin artisti vapautuu sopimuksesta, jos nauhaa ei saada lisensioiduksi? Kenelle nauhan oikeudet jäävät tässä tapauksessa? Nämä vain muutamina esimerkkeinä käytännön erityistilanteista.

Epäkohtia

TV-tuotantoja ulkoistettaessa on nähty, että itsenäiset tuotantoyhtiöt tekevät tuotannot huomattavan halvalla verrattuna toimiluvalla operoivien jakeluyhtiöiden omiin tuotantoihin. Osittain tähän on syynä hallinnon kutistuminen ja aito tehokkuuden lisääntyminen. Toisaalta yrittäjätaho tai sen alihankkijat eivät laske omia työtuntejaan eivätkä välttämättä kunnioita niitä sopimuksia, joita jakeluyhtiö on ollut allekirjoittamassa. Alihankinnan epäkohdat ovat tuttuja monilla aloilla. Tilaaja voi kuitenkin sulkea silmänsä ja olla olevinaan tietämätön näistä.

Kotimaassa on havaittu käytäntöä, jossa musiikkituotantoyhtiön ja siinä vaikuttavien henkilöiden rooli kasvaa luonnollisen hallinta- ja osaamisalueen ulkopuolelle. Studiotuottaja saattaa löytää itsestään kapellimestarin kykyjä, eivätkä Gramex-ilmoitukset välttämättä vastaa totuutta studiotyöskentelystä. Tätä on tapahtunut ennenkin, mutta vaikuttaa siltä, että taiteilijoiden gramexeista nipistetty osuus kuuluu erityisesti joidenkin tuotantoyhtiöiden "ansaintalogiikkaan". Saattaapa yhtiö ryhtyä myös musiikinkustantajaksi, jolloin tekijä-artistin on pakkoraossa allekirjoitettava sopimus ko. yhtiön "kustannusosaston" kanssa.

Maailmalla tuotantoyhtiöt tekevät läheistä yhteistyötä manageritoimistojen kanssa. Joskus tuotantoyhtiöt itse asiassa toimivat managerien pöytälaatikoissa. Intressiristiriitojen vuoksi managerin ei tulisi sekoittaa eri roolejaan yhden artistin kohdalla. Manageroitavan artistin kanssa ei tulisi tehdä levytys- tai kustannussopimusta eikä päinvastoin. Alan "eettisiä ohjeita" voidaan kuitenkin kiertää ryhtymällä vuorovedolla manageriksi ja tuottajaksi: "Ryhdy minun asiakkaani tuottajaksi, niin teen saman sinulle". Myös suomalaisissa tuotantosopimuksissa on joskus ollut manageritoimintaan oikeuttavia kyseenalaisia pykäliä.

Tuotantoyhtiöiden sopimuskäytännöt ovat oma lukunsa. Kun sopimusoikeudellinen osaaminen on puutteellista tai kallista hankkia, tarjoavat jotkut yhtiöt erilaisia levytyssopimuksista sorvailtuja virityksiään. Monet asiat jäävät sopimatta, tai pykälät kääntyvät yksipuolisesti tuottajan eduksi. Kentällä liikkuu myös reilumpia sopimusmalleja, jolloin tuotantoyhtiö ja artisti jakavat lisenssisopimuksen tuottoa tasasuhteessa. Tällöinkin artistin kannattaa varmistaa lisenssisopimuksen ehdot.

Korkeakoulu pihalla asioista

Alan käytännöt ovat vielä varsin sekalaisia. Musiikkikorkeakoulumme tarjoaa kuitenkin aseita tuottajien käsiin. Sibelius-Akatemian koulutuskeskus on julkaissut äänitteen tuottajan oppaan, joka on tehty juuri tuotantoyhtiöiden tarpeisiin. Oppaan tarjoama sopimusmalli ylittää härskiydessään lähes kaikki ne sadat sopimukset, joita Muusikkojen liiton arkistoihin on kertynyt.

Sopimusmallin mukaan artistilta ostetaan kertakorvauksella kaikki hänen yksinoikeutensa määräajaksi. Artisti ei saa myöskään tallentaa samoja teoksia muille tuottajille saman määräajan kestäessä. Tuottaja voi vielä halutessaan jatkaa tätä määräaikaa ikuisuuksiin. Nämä vain esimerkkeinä oppaan sisällöstä. Varsinaisten levy-yhtiöiden tarjoamat sopimukset alkavat vaikuttaa lähes reiluilta, kun tutustuu koulutuskeskuksen oppimateriaaliin.

Oppaassa toki mainitaan, että esimerkkisopimuksia ei ole tarkoitettu yleisesti noudatettaviksi mallisopimuksiksi. Kuitenkin ne antavat oman signaalinsa alan käytännöistä uusille yrittäjille.