Tapiola Sinfoniettan Meri Englund: "Aktiivisuus on orkesterimuusikolle tärkeää"

Teksti: Pekka Raittinen

"Olen huomannut, että vapaa-aikanani soittamani kamarimusiikki on auttanut minua ammatillisesti myös varsinaisen työni puolella", toteaa Tapiola Sinfoniettan nuori viulisti ja vuorotteleva I konserttimestari Meri Englund. "Tällainen harrastuneisuus, ja oma aktiivisuus, on orkesterimuusikolle tärkeää."

Meri Englund sanoo ensimmäistä kertaa vakavissaan miettineensä ammattimuusikon uraa viisitoistavuotiaana. Siihenkin asti musiikki oli toki ollut tärkeää, mutta kuitenkin vain yksi harrastus muiden joukossa. Espoon musiikkiopiston ja Olarissa musiikkiluokan käynyt Englund toteaa olevansa "paljasjalkainen espoolainen" ja "espoolaisen musiikkikoulutuksen kasvatti".

Englund aloitti 17-vuotiaana opiskelun Sibelius-Akatemiassa, pääaineenaan viulunsoitto. Sieltä hän suoritti A-tutkinnon parhain mahdollisin arvosanoin professori Mi-Kyung Leen johdolla vuonna 2002. Tänä keväänä Englund toivoo saavansa valmiiksi kirjallisen lopputyönsä ja musiikin maisterin paperit.

Nuori viulisti voitti jaetun ensimmäisen palkinnon Kuopion kansallisessa viulukilpailussa opiskeluaikanaan vuonna 2000. Työpaikka löytyi kotikonnuilta, ja Englund aloitti Tapiolassa vuoden 2003 alussa:

"Olen erittäin tyytyväinen, sillä minulla on nyt todella mielenkiintoinen ja haastava työ", hän summaa.

Säveltäjän sukua

Englund on musiikkisukua, sillä hänen isänsä isä oli maineikas neoklassinen, sodan jälkeen uransa aloittanut säveltäjä Einar Englund. Perhetausta ei kuitenkaan vaikuttanut ammatinvalintaan: "Silloin kun sitä pienenä tyttönä halusi ruveta soittamaan, ei sitä ymmärtänyt tai ajatellut, että isoisä on säveltäjä. Vanhempani eivät ole muusikkoja, vaikka harrastavatkin musiikin kuuntelua."

"En koe, että minulle olisi millään tavalla tuputettu musiikkia ja soittamista kotona. Pikemminkin asenne oli sellainen, että mitä vain päätän ja haluan tehdä, niin se on ok. Varhaisteininä olin himolukija. Luin varmaan kaikki Olarin sivukirjaston nuortenkirjat ja kirjoittelin itsekin. Ajattelin pitkään, että kirjoittamisesta voisi tulla ammattikin."

Teini-ikäisenä musiikki kuitenkin vei mennessään: "Kun menin Sibelius-Akatemiaan, isoisäni tiedosti, että opiskelin musiikkia ihan vakavissani. Luulen, että se hänelle siinä vaiheessa oli ilon aihe. Hän saattoi opiskeluvaiheessani esimerkiksi käydä konserteissani."

"Jälkikäteen olen lämmöllä muistellut sitä, että hän kävi kuuntelemassa Akatemian pieniä matineoita joissa esiinnyin. Niissähän ei yleensä kovin paljon porukkaa ole. Kiva muisto, että häntä kiinnosti."

Englund sanoo, että nyt aikuisena ja ammattimuusikkona isoisän musiikki on alkanut kiinnostaa uudella tavalla: "Oma kiinnostus sitä kohtaan on kasvanut. On herännyt halu tutkia sitä ammatillisessa mielessä. Minulla on tähtäimessä, että soittaisin kaikki hänen teoksensa, joissa hän on käyttänyt viulua; viulukonserton ja kamarimusiikkiteokset."

"Ondine julkaisi pari vuotta sitten Kuhmon kamarimusiikkifestivaaleilla äänitetyn isoisäni viulu- ja pianosonaatin A Century Of Finnish Chamber Music -levyllä, jossa soitamme duona pianisti Tiina Karakorven kanssa. Toivon, että voin esittää tulevaisuudessakin isoisäni musiikkia."

Solistisuus keskeisessä roolissa

Englund kehuu espoolaista musiikin alkeisopetusta. Hänen pitkäaikaisin opettajansa Espoon musiikkiopistossa oli Henrik Botvay: "Musiikinharrastus alkoi, kun kotiimme hankittiin piano, jota veljeni soitti. Aloitin silloin itsekin pianotunnit kolmen ikäisenä ja jatkoin niitä pari vuotta."

"Käteni olivat kuitenkin vielä silloin pianonsoittoon liian pienet, enkä edistynyt soiton opiskelussa. 6–7 vuoden iässä menin sitten musiikkiopistoon pääaineenani viulunsoitto."

Musiikkiluokka ei ollut aivan niin positiivinen kokemus: "Se ei oikein hyödyttänyt musiikin opiskelussa. Harrastukseni vuoksi olin oppinut valtaosan koulussa opetetuista asioista jo etukäteen. Luulen kuitenkin, että tämä asia on minun kouluaikani jälkeen muuttunut. Musiikkiluokan opettaminenhan on opettajalle aika vaativaa hommaa. Pitäisi pystyä opettamaan musiikkia niin hirveän laaja-alaisesti ja monipuolisesti."

Sibelius-Akatemiassa Englund opiskeli ensin Jaakko Ilveksen ja myöhemmin Kaija Saariketun johdolla. Viulunsoiton opetuksessa hän kokee leimalliseksi solistisuuteen painottumisen: "Vain hyvin pieni prosentti jousisoittajista pystyy Suomessa elättämään itsensä pelkästään solistisella työskentelyllä. Orkesterin stemmoja ei tuolloin opetettu meille ollenkaan. Luulen kuitenkin, että tämän puolen opetusta on viime aikoina korjattu Akatemiassa."

Opintoihin sisältyi myös vaihto-opiskeluvuosi 1996–97 Göteborgissa professori Milan Vitekin oppilaana: "Se oli positiivinen kokemus. Vitek oli erinomainen opettaja, ja Göteborg on samantyyppinen kaupunki kuin Helsinki ja Espoo – merenrantaa ja raitiovaunut. Tulevaisuudessakin voisi olla virkistävää viettää tällaisia lyhyitä periodeja ulkomailla."

Koesoittoon tositarkoituksella

Siirryttäessä opiskelusta työelämään Englund sanoo käytännön kuitenkin olevan paras opettaja. Hän toteaakin olleensa onnekas siinä suhteessa, että pääsi jo opiskeluaikanaan Kuopion voittonsa kautta esiintymään solistina useiden orkestereiden, muun muassa Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin ja Avantin kanssa, sekä ulkomailla. Lyhyitä tuurauksia hän teki Radion sinfoniaorkesterissa ja nykyisessä työpaikassaan.

Parin viime vuoden aikana pääkaupunkiseudun orkestereissa on Englundin mukaan vapautunut paljon paikkoja vanhempien muusikoiden jäädessä eläkkeelle: "Esimerkiksi kaikki kurssitoverini ovat työllistyneet erittäin hyvin. RSO:ssakin on vapautunut viimeisten vuosien aikana kymmenisen viulistinpaikkaa. Vastuupaikkojakin on ollut paljon haussa. En tiedä mitä sitten tapahtuu, kun sukupolvenvaihdos on ohi."

Kun Tapiolaan tuli hakuun vuorottelevan l konserttimestarin paikka, Englund innostui heti: "Ajattelin, että tuo kiinnostaa minua. Itse asiassa tämän paikan hakeminen oli ensimmäinen koesoitto, johon osallistuin, joten minulla ei siitä tilanteesta ole muuta kokemusta. Olin nimittäin päättänyt jo hyvissä ajoin, että en menisi hakemaan mitään paikkaa, jota en todella haluaisi."

"En halunnut mennä koesoittoon vain sen kokemuksen vuoksi. Ajattelin, että siinä on sitten tarpeeksi motivaatiota tehdä se työ, jonka tällaista tilaisuutta varten valmistautuminen vaatii. Ajattelin, että hoidan homman kerralla kunnolla."

Sinfoniettan demokratiaa

"Tapiolassa aloittaminen oli totta kai hyvin suuri elämänmuutos, koska konserttimestarin työ on vaativaa. En voi sanoa, että opiskelu olisi täysin valmistanut tähän työhön. Yksi asia on jo se, että kaikki materiaali, mitä täällä tulee eteen, on minulle enemmän tai vähemmän uutta. Rutiini vielä puuttuu."

"Sopeutumista on kuitenkin helpottanut tuttu ympäristö. Lisäksi osa ihmisistä täällä oli minulle entuudestaan tuttuja. Minulle on ollut myös suureksi hyödyksi se, että olin muutaman vuoden aikana ennen tätä ehtinyt konsertoida laajalti ja nähdä paljon erilaisia orkestereita."

Englund on viihtynyt: "Tämä on hyvin vastuullinen työ ja vaatii paljon voimia. Koen kuitenkin, että tämä on luonteva jatko opinnoille."

Yksi Tapiola Sinfoniettan erikoisuus on se, ettei sillä ole taiteellista johtajaa. Yleensähän kapellimestari tekee ohjelmistovalinnat. Sinfoniettassa taas taiteelliset linjaukset tekee kahdesta orkesterin jäsenestä ja intendentti Satu Angervosta koostuva johtotroikka.

"Olemme ensimmäisinä Suomessa ottaneet käyttöön tällaisen systeemin. Orkesteri äänestää itse keskuudestaan jäsenet ryhmään. Tällä hetkellä he ovat klarinetisti Harri Mäki ja fagotisti Jaakko Luoma. Näin jokaisella orkesterin jäsenellä on mahdollisuus saada mielipiteensä kuulluksi. Voi mennä suoraan juttelemaan Harrille tai Jaakolle, jos esimerkiksi haluaa kertoa ohjelmaidean tai toivoo tiettyä solistia tai kapellimestaria.

Yleensähän ajatellaan, että orkesteri profiloituu taiteellisen johtajansa kautta suurelle yleisölle. Me kuitenkin haluamme profiloitua nimenomaan orkesterina. Yritämme murtaa perinteistä kapellimestariin henkilöityvää keulakuva-ajattelua."

Tapiola Sinfonietta on pieni orkesteri. "Käytännön tasolla tämä näkyy siinä, että yksilön vaikutusmahdollisuudet tuntuvat olevan suuremmat. Esimerkiksi oma sektioni on erittäin aktiivinen – tulee paljon ideoita ja kysymyksiä. On positiivista, että ollaan valmiita kehittämään orkesteria. Jokainen motivoi toinen toistaan."

Kamarimusiikki elinehto

Orkesterin pieni koko heijastuu yksilön vaikutusmahdollisuuksien lisäksi tietysti myös käytännön taiteen tekemisen tasolle: "Pienen orkesterin soundi vain on erilainen kuin suuren. Suureen orkesteriin yksi soittaja helposti hukkuu. Pieni ei anna tässä mielessä armoa – yksi väärä pizzicato kuuluu aina. Toisaalta pieni orkesteri ei pääse sellaisiin efekteihin kuin isompi: suuriin jousiin ja muuhun."

"Minua on Sinfoniettassa innostanut ja kiehtonut juuri tuo pienen orkesterin soundi. Siinä on sellaista kamarimusiikillisuutta ja intiimiyttä, jota suuremmilla taas ei ole. Sanoisin, että pieni orkesteri antaa yksilölle enemmän vaikutusmahdollisuuksia, mutta myös vaatii enemmän."

Sinfoniettan taiteellinen taso on Englundin mukaan kova: "Orkesterin jäseninä on hyvin korkeatasoisia muusikoita. Useat ovat aivan kansainvälistä huipputasoa. Tämä näkyy siinäkin, että orkesterin omat jäsenet esiintyvät konserteissamme solisteina suhteellisen usein. Minusta tämä on orkesterille ylpeydenaihe ja rikkaus."

"Tälläkin kaudella solisteina ovat esiintyneet klarinetisti Harri Mäki, sellisti Riitta Pesola, fagotisti Jaakko Luoma sekä kollegani l konserttimestari Tero Latvala. Olen myös itse esiintynyt solistina."

Varsinaisen työn lisäksi Englundin rakas vapaa-ajan "ammatillinen harrastus" on ollut kamarimusiikin soittaminen. Hänen soittoaan on kuultu monilla suomalaisilla musiikkijuhlilla, kuten Kuhmossa, Tuusulanjärven kamarimusiikissa ja Turun musiikkijuhlilla. Vakituisen kamarimusiikkiduon Englund muodostaa Tiina Karakorven kanssa. Lisäksi he esiintyvät triona sellisti Helen Lindénin kanssa. Tälle kokoonpanolle myönnettiin vuonna 2002 Espoon Kulttuurisäätiön tunnustuspalkinto.

"Koen, että kamarimusiikin soittaminen on minulle eräässä mielessä suorastaan elinehto. Työni ja tämä ´harrastus´ eivät kuitenkaan mielestäni ole missään mielessä toisensa pois sulkevia. Kuten sanoin, myös Sinfoniettan ilmaisu on hyvin kamarimusiikillista.

Kamarimusiikin soittaminen auttaa varsinaisessa työssäni, ja päinvastoin."

Tulevaisuuden haasteita

Muutoksia Tapiola Sinfoniettan kokoonpanoon tulee, kun orkesterissa pitkään vaikuttanut Tero Latvala lähtee virkavapaallaan Lappeenrannan kaupunginorkesteriin konserttimestariksi: "Se on kyllä orkesterille suuri muutos. Ensiksi paikalle otetaan sijainen, joka tekee vuorottelevan l. konserttimestarin paikkaa yhdessä minun kanssani."

Jääkö tällaiselle kokonaisvaltaiselle musiikin ammattilaiselle sitten aikaa mihinkään muuhun? "Pakko myöntää, että oma aika jää välillä vähiin. Urheilu on kuitenkin yksi rakas harrastus, jota olen yrittänyt pitää yllä. Mielellään tietenkin, kun on vapaa-aikaa, näkee perhettä ja ystäviä. Sillä vaikka työkin on sosiaalista, sitä kaipaa kuitenkin myös muita kontakteja sen ulkopuolella."

Tulevaisuudessa muusikon ja pedagogin toimenkuvien yhdistäminen saattaisi kiinnostaa: "Olen opettanut jonkin verran. Pidän nuorten ihmisten kanssa työskentelystä. Tällä hetkellä soittaminen tuntuu kuitenkin tärkeimmältä asialta."

"Olen myös harkinnut tulevaisuudessa aloittavani Sibelius-Akatemiassa jatko-opinnot, kunhan valmistun. Käytännön rajoitteita tälle asettaa vain orkesterimuusikon aikataulu. Esimerkiksi kaikki seminaarit järjestetään silloin, kun minun pitäisi olla töissä. Tämä on mielestäni vähän hassua."

"Mielestäni itsenäistä työtä ja tutkimusta voi kuitenkin joka tapauksessa tehdä, vaikka ei suorittaisikaan mitään tutkintoa. Jokainen aktiivinen muusikko harrastaa tällaista tutkimustoimintaa ja soittaa muutakin repertuaaria."