Etusivulle Organisaatio
Sopimukset ja Tariffit
->    Jäsenedut ja Palvelut
Liity Jäseneksi

Muusikko online / takaisin3/2004


äänitteen rahoitus osa 5

Sama tarina pienemmässä mittakaavassa

Jouni Nieminen

Marillion sai lähes 13 000 ennakkotilausta nettiprojektilleen. Samaa ideaa on jo lähdetty kierrättämään pienemmässä mittakaavassa. Milloin löytyy ensimmäinen suomalainen artisti, joka hankkii äänitteelleen rahoituksen ennakkomyynnillä?

Saksalainen Einstürzende Neubauten -yhtye on toiminut yli kaksikymmentä vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Kovaäänisenä teollisuusmeteliorkesterina aloittanut kokoonpano on vuosien myötä seestynyt ja löytänyt tulkintoihinsa hienovaraisempia sävyjä.

Elokuussa 2002 yhtye ilmoitti ryhtyvänsä uuden levyn äänityksiin. Levy tarjoiltiin Marillionin mallin mukaan ennakkomyynnillä suoraan fanikunnalle. Toisin kuin Marillion, yhtye ei kuitenkaan tehnyt etukäteen minkäänlaista levityssopimusta. Alkuvaiheessa yhtyeen nettisivu julistikin täydellistä kyllästymistä levy-yhtiöihin. Tarkoituksena oli levittää levy myös suuren yleisön saataville omin voimin. Seurasin itse kiinnostuneena projektin etenemistä, koska vanha Neubauteniin friikahtanut ystäväni tilasi levyn vinkkini ansiosta.

Yleisöstä tukijoiksi

Einstürzende Neubauten julisti hakevansa uudenlaista yhteisöllisyyttä sekä kanssakäymistä artistin ja yleisön välille. Tässä katsannossa ostava yleisö nimettiin tukijaksi ja netissä tarjottu albumi Supporters album 1:ksi.

Yhtyeen nettisivuilla pyöri reaaliaikainen laskuri, joka ilmoitti tarvittavien tilausten lukumäärän. Meidän tilausta tehdessämme niitä vaadittiin vielä parisataa, minkä jälkeen rahat olisivat koossa, ja äänitykset saattaisivat alkaa. Jonkinlainen yllätys oli, että noin kuukautta myöhemmin mittarissa oli tuota suurempi luku. Yhtyeen budjetti ei kuulemma näyttänyt riittävän, joten mittariin oli ruuvattu joitain satoja "kierroksia" lisää. Ajan kanssa laskuri saatiin lopullisesti nollille. Tällöin tilauksia oli koossa reilut 2000 kappaletta.

Ennakkotilaushinta oli 35 euroa, jolla luvattiin ensisijaisesti tuleva cd-levy fanipainoksena huomattavasti ennen sen saapumista levykauppoihin. Bonuksina tarjottiin erilaista viihdykettä nettiyhteisölle, kuten studiosessioiden seuraamista, mahdollisuus liveraitojen downloadaukseen, suljettuja fanifoorumeita, nettikeskusteluja bändin kanssa ym. Marillionin esimerkin mukaan tilaajat saivat nimensä myös levyn mukana seuraavaan julisteeseen.

Kiina-ilmiön kääntöpuolia

Yhtyeen tavoitteena oli saada fanipainos tilaajille vuoden kuluessa projektin aloittamisesta. Saksalainen täsmällisyys ei aivan toteutunut, koska kuvioon astuivat aina odotettavissa olevat odottamattomat seikat. Näitä yhtye selittelee seikkaperäisesti nettisivuillaan. Pääpiirteissään viivytykset johtuivat edelleen budjettikysymyksistä. Tarkan D-markan hengessä yhtye oli päättänyt valmistaa levyt Kiinassa, mistä seurasivat projektin suurimmat ongelmat.

Tilaajat saivat levynsä viime syksynä. Fanien ensireaktiona oli kuitenkin suuri pettymys, koska posti kantoi kotiin cd-r -levyn odotetun "oikean" levyn sijasta. Kiinalainen halpatuotanto kostautui myös siten, että suuri osa levyistä oli viallisia. Nettiyhteisön nopea palaute sai yhtyeen toimimaan, ja tilaajille luvattiin välittömästi uusi painettu versio äänitteestä. Tällä liikkeellä ostava yleisö saatiin tyytyväiseksi, ja nettikeskustelujen perusteella yleisö on ollut lopulta tyytyväinen myös itse musiikkiin.

Promootiokoneisto avuksi

Irtiotto levy-yhtiömaailmasta ei onnistunut täydellisesti. Syksyllä 2003 Einstürzende Neubauten ilmoitti tehneensä sopimuksen Mute-yhtiön kanssa albumin levykauppaversiosta. Eräällä tavalla yhtye tunnusti voimattomuutensa maailmanlaajuiseen jakeluun ja promootioon. Sopimuksen mukaan yhtye äänitti uusia biisejä, ja niinpä tämän vuoden alkupuolella ilmestynyt levy Perpetuum Mobile poikkeaakin oleellisesti nettiversiosta. Fanikeskusteluissa tästä on ollut kahdenlaista henkeä. Kriittinen näkökulma on se, että levy-yhtiö myy tällä tavalla levyn toiseen kertaan samoille henkilöille. Pienipainoksisesta nettiversiosta on tullut toisaalta varsinainen keräilykappale, sillä useimpia siinä olleita biisejä ei löydy muualta.

Koska konsepti on vielä varsin uusi ja kiinnostava, on yhtye saanut uuden levynsä tiimoilta enemmän julkisuutta kuin kenties koskaan aikaisemmin. Jokaisessa yhtyeen haastattelussa on pinnalle nostettu levytysprojekti ja sen rahoitus. Tämä julkisuus hyödyttää myös jakeluketjua, eli levy-yhtiötä ja levykauppoja, joita ennakkomyynti ei tässä tapauksessa välttämättä edes haitannut.

Jos vastaava rahoituskäytäntö yleistyy, saattaa kritiikki tulla ensimmäisenä juuri levykaupoilta. Eri toimijoiden esitellessä viime vuosina musiikin nettimyyntisuunnitelmia ovat levykauppaketjut kokeneet asemansa uhatuksi ja väläytelleet jopa boikottiuhkauksia.

Huolimatta jakelusopimuksesta Einstürzende Neubauten jatkaa nettiprojektejaan. Tekeillä on vaihe 2, jonka puitteissa julkaistaan vastaavalla tavalla cd ja dvd. Tukijoille on myös järjesteillä privaattikeikka Berliinissä ensi syksynä.

Matematiikkaa

Ennakkomyynti toi yhtyeelle kohtuullisesti rahaa äänitysbudjettiin. Indie-hengessä yhtye vakuutteli, että kaikki kului äänityksiin sekä levyn muuhun tuotantoon ja sähläykseen. Kaksinkertaiset painatus- ja postituskulut nostivatkin menoja jonkin verran.

Marillion sai ennakkotilauksia yli 10 prosenttia levynsä kokonaismyyntimäärästä. Tässä auttoi se, että yhtye oli ylläpitänyt postituslistoja jo pitkään, ja sillä oli nettisivuillaan aktiivinen yhteisö. Tähän verrattuna EN:n projekti oli enemmän tyhjästä polkaistu. Siltikin yhtye sai riittävän määrän tilauksia.

Jospa mietitään vastaavan ennakkomyyntiprojektin toteuttamista vakiintuneen suomalaisen artistin kohdalla. Äänitteen ennakkomyynnin potentiaaliksi voitaisiin olettaa 10 prosenttia potentiaalisesta kokonaismyynnistä. Luku varmaankin vaihtelisi kovasti muun muassa artistin "kulttistatuksen", levymyyntimäärän sekä fanikunnan maantieteellisen hajautumisen mukaan.

Helpoimmin sana saataisiin leviämään pelkästään kotimaassa operoivan indie-henkisen bändin yleisölle. Jos aiemmat myyntimäärät olisivat kultalevyluokkaa, vaikuttaisi projekti helpolta toteuttaa. Lehdistö ottaisi tarinan välittömästi siipiensä suojiin, ja julkisuus olisi taattu. Levyn ohella tarjottavat bonukset oikeuttaisivat pieneen preemioon ennakkotilaushinnassa, jolloin artistin saama veroton hinta levyä kohti voisi olla 20 euroa. Varovasti arvioidulla 1500 levyn ennakkomyynnillä äänityksiin, painatukseen ja muihin kuluihin olisi käytettävissä 30 000 euroa. Tämän jälkeen valmis levy olisi tarjottavissa normaaliin levykauppajakeluun.

Esitetty ajatusleikki vaatii tietenkin riskinottokykyä sekä ennen kaikkea sitoumuksista vapaan artistin, jolla on olemassa oleva kysyntä. Kuka ehtii ensin?