Lottaliina Lehtinen

Tenori Mika Pohjonen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt paljon. Vuonna 1992 hänet kruunattiin kaikkien aikojen nuorimmaksi tangokuninkaaksi, ja kuuden vuoden päätoimisen keikkailun jälkeen ura jatkui Kansallisoopperan kuoron ykköstenorina. Nyt hänet on kiinnitetty Kansallisoopperan solistiksi kolmelle seuraavalle kaudelle, ja tieto lahjakkaasta laulajasta on kiirinyt myös ulkomaan oopperataloihin.

Saamieni tietojen mukaan aloitit laulutunnit vasta 15-vuotiaana. Mistä kipinä musiikin harrastamiseen tuli?

"Laulaminen taisi tulla ihan sattumalta. Ollessani 10-vuotias ala-asteen iltamissa tarvittiin ohjelmaa, ja jostain syystä opettaja pyysi minua laulamaan jonkin kappaleen yksin. Tarjouduin laulamaan Satumaan, mutta opettaja ehdotti valssia. Yhdessä päädyimme Villiruusu-valssiin. Iltamien jälkeen ihmiset alkoivat pyytää minua laulamaan erilaisiin tilaisuuksiin, ja siitä se sitten lähti.

Noin 11-vuotiaana aloin soittaa hanuria yksityisoppilaana ja kansalaisopiston harmonikkapiireissä. Myös toinen siskoni soitti hanuria, toinen sähköurkuja, ja yhdessä meillä oli ’Trio Pohjosen Sisarukset’. Päijät-Hämeen konservatorion aloitin 15-vuotiaana, mutta sitä ennen olin jo ottanut tunteja kanttorilta ja muilta. Konservatorion kautta tulivat sitten teoriaopetus ja muut tällaiset."

Onko suvussasi muusikkoja?

"Ei. Vanhemmat eivät soita mitään. Sellaista ei siis ollut, että olisi pitänyt olla parempi kuin joku muu suvun menestyjä. Musiikki oli meille harrastus, ja kyllähän siinä nuorena jonkun verran tienasikin."

Tangokisoihin osallistuminen taisi olla luonnollinen jatke harrastukselle?

"Kyllä oikeastaan. Teimme siskojen kanssa tanssikeikkoja, ja 15-vuotiaana olin muistaakseni ensi kerran semifinaaleissa. Silloin se oli vielä sellaista kivaa kokeilua – en ajatellut että siellä voisi pärjätä. Oli kiva käydä karsinnoissa katsomassa, mitä se on."

Sinut kruunattiin 19-vuotiaana kaikkien aikojen nuorimmaksi tangokuninkaaksi.

"Kyllä. Mutta sitä ennen jouduin moottoripyöräkolariin 1990 syksyllä: ajoin pyörällä ja auto tuli eteen. Olin pari viikkoa teholla ja kuusi viikkoa sairaalassa. Puolisen vuotta meni pyörätuolissa. Hoidin koulun sairaalasta ja kotoa käsin ilman mitään viivästyksiä. Vuonna -92 kirjoitin ylioppilaaksi, ja kesällä olin Lahden kansanopiston järjestämällä kesäkurssilla, missä suoritin kuukauden aikana I teorian, II solfan sekä kenraalibasson kirjoituksen ja soiton. Tarkoituksenani oli jatkaa laulun opiskelua Päijät-Hämeen konservatoriossa ammattipuolella ja hoitaa teoriat pois alta. Sitten tulikin tämä tangohommeli, joka muutti suunnitelmat."

Muutos taisi olla aika suuri?

"No kyllä. Olin tosin tehnyt edeltävänä vuonna melkein 80 keikkaa, mutta olihan se toisenlaista. Voiton jälkeen aloin keikkailla eri bändien solistina Kuusiston Jarnon kanssa, joka oli saman vuoden Kultaisen harmonikan voittaja. Se oli aika kova koulu, kun bändien taso saattoi olla hyvinkin kirjava. Ohjelmatoimisto myi keikan, mutta ei aina jaksanut kysyä bändiltä, onko se säestänyt aikaisemmin tai haluaako se ylipäätään säestää. Monissa paikoissa kaverit olivat kohtuullisen yllättyneitä, koska eivät olleet tienneet että heille tulee jotain säestettävää.

Joillain tangokuninkaallisilla oli valmiiksi omat yhtyeet, kuten muistaakseni saman vuoden tangokuningattarella Eija Kantolalla. Seppo Kulmala kuitenkin laittoi minut yhteen Jarnon kanssa – vuoden -89 tangokuningas oli kiertänyt samalla tavalla Kultaisen harmonikan voittajan kanssa. Tulimme Jarnon kanssa erittäin hyvin toimeen."

Kilpailuvoitto taisi automaattisesti tuoda mukanaan ohjelmatoimiston ja levy-yhtiön?

"Ainakin minun aikanani oli niin. Ohjelmatoimisto on aina ollut Auraviihde, mutta joskus joku on saattanut tehdä levytyssopimuksen vaikkapa semifinaalin ja finaalin välillä. Taina Kokkonen teki muistaakseni näin. Sittemmin jo semifinaalin jälkeen kilpailijoiden kanssa on tehty sopimus, joka sulkee sen vaihtoehdon pois, että voisi olla muita sopimuksia. Auraviihdehän on yleensä myynyt nimettömälle kuninkaalle ja kuningattarelle jo etukäteen keikkoja, joten ei olisi mitään järkeä olla toisen ohjelmatoimiston listoilla."

Millainen merkitys tangoajalla oli nykyiselle urallesi?

"Olihan se kokemus, ja totta kai kalusto kehittyy, kun tekee paljon. Kävin koko ajan Kalevi Koskisella laulutunneilla, joten keikkailun ohessa opiskelin myös klassista laulua. Esimerkiksi viime kaudella minulla oli oopperalla Pinkerton, Alfredo, Matteo (Straussin Arabellassa) ja Calaf – neljä isoa uutta roolia. Kun on tottunut laulamaan, ei tule sellainen olo että yhtäkkiä lykätään liian isoja rooleja."

Oliko sinulla koko ajan takaraivossa ajatus siitä, että haluat kehittää itseäsi oopperan suuntaan?

"En oikeastaan osannut ajatella, että tuossa ja tuossa vaiheessa menen oopperaan. Jos nyt mennään hieman ajassa taaksepäin, niin vuonna -92, kun ilmoitin Kaleville että olisin taas menossa tangokarsintoihin, hän sanoi että mene vaan, ei hänellä ole mitään sitä vastaan. Itse asiassa Koskinen sanoi, että otat rahat pois ja teet sitä jonkun aikaa mutta että hänen henkilökohtainen toiveensa on, että palaisin sitten klassisen laulun pariin.

Vuonna -98 Kalevi otti erään laulutunnin päätteeksi puheeksi, että Kansallisoopperan kuorossa on ykköstenorin paikka auki ja että nyt voisi olla sopiva hetki tulla kuulluksi talossa. Sitä sitten mietin, ja parin viikon päästä faksasin hakemuksen viimeisenä hakemusten jättöpäivänä. Sitten tuli kutsu ja itse koelaulu. En siinäkään vaiheessa ajatellut, että olen tulossa työpaikkahaastatteluun, vaan lähinnä että käydään nyt katsomassa. Kun kuoromestari ilmoitti päivän päätteeksi, että paikka on päätetty antaa tenori Mika Pohjoselle, totesin että tämä tuli nyt vähän äkkiä, saiskos tätä vähän miettiä!

Juttelin Kalevin ja parin muun laulajan kanssa ja tulin siihen tulokseen, ettei tilaisuutta voi jättää käyttämättä. Jos tulisin parin vuoden kuluttua hakemaan paikkaa uudelleen, eihän minua enää otettaisi vakavasti, ’kun kaveri ei tiedä että onko se tulossa vai eikö se ole tulossa.’

Soitin ohjelmatoimistoon, joka oli myynyt keikkoja eteenpäin noin 15 joka kuukaudelle, ja peruuteltiin niitä vaan sieltä pois. Tein ensimmäisen vuoden aikana tanssikeikkoja vapaapäivinä, mutta vuoden 2002 Lappeenrannan laulukilpailujen jälkeen en ole niitä enää tehnyt."

OHJELMISTO VAIHTUU

Jouduit heti kuoroon tultuasi opettelemaan aikamoisen määrän ohjelmistoa.

"Tietenkin kaikki teokset olivat alussa uusia. Olin siihen mennessä laulanut kaikenlaisia aarioita, mutta en ollut koskaan käynyt oopperassa! Koelaulun ja päätöksen jälkeen kävin katsomassa Taikahuilun ja totesin että ahaa, tommosta hommaa se sitten on.

Peter Grimes ja Sweeney Todd olivat ensimmäiset teokset, joita harjoiteltiin. Sitten oli muita isoja teoksia, kuten La Traviata, Carmen ja Boris Godunov. Kuorolle ennestään tutuissa teoksissa saattoi olla vain kaksi musiikkiharjoitusta ja pari kolme näyttämöharjoitusta, joten kyllä siinä sai itse tehdä aika paljon hommia. Tein paljon töitä, jotta sain olla lavalla hyvällä omallatunnolla. Kun oppi tekemään ja uutta teosta tuli koko ajan putkeen, kyllä ne kummasti päähän jäivät."

Sinulla on ilmeisesti harvinaisen hyvä muisti?

"No ei. Omasta mielestäni erityisesti tekstien päähän jääminen on suuri ongelma. Mutta olin kuitenkin koko ajan intoa täynnä. Totta kai, kun jonkun Boris Godunovin sai ensi kertaa käteen ja yritti sitä venäjää ruveta vääntämään, tuli sellainen olo että eihän tätä voi oppia. Mutta kyllä se siitä sitten tavaamalla. Mitään turhautumista ei missään vaiheessa ollut. Voisin väittää, että koko kuuden vuoden aikana ei ole sellaista oloa tullut."

Oliko vaikeaa siirtyä solistitehtävistä kuorolaiseksi?

"Lähdin ihan nollasta liikenteeseen. Tiesin, että tämä on minulle täysin uusi juttu, ja jos haluan päästä tähän hommaan sisälle, niin mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Kun kuorotyö alkoi, huomasin ettei kyseessä ole mikään kirkko- tai harrastelijakuoro, vaan että siellä kaikki ovat täysin ammattilaisia. Kyllä siinä sai oppia ympäriltä, ja oli hyvin helppoa olla nöyrillä mielin, kun osaaminen ympärillä oli niin hienoa."

Entä kollegojen suhtautuminen – aiheuttiko menneisyytesi ennakkoluuloja?

"Kaikki tiesivät, että koelaulussa on jokaisesta stemmasta raadissa edustaja ja että kaikki tulevat kuoroon koelaulun kautta. Papereilla tai sillä, että on menestynyt tangolaulajana, ei ole mitään merkitystä. On mukavaa, että seula on niin ankara ettei jälkikäteen tarvitse selitellä. Koin itseni alusta lähtien tervetulleeksi. Ennemmin tuli sellainen olo, että sitä tangopuoltakin arvostettiin."

Taisit tuoda myös uutta yleisöä oopperaan?

"Kyllä tässä vuosien varrella on huomannut, että vaikka olin kuorolaisena enkä tehnyt solistirooleja, ihmiset ovat käyneet tutustumassa oopperaan, kun ovat ensin nähneet minut tanssikeikalla."

Vuonna 2002 menestyit Lappeenrannan ja Kangasniemen laulukilpailuissa ja aloit saada solistirooleja oopperalla. Voisi ajatella, että siirtyminen solistiksi tapahtui nopeasti.

"En koskaan varsinaisesti suunnitellut siirtyväni kuorolaisesta solistiksi. Uskoisin etten valehtele, jos sanon, etten ikinä pyrkinyt pienempiinkään rooleihin, vaan niitä tarjottiin kuoron puolelta.

Ensimmäinen isompi rooli oli pari vuotta sitten Arabellan Matteo, jossa olin ensin Jyrki Anttilan ’coverina’ siltä varalta, että hän sairastuu. Anttila ei sairastunut, mutta lauloin yhden pääharjoituksen, minkä jälkeen oopperan silloinen taiteellinen suunnittelupäällikkö kysyi, haluaisinko tehdä pari näytäntöä. Vuonna 2003 keväällä olin coverina Don Carlosin nimiroolissa. Huhti-toukokuussa ’ilmoitettiin’ – pienellä kysymysmerkillä – että ensi kaudella olisi sitten Madama Butterflyn Pinkertonia ja Alfredoa La Traviatassa.

Kaikki kiitos ja kunnia kuuluu Erkki Korhoselle, joka on luottanut minuun ja uskaltanut antaa vaativia rooleja.

En ylipäätään suunnittele tulevaisuutta tarkasti. Muistan erään iltapäivälehden haastattelun, jossa käsiteltiin kuoroon tuloani. Jutun otsikko oli ’En pyri sankarirooleihin’, ja se oli aivan totta. Kun olin kuorossa, tein kuorotyötä, enkä pyrkinyt sen enempää mihinkään muualle. Kun sitten tein jotain solistirooleja, alettiin kysellä tavoitteita ulkomaille. Jälleen ilmoitin että ei, teen nämä jutut mitä minulla täällä on. Vuosi sitten syksyllä tuli tiedustelu, että Wienissä tarvitaan Pinkertonia ja pyydettiin käymään koelaulussa. Sitten sieltä tarjottiin keikkaa, ja olin siellä maalis-huhti-toukokuussa. Sitten Turandotia oli täällä katsomassa Malmöstä porukkaa, ja he taas pyysivät käymään siellä esittäytymässä oopperanjohtajalle.

Menen sen mukaan, että jos tulee tilaisuuksia niin katsotaan sitten. Päätyöni on ehdottomasti tässä talossa, ja näiden töiden puitteissa voin tehdä joitain ulkomaan juttuja. Toki aikatauluja voidaan myös katsoa yhdessä. Kun jousto toimii molemmin puolin, on se mukavaa ja järkevää."

LANGAT OMISSA KÄSISSÄ

Elokuun Muusikko-lehden haastattelussa Jukka Orma kertoi muusikonuran kääntöpuolista. Oletko itse joutunut tekemään uhrauksia?

"Ei, olen elänyt ihan normaalia elämää. Totta kai etenkin kuorolaisena aikataulu oli äärimmäisen kova. Työpäivä oli kaksiosainen, ensin klo 11–15 ja sitten vielä klo 19–22. Olen koko ajan asunut Lahdessa, mutta silloin minulla oli kolmen vuoden ajan toinen asunto Helsingissä.

Tanssikeikka-aikoina joillekin oli tärkeää saada pitää jotkut juhlapäivät, kuten joulut ja juhannukset vapaina, mutta itse ajattelin että ne ovat vain päiviä muiden joukossa. Jos ei ole juhannus vapaa niin sitten joku muu päivä on. Jos tätä haluaa tehdä niin näin se menee – kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen.

Kaveritkin ovat aina olleet siellä missä itse olen ollut. Tanssikeikka-aikoina, kun minulla lopulta oli oma bändi, kaverit olivat siinä lähellä, ja täällä se on se porukka jonka kanssa tehdään töitä. Työkavereiden ulkopuolinen ystäväpiiri jää paljon vähemmälle."

Onko sinulla manageria tai agenttia, joka järjestää esiintymisesi?

"Olen tehnyt yhteistyötä kahden suomalaisen agentin kanssa. Lisäksi on ollut puhetta yhteistyöstä erään lontoolaisen ison toimiston kanssa. Haluan kuitenkin edetä varovasti, koska minulla ei ole mitään kiirettä minnekään. Toisaalta haluan pitää Suomen asiat agenttien ulkopuolella, koska niistä pystyn sopimaan itse. Minulla on oma firma, joka on pyörittänyt tätä hommaa jo vuosia, ja käytännössä 95 % kaikista kotimaan keikoista tulee suoraan minulle."

Keikkailetko paljon oopperan ulkopuolella?

"Aika paljon. On erilaisten firmojen tilaisuuksia ja muita. Teen kymmenkunta kirkkokonserttia vuodessa, ja joulukonsertteja on tänä vuonna noin 15 siihen päälle. Viime keväänä en paljon ehtinyt tehdä, koska olin niin kiinni Turandotissa ja lisäksi kolme kuukautta Wienissä. Esiintymiseni ilmoitan edelleen Suomen Tanssipalvelimen sivuilla, koska ihmiset ovat tottuneet niitä sieltä katselemaan."

Lakimiehenä kiinnostaa, oletko kokenut pahoja ongelmia esim. sopimuspuolella?

"En. Olen koettanut olla aika varovainen. Kaikkihan aina puhuvat, että ohjelmatoimistot vetävät välistä, mutta itse en sitä ainakaan ole huomannut. Luottotappioita vuosien varrelta on muistaakseni Kotkan Ravintola Täysikuusta jotain 7.000 markkaa. Se taitaa olla ainoa."

KOULUTUSPOLITIIKKAA

Et ole koskaan ollut ammattiopiskelijana alan oppilaitoksessa?

"Käytännössä en. Minun piti aloittaa ammattiopinnot Päijät-Hämeen konservatoriossa vuonna 1992, taisi olla muusikkolinja, mutta tangokisa muutti sitten kaiken. Ehkä olen esimerkki siitä, että oopperapuolella on mahdollista pärjätä myös ilman päästötodistusta."

Käytkö edelleen laulutunneilla?

"Lappeenrannan jälkeen aloin käydä Irina Gavrilovicilla. Välillä käyn tunneilla Wienissä, mutta Irina on aika paljon myös täällä, koska hänellä on täällä paljon oppilaita."

Suorituksestasi Turandotin Calafina huomasi, että olet viime vuosina kehittynyt huimasti. Onko se ollut kovan työn takana?

"Varmaan siihen on vaikuttanut se, että on päässyt tekemään solistirooleja. Toki kuorohommakin vie eteenpäin. Se on niin rankkaa ja vaativaa työtä, ettei sitä moni edes ymmärrä. Se on myös todellinen nyanssikoulu: esimerkiksi 65 ihmisen pianissimo pitää henkilötasolla tehdä huomattavasti hiljempaa kuin jos laulaisi yksin.

Nyt olen saanut tehdä töitä oman ääneni kanssa, ja se on varmasti vaikuttanut kehitykseen. Olen ollut hirvittävän onnellinen siitä, millä tavalla ääni on pelannut viimeisen vuoden ja etenkin muutamien kuukausien aikana."

Erityisesti instrumenttipuolella ollaan huolestuneita muusikkojen ylikoulutuksesta. Millaisena näet tilanteen laulajilla?

"Enpä tiedä, en ole tutkinut asiaa tarkemmin. Ehkä laulunopettajien puolella ihmisiä valmistuu enemmän kuin heille on paikkoja. Ammattiin valmiita esiintyviä taiteilijoita ei ole liikaa, enkä ole ollenkaan huolestunut siitä, että nuoremmat sukupolvet tulevat kilpailemaan työpaikoista.

Pääasia on, että itse tekee hommansa sellaisella kvaliteetilla, että siihen ollaan tyytyväisiä. Kyllähän tenoreitakin löytyy, etenkin karakteritenoreita ja lyyrisempää osastoa, mutta niitä jotka laulavat sitä ohjelmistoa jota itse laulan, ei niin hirveästi ole."

Mikä merkitys kilpailuilla on uran kannalta? Käsittääkseni et itse ole niihin enää kovin paljon osallistunut.

"Olenhan minä niihin osallistunut, kaikenlaisiin, mutta ne ovat aina köpsähdelleet milloin mitenkin. Ehkä kilpaileminen on tietyssä mielessä pakko. Ainakin minulle Lappeenrannan kilpailu oli sellainen tapahtuma, jossa tulin ensimmäistä kertaa henkilönä esiin klassisen musiikin ’sisäpiirille’. Siihen asti olin ollut kuorolaisena, ja joku oli saattanut kuulla minua jossain ja ajatella että ’ihan kiva’. Kilpailu oli hyvä esittelytilaisuus kaikille. Se toimi myös sysäyksenä yhteistyölleni Irinan kanssa ja aloitti tien kohti Matteota ja muita solistirooleja." Pitääkö laulajan nykyään olla monipuolinen ja tehdä sekä ooppera- että iskelmäkeikkaa? "Itsehän en sitä enää tee. Se on ihmisestä kiinni – jos on mahdollisuuksia, niin tekee sitä mistä tykkää. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Hynninen ja Salminen, jotka ovat tehneet hirveän ison uran oopperapuolella. Jossain vaiheessa tällaisetkin haluavat tehdä sen oman tangolevyn ja laulaa vähän Moskovan valoja jossain firman tilaisuudessa. Tavallaan se on halua palata jonkin sortin juurille. Ne ovat sellaisia kokeiluja, ja jos nyt puhutaan näistä suurista nimistä, niin kun oma asema on vakiinnutettu, ei se vaikuta suuntaan eikä toiseen jos tekee vaikkapa tangolevyn.

Itse ajattelen nyt niin, että kun olen pikku hiljaa päässyt tangokuningas-imagosta ja minut aletaan ottaa vakavasti oopperapuolella, niin jos nyt lähtisin tempaisemaan tanssikeikan maanantai-iltana maakuntaan, se voisi aiheuttaa ajatuksia, että etkö sä nyt viihdykään enää siellä oopperalla. Tässä hommassa haluan olla aika määrätietoinen ja pysyä pois tanssilavoilta.

Laulanhan minäkin edelleen tangoja kaupunginorkestereiden konserteissa, mutta ne tehdään sitten sellaisessa sävellajissa, että voin ne laulaa samalla tavalla kuin oopperaa. Tanssikeikka-aikaan vedettiin baritonikorkeudelta.

Palatakseni vielä Lappeenrantaan, niin kun kilpailu oli tammikuun alussa, minulla oli marras-joulukuussa 16 joulukonserttia, sitten oli vielä oopperan näytökset ja uudenvuoden aattona oopperalla gaala, jossa vetäisin kaksi 45 minuutin settiä tanssimusiikkia aamukahteen–kolmeen asti, ja seuraavana iltana piti lähteä Lappeenrantaan. Silloin ajattelin, että onkohan tämä nyt ihan järkevä juttu. Ensin tanssitetaan porukkaa ja seuraavana päivänä lähdetään ilmoittautumaan Lappeenrannan laulukilpailuun. Silloin käytännössä päätin, että tanssikeikkapuoli saa jäädä kokonaan muille."

TULEVAISUUS NÄYTTÄÄ VALOISALTA

Mitä seuraavaksi?

"Nyt olen kiinnitettynä oopperan solistiksi kolmeksi vuodeksi. Tämän kolmen vuoden jälkeen sitten katsotaan.

Turandot palaa taas ensi vuonna huhtikuussa. Sitä ennen käyn tekemässä Pinkertonia Wienissä ja Puccinin Messa di Glorian Tanskassa, ja kesäkuussa laulan Pamplonassa Mahlerin Das Lied von der Erden. Tämän talon hommat selviävät sitten ensi keväänä."

Tulevaisuus näyttää siis valoisalta.

"Kyllä. Toki, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Onhan niitä harmittavia tapauksia, joilla on ollut lupaava ura ja sitten on tullut joku sellainen sairaus ettei ole pystynyt jatkamaan. Mutta jos kaikki menee normaalisti, tulevaisuus näyttää oikein hyvältä. Kun selvisin viime kaudesta enkä missään vaiheessa tuntenut, että olisi ollut jotain ylitsepääsemätöntä, enköhän nyt selviä aika monesta muustakin. Kun kaiken ylimääräisen työn pitää omissa käsissään eikä anna sitä valtaa kenellekään muulle, pystyy itse miettimään mihin kaikkeen ehtii." Onko sinulla mielessäsi jotain unelmaroolia, jonka haluat ehdottomasti päästä tekemään? "Ei – minulla on tässäkin sama taktiikka. Sitä mukaa kun tarvetta ilmenee ja voimavarat riittävät. Nyt on työn alla Hovanshtshinan ruhtinas Golitsyn."

Joudut jatkuvasti kantamaan instrumenttia mukanasi. Miten rentoudut?

"Niin, onhan se sellaista. Nyt olen juuri aloittanut Hovanshtshinan harjoitukset, ja kyllä se yöaikakin siihen menee. Minä ainakin olen sellainen, että kun ulkoa opettelu alkaa, nukkumaan mennessä alan käydä tekstiä mielessäni läpi, sitten nukahdan, ja kun herään aamuyöstä, muistan että no tuohon asti ainakin päästiin, ja jatkan siitä. Joku voi sanoa että se on stressi-ilmiö, mutta minä käytän sitä ihan tietoisesti oppimiseen. Se on tavallaan myös keskittymistä. Kun keskittyy yhteen asiaan, unohtaakin pyöriä ja vaihtaa asentoa, ja uni tulee.

Minulla on Lahdessa omakotitalo ja siellä riittää touhuamista. Välillä en myöskään tee mitään. Kyllähän varsinkin uuden teoksen opettelukauden aikana työt ovat aika lailla mielessä, mutta ei niin että se häiritsisi. Osaan aika hyvin irrottautua. Automatkat Lahden ja Helsingin välillä käytän yleensä työasioihin."

Lopuksi tarkistetaan vielä klisee oopperalaulajasta, joka ei voi mennä ulos ilman kaulahuivia. Vältätkö tiettyjä paikkoja tai tilanteita?

"No tupakansavusta en tykkää, ja jos huomenna pitää laulaa oopperassa, ei ole kauhean kiva olla kovassa metelissä jossa joutuu puhumaan kovaa. En kuitenkaan ole mikään tenorin perikuva, joka kietoo kaulaliinan tiukasti kurkun ympärille tai painaa hissin nappulaa kyynärpäällä välttääkseen basilleja. Tämäkin on sellainen talo, että kyllähän täällä flunssat ja muut kiertävät. Jos on ylisuojelevainen ja pelkää kaikkea, on laulaessa ihan samanlainen. On paljon kivempaa elää mahdollisimman normaalia elämää."