Etusivulle Organisaatio
Sopimukset ja Tariffit
->    Jäsenedut ja Palvelut
Liity Jäseneksi

Muusikko online / takaisin3/2003 pääkirjoitus


Pätkätyöharjoittelu ja pätkätyössäoppiminen

Musiikkikoulutukseenkin on tullut luultavasti jäädäkseen työharjoittelu ja työssäoppiminen. Ajatuksena siinä ei ole uutta, onhan työtä maailman sivu harjoiteltu ja työssä opittukin yhtä sun toista. Oppilaitoksilla, kuten konservatorioilla ja ammattikorkeakouluilla, on nyt velvoite järjestää opiskelijoille tutustumista työelämään. Kun ikiaikaiset käytännöt siirretään tiukkoihin järjestelmäraameihin, on kuitenkin kitkaa odotettavissa.

Suomalainen työehtosopimusjärjestelmä aitaa työmarkkinoilta ulos epäterveitä ilmiöitä kohtalaisen tehokkaasti, kun työtä ei saa teettää alle vähimmäisehtojen. Jos teettää, voi lisälasku tulla työnantajalle vuosienkin päästä, jos työntekijä päättää katua heikkona hetkenä osoittamaansa "joustavuutta".

Kun musiikkialalla tyypillisiin pätkä- ja freelancetöihin sijoitetaan työharjoittelijoita ja työssäoppijoita, joutuvat lähes vääjäämättömälle törmäyskurssille kaksi erilaista oikeudenalaa: yhtäältä koulutusta koskeva lainsäädäntö joka sanoo, että työharjoittelu ja työssä oppiminen on oppilaitoksen järjestettävä ja toisaalta työlainsäädäntö, joka sanoo, että työehtosopimusten piirissä olevassa työssä ei vähimmäisehtoja saa alittaa. Kaikesta päätellen kukaan järjestelmän arkkitehdeistä ei ole tullut ajatelleeksi, miten työharjoittelu ja työssäoppiminen istuvat pätkätyö- ja freelancealoille.

Tehtaaseen voidaan harjoittelijoita ja oppijoita ottaa melko turvallisin mielin ottamaan tuntumaa oikeaan työhön, kun kukaan ei menetä työpaikkaansa sen johdosta. Mutta kun freelancetyöhön otetaan harjoittelija tai oppija, voivat ammattimuusikot samalla heittää hyvästit sille keikalle. Ilman työmarkkinakontrollia järjestettävä työharjoittelu ja työssäoppiminen vievät herkillä pätkätyömarkkinoilla ammattilaisilta työtilaisuudet täysimääräisesti. Kappaleen tilavuus on yhtä kuin sen syrjäyttämä vesimäärä.

Työnantaja, esimerkiksi paikkakunnan teatteri, näkee työharjoittelussa ja työssäoppimisessa oivallisen konstin säästää kustannuksia, kun oppilaitoksella on keinot suostutella eli käytännössä pakottaa opiskelijat monttuun ilmaiseksi tai ainakin merkittävästi halvemmalla kuin ammattilaiset. Kun samat opiskelijat aikanaan valmistuvat, he voivat hakeutua töihin vaikkapa... johonkin toiseen kaupunkiin - tai maahan. Vastuutonta ja lyhytnäköistä, mutta totta.

Oppilaitos taas pitää yhteistyötä teatterin kanssa kätevänä tapana hoitaa työharjoittelun tai työssäoppimisen järjestämisvelvoite, ja siinä riemussa saattaa esimerkiksi opiskelijoiden ohjauksen järjestäminen joko kokonaan unohtua tai se järjestetään sopivan "virtaviivaisesti", ettei yhteistyö teatterin kanssa vaarannu. Pahimmassa tapauksessa oppilaitos rahastaa vielä teatteria, vaikka opiskelijat eivät rahaa näkisikään. Lähtökohtana ovat teatterin tarpeet, koska nämä markkinat ovat ostajan. "Ei niille palkkaa tarvitse maksaa, nehän saavat opintoviikkoja."

Paikkakunnalla asuva freelancemuusikko, joka on vakiintuneesti työllistynyt teatterissa freelancemuusikkona, on perheineen syystä katkera. Talouskukkaron pohja on näkyvissä, ja vain siksi että paikkakunnalla toimivat - paradoksaalista kyllä - työväen aatekehyksestä voimansa (ilmeisesti loppuun) imenyt teatteri ja musiikkioppilaitos ovat löytäneet toisensa ja kiirehtineet lyömään kättä päälle kumpaakin hyödyttävän yhteistyön kunniaksi. Jos jotkut hyötyvät, se on yleensä joltakin pois.

Alalla on onneksi myös toimijoita, joilla on näköalaa ja viisautta kehittää työharjoittelua ja työssäoppimista kestävään suuntaan, vaikka järjestelmä ei olekaan selvästi ohjeistanut, miten käsillä oleva ongelmatilanne pitäisi ratkaista. Myös Muusikkojen liitto pyrkii osaltaan aktiivisesti edistämään asianmukaisten työharjoittelun ja työssäoppimisen mallien kehittämistä ja toimivien menettelytapojen käyttöön ottamista.

On valitettavasti myös pelottavan suuri joukko niitä työnantajia ja oppilaitoksia, jotka ovat valmiit pumppaamaan maksimaalisen hyödyn työharjoittelijoista ja työssäoppijoista täysin riippumatta siitä, mitä opiskelijat siinä sivussa oppivat tai eivät opi ja millaista tuhoa tämä saalistusmentaliteetti aiheuttaa haavoittuvilla pätkätyöaloilla lyhyellä ja pitemmällä aikavälillä.

ahti.vanttinen@musicfinland.com Ahti Vänttinen