Tupo ei takaa freelancerin ansiokehitystä

Freelancemuusikko tuskailee, kun palkkio on vuodesta toiseen sama - "tonni vanhaa rahaa" tai jotain muuta pyöreätä. Euroon siirtyminen oli kuulemma freelancerille pitkään aikaan ainoa todellinen tilaisuus saada liksoihin liikettä. Alalla tiedetään, että kun tuposta tulee vaikkapa 2,4 prosentin korotus, freelancerin tonni ei tosielämässä seuraavalla keikalla korotu 1.024:ksi vaan - arvasit oikein - se pysyy tonnina. Näin on aina ollut ja näin taitaa valitettavasti olla pitkälle arvattavissa olevaan tulevaisuuteen.

Voimassa olevaan tulopoliittiseen sopimukseen sisältyy tavanmukainen ansiokehitystarkastelulauseke, jonka mukaisesti sopimusalojen ansioiden kehitystä tarkastellaan palkkatilastojen valossa. Ansiokehitystarkastelun tarkoituksena on paitsi varmistaa että tupo-prosentit toteutuvat, myös se että palkansaajien ansiot kehittyisivät edes jotenkuten tasaisesti. Varsinaisten tupokorotusten lisäksi tarkastelun kohteena ovat myös alakohtaiset palkkaliukumat.

Kun Muusikkojen liitto ei pyynnöistä huolimatta tälläkään kerralla saanut freelancesopimusalojen työnantajilta ansiokehityksen toteamiseksi tarvittavia tilastotietoja, vietiin näiden sopimusalojen ansiokehitys erityisen ratkaisulautakunnan tutkittavaksi. Tämä ei ole Muusikkojen liitolle ensimmäinen kerta, mutta toivottavasti viimeinen - ainakin tätä lajia.

Ratkaisulautakunta totesi Muusikkojen liiton kolmentoista sopimuksen osalta, että puuttuvan tilastoselvityksen johdosta sillä ei ollut edellytyksiä arvioida ansiokehitystä. Toisin sanoen, kun työnantajat eivät olleet toimittaneet tarvittavia tilastoja, lautakunta nosti kädet pystyyn, kun ei ollut mitä tarkastella. Sen ratkaiseminen, miten työnantajien laiminlyöntiä tilastotietojen toimittamisen osalta on juridisesti arvioitava, kuuluu ensisijaisesti työtuomioistuimen eikä ratkaisulautakunnan toimivaltaan.

Pekka Ahmavaara, SAK:n edustaja ratkaisulautakunnassa, jätti päätöksiin eriävän mielipiteen. Hänen mukaansa se, että tupokorotukset oli viety suoraan tariffeihin ja että työnantaja ei ollut näyttänyt sopimuskorotuksia korkeampaa ansiokehitystä, osoittaa että ansiokehitys on ollut enintään sopimuskorotustasoa ja siten jäänyt jälkeen yleisestä, korkeammaksi todetusta ansiokehityksestä. Todistustaakan siitä, mitä on maksettu, pitäisi kaiken järjen mukaan olla maksajalla. Myös niiden seuraamusten, joiden pitäisi aiheutua ansiokehityksen jäämisestä toteen näyttämättä, pitäisi kohdistua maksajaan eli työnantajiin. Näin ei kuitenkaan käynyt tälläkään kerralla.

Eräiden työnantajien mielestä palkkatietojen toimittaminen pätkätöistä on suorastaan mahdotonta, loput pitivät sitä vähintäänkin erittäin vaikeana. Kun tilastojen toimittaminen on kuitenkin tupovelvoitteiden täyttämisen kiistaton edellytys, ihmetyttää, miten työnantajaliitot ovat voineet sitoutua tupoon tietoisena siitä, että sen velvoitteiden täyttäminen on mahdotonta.

Muusikkojen liiton mielestä kysymys on lopulta tahdosta. Tilastot saadaan, jos ne halutaan. Alku voi olla hankalaakin, mutta kun työ on kerran tehty, tilastointi helpottuu kerta kerralta, kun yritykset tottuvat ajatukseen, ja syntyy tarvittavat rutiinit.

Jos ansiokehitystarkastelussa tarvittavat tilastot jätetään toimittamatta, ei työnantajilla ole ainakaan välitöntä vaaraa siitä, että jouduttaisiin kompensoimaan jonkin sopimusalan ansioiden jälkeenjääneisyyttä, kun ei tarkkaan ottaen tiedetä, ovatko alan ansiot jääneet muista jälkeen vai eivät ja jos niin kuinka paljon. Tällainen työnantajan logiikka on tuomittavaa laskelmointia, joka sotii vastoin keskitetyn tuloratkaisun ydinajatusta.

Käsillä oleva ongelma ulottuu muusikkojen toimialaa laajemmalle, kaikille pätkätyöaloille. SAK:n on jatkossa huolehdittava siitä, että tupopapereissa on selväsanainen tilastojen toimittamisvelvoite. Myös pätkätyöläisen ansiokehitys on turvattava.