Onko laittomuudesta tullut saavutettu oikeus?

Ahti Vänttinen

Tekijänoikeudet ja niiden haltijat ovat joutuneet Suomessa käynnissä olevan lakiuudistushankkeen yhteydessä raskaan moukaroinnin kohteeksi. Tekijänoikeusvihamielinen lehtikirjoittelu on saavuttanut palstatilaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Kansanedustajien ja muiden poliitikkojen sekä virkamiesten sähköpostit täyttyvät vetoomuksista turvattomien kuluttajien ja siinä sivussa tekijänoikeuksia käyttävän ja elektroniikkatuotteita valmistavan teollisuuden puolesta. Lobataan kuin viimeistä päivää.

Kuluttajallako oikeus varastaa?

Jukka Kemppinen vastaa EFF:n (Electronic Frontier Foundation) verkkosivuilla otsikolla "Kuluttajalla on oikeus varastaa" Jaakko Kuusiston kirjoitukseen, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa 6. syyskuuta. Molemmat kirjoitukset ovat osa vilkkaana vellovaa - joskin esimerkiksi Hesarin osalta varsin yksipuolista - keskustelua, joka liittyy meneillään olevaan tekijänoikeuslakiuudistukseen. Kuusiston kirjoitus oli asiallinen ja selkeä kannanotto Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan assistentti Juha Lavapuron ja tutkija Tuomas Myllyn kirjoitukseen (HS 3.9.2002). Asiallisuus ja selkeys ovat kuitenkin kaukana Kemppisen vastauksesta. Asioiden tarkoitushakuinen sekoittaminen ja raaka populismi tulevat ensimmäisenä mieleen Kemppisen kirjoitusta lukiessa.

Kemppinen katsoo asiakseen näpäyttää Kuusistoa, joka on oikeutetusti perännyt taiteilijallekin korvausta tehdystä työstä ja omaisuuden käytöstä. Kemppinen vetoaa siihen, että noin puolet teollisuusmaissa tehdystä työstä on maksutonta ja vapaaehtoista, kuten ympäristöaktivistien tai partionjohtajien työ. Kemppisen toteamuksen sisältöä ei ole syytä kiistää, mutta hänen pointtinsa ampuu karkeasti ohi. Kuusisto on ammattitaiteilija, joka tekee työkseen mm. äänilevyjä. Vapaaehtoistyöstä kukaan ei odotakaan suoranaista rahallista hyötyä. Myös ammattitaiteilijat tekevät hyväntekeväisyyttä, mutta se on eri asia. Nyt on kyse säveltaiteilijoiden ammattikunnan normaalista tulolähteestä.

Muusikko-lehdessä ei tarvitse salailla sitä tosiasiaa, jota tosin suuri yleisö ei tiedä, että taiteilijat eivät todellisuudessa saa millään tavoin merkittävää osuutta ääniteteollisuuden tulovirroista. Mutta vähäisistäkin tulovirroista vie jokainen laiton kopio taiteilijoiltakin täydet 100 prosenttia.

Jukka Kemppisen mielestä laiton kopioiminen ei aina ole varastamista. Asia on osin semanttinen, mutta on muutakin laittomuutta kuin varastaminen. Olennaista on, että laiton kopiointi on sananmukaisesti laitonta, eikä sitä siksi pidä hyväksyä saati suosia, jos - uskaliaasti - oletetaan että yhteiskunnassa ei laittomuutta suvaita.

Kuluttajan moraalista

Kemppinen kertoo itse kopioivansa musiikkia eri lähteistä ajansiirtotarkoituksessa. Jos musiikki kiinnostaa, hän kertoo ostavansa levyn kaupasta. Mikään ei kuitenkaan osoita, että kansalaiset keskimäärin olisivat yhtä suoraryhtisiä ja vapaita pikkurahan puutteesta. Päinvastoin, miksi keskivertokuluttaja, jolla jo on hallussaan täyslaatuinen CDR-kopio musiikista, maksaisi sellaisesta, joka hänellä jo on tosiasiallisesti käytettävissään? Keräilijät ovat tässä katsannossa marginaalinen ilmiö. Normaalin musiikin kulutusfunktion täyttää mainiosti CDR-kopio tai MP3-tiedosto soittimen muistivälineessä. Niin valitettavaa kuin se onkin, äänitepiratismin volyymeista saadut tiedot tukevat käsitystä keskivertokuluttajasta, joka tilaisuuden tullen maksimoi taloudellisen etunsa myös musiikin kulutuksessa ilman suurempia tunnontuskia.

Kemppinen sotkeutuu näppäryyteen ryhtyessään opettamaan Jaakko Kuusistoa siinä, mitä tarkoittaa muusikon oikeus esitykseensä ja säveltäjän oikeus teokseensa. Kuusisto tyytyi kirjoituksessaan toteamaan yleisellä tasolla, että säveltäjällä ja muusikolla on oikeus omiin tuotoksiinsa. Kemppisen mielestä, jos taiteilijoilla olisi vain oikeus tuotoksiinsa, he eivät pystyisi kontrolloimaan tuotosten myöhempiä vaiheita, kuten kopiointia. Se, että tekijöillä ja esittäjillä yli päätään on jotain sanansijaa, kun puhutaan kopioinnista, perustuu juuri tekijänoikeuslaissa turvattuihin "oikeuksiin". Laissa käytetään juuri tätä sanaa. Siitä keskusteleminen, olisiko pitänyt käyttää sanan "oikeus" sijasta sanaa "tekijänoikeus" tai peräti "yksinoikeus", on päivälehtikirjoittelun tasolla sen luokan saivartelua, ettei se kiinnosta ketään saati johda mihinkään. Kaikki vähänkin asiasta jyvällä olevat ymmärsivät, että Kuusisto tarkoitti nimenomaan tekijänoikeutta.

Mitä raakaan populismiin tulee, ovat Kemppisen rinnastukset autokauppojen tekemiseen tai musiikinkulutukseen lastentarhassa tai vanhainkodissa sitä itseään. Rinnastukset ovat tehokkaasti vetoavia ja herättävät sympatiaa lasten ja vanhusten puolesta ahneita tekijänoikeuden haltijoita vastaan. Mutta lapsista ja vanhuksistahan tässä ei ole kysymys. Lobbauksen rintamalinjoilla on oikeudenhaltijoita vastassa kattavasti ne tahot, jotka suoranaisesti käyttävät liiketoiminnassaan tekijänoikeuslaissa suojattuja suoritteita tai jotka muuten hyötyvät käytöstä, kuten elektroniikkateollisuus.

Kaikki oikeudenhaltijoiden syytä

Kirjoituksessaan Hesarissa 18. elokuuta Kemppinen näyttää kaatavan myös syyn 3G- ja umts- sekä digi-tv -hankkeidenkin tökkimisestä ahneiden oikeudenhaltijoiden niskoille. Liika on liikaa. Kyseisen kaltaisilla teknologiahankkeilla ei ole mitään luonnostaan lankeavaa taipumusta tai "oikeutta" onnistua. Teknologia ei ole itsetarkoitus, vaan väline, mikä tuppaa teollisuuden äänitorvilta yleensä unohtumaan. Yksin teknologiaintoisen lapsenuskon varaan kyhätyt projektit ovat omiaan tukehtumaan omaan epärealistisuuteensa. Vasta sisällöt tekevät näistä teknologiahankkeista todellisia. Mihin keinotodellisuuteen tai minkä tahon omista lähtökohdistaan asettamaan aikatauluun verrattuna 3G-, umts- ja digi-tv -hankkeet "tökkivät"?

Bulvanisointia ja mobilisointia

Kuluttajan oikeudet ja toimintavapaus on nostettu suurena kysymyksenä esiin pyrittäessä heikentämään tekijänoikeuksien haltijoiden suojaa. Kuluttaja ei kuitenkaan pidemmän päälle hyödy siitä, että esimerkiksi musiikin osalta yksityinen kopiointi tai piraattiäänitteiden maahantuonti olisi mahdollisimman vapaata. Motivaatio musiikin ammattimaiseen tekemiseen tallennemarkkinoille heikkenee samassa tahdissa kuin kuluttajan ilmaiskäyttömahdollisuudet lisääntyvät.

Jos äänitemarkkinoille tulee jatkossa enenevässä määrin sellaisten harrastelijoiden tuotoksia, jotka eivät odota saavansa tuloja alalta, ei se ole missään suhteessa toivottavaa kehitystä. Nyt kuluttajaa käytetään bulvaanina ja lyömäaseena pääasiassa taloudellista laatua olevassa kädenväännössä tekijänoikeuksia käyttävän teollisuuden ja elektroniikkateollisuuden toimesta oikeudenhaltijoita vastaan. Kuluttajia on helppo mobilisoida lupaamalla, jollei suorastaan leipää ja sirkushuveja, niin jotain sinnepäin, vaikkapa ilmaista musiikkia.