TOISEN ASTEEN AMMATTIOPISKELIJOIDEN ELINOLOT SELVITETTY

Lottaliina Lehtinen

Suomen Ammattiin Opiskelevien Keskusliitto SAKKI ry teki keväällä 2002 selvityksen ammattiin opiskelevien elinoloista Suomessa. Selvitys kantaa nimeä "Matkalla ammattiin - riittääkö eväät?", ja siihen osallistui 1600 opiskelijaa toisen asteen ammatillisista oppilaitoksista. Selvitys, joka julkaistiin syyskuun alussa, osoittaa, että ammattiin opiskelevien riippuvuus vanhempien taloudellisesta tuesta on lisääntynyt viime vuosina.

Kyseessä on ensimmäinen tässä laajuudessa tehty toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien elinoloja kuvaava tutkimus. Tutkimuksessa selvitettiin, paljonko opiskelijoilla on rahaa käytettävissään ja mistä heidän tulonsa koostuvat. Samoin opiskelijoilta tiedusteltiin, mikä on eri tulolähteiden merkitys toimeentulon muodostumiselle. Lisäksi tutkittiin opiskelijoiden asumismuotoja ja -kuluja.

Opiskelijaprofiili

Toisen asteen ammatillinen koulutus on Suomessa edelleen laajaa. Vaikka ammattikorkeakouluja ja yliopistoja on maassa useita, opiskeli toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2000 enemmän opiskelijoita kuin ylemmissä asteissa (toisen asteen koulutuksessa opiskeli 160 000 opiskelijaa, vrt. yliopistot 158 000 ja ammattikorkeakoulut 114 000). Ammatillisen perustutkinnon aloittaneiden määrä on viime vuosina ollut kuitenkin laskussa lähinnä koulutuksen uudistamisen ja ikäluokkien pienenemisen takia. Konservatorioita, joissa annetaan toisen asteen musiikillista ammattikoulutusta, on maassamme tällä hetkellä 12. Lisäksi kulttuurialan toisen asteen ammatillista koulutusta annetaan kolmessa oppilaitoksessa. Musiikkialan toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa ja ammattikorkeakouluissa opiskelee tällä hetkellä yhteensä noin 2.700 opiskelijaa.

Selvitykseen vastanneiden keski-ikä oli 19,5 vuotta. Heistä useimmat olivat kolmivuotisten opintojensa alkuvaiheessa. Joukossa oli myös niitä, joiden opinnot olivat venyneet yli kolmivuotisiksi. Opiskelijat jakautuivat seuraaviin kuuteen alaan: tekniikka ja liikenne; matkailu-, ravitsemus- ja talousala; sosiaali- ja terveysala; kulttuuriala; kauppa ja hallinto, sekä yhdistelmätutkinnon suorittajat. Kulttuurialan opiskelijoita vastaajista oli 3,3 prosenttia.

Selvitys vastanneiden taustasta osoitti, että toisen asteen ammatilliseen koulutukseen hakeutuvat selkeästi eniten työntekijäperheistä lähtöisin olevat nuoret. Tutkimuksen mukaan vanhempien ammattiasemalla ei kuitenkaan ollut merkitystä opiskelijoiden alavalintaan. Tutkimus ei myöskään pyrkinyt selvittämään syitä opiskelijoiden alavalinnoille.

Vanhempien luona asuminen yleistynyt

Tutkimuksen mukaan opiskelijoiden asumismuotona selvästi yleisin oli vanhempien luona asuminen. Kun vuonna 2000 tehdyn suppeamman tutkimuksen mukaan tuolloin vanhempien luona asui 45 % opiskelijoista, oli vastaava luku nyt peräti 62,5 %. Syynä nousuun ovat mahdollisesti kohonneet kustannukset, sekä pula opiskelija-asunnoista. Opiskelija-asunnossa asuminen oli harvinaista kaikenikäisillä vastaajilla.

Iän vaikutus asumismuotoon oli arvattavan suuri. Kun 16-17-vuotiaista 81,1 % asui vanhempiensa luona, 20-21-vuotiaista enää 38 % teki näin. Kaikkiaan lähes joka viides alle 18-vuotias ammattiin opiskeleva asui itsenäisesti kotinsa ulkopuolella. Tämä osuus on kuitenkin laskenut parin vuoden takaiseen tilanteeseen nähden.

Alueella on selkeää vaikutusta siihen, miten opiskelijat asuvat. Pohjois-Pohjanmaalla opiskelevat asuivat selkeästi muita alueita vähemmän kotona. Asuntola-asuminen taas oli yleisintä Lapin ja Kainuun vastaajien kohdalla. Opiskelija-asunnossa asuminen vaihteli alueittain 1-12 % välillä, ollen harvinaista kaikkialla.

Sukupuoli erotteli opiskelijoita mielenkiintoisesti. Kaikissa ikäluokissa miehet asuivat yleisemmin vanhempiensa luona kuin naiset. Ero on sitä dramaattisempi, mitä vanhemmista ikäluokista on kyse, mutta läsnä kaikissa ikäryhmissä. Yli 25-vuotiaista miehistä 12 % asui vanhempiensa luona, kun naisista ainoastaan 1,5 % oli samassa tilanteessa.

Opiskelijan talous - onko sitä?

Useiden opiskelijoiden talous perustuu opiskelijoille maksettavaan opintotukeen. Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä sekä opintolainan valtiontakauksesta. Toisen asteen opiskelijoiden opintoraha on enimmillään 213,60 euroa kuukaudessa asumismuodosta, iästä ja muista tuen suuruuteen vaikuttavista tekijöistä riippuen. Kaikkien saatujen opintorahojen keskiarvo oli tutkimukseen vastanneilla 131 euroa kuukaudessa. Asumislisää maksetaan asumiskustannusten perusteella. Keskimäärin kyselyyn vastanneet saivat asumislisää 149,80 euroa kuukaudessa.

Toisen asteen opiskelijoiden opintotuessa on piirre, joka lähtökohtaisesti asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan korkeakouluopiskelijoiden kanssa. Vanhempien tulot vaikuttavat alle 20-vuotiaiden opintorahan määrään, vaikka he asuisivat itsenäisesti. Vanhempien tuloihin perustuva tarveharkinta alkaa, kun vanhempien yhteenlasketut vuositulot ovat 27.300 euroa vuodessa. Jokainen tulorajan ylittävä 680 euroa pienentää maksettavaa opintorahaa 5 %, jolloin opintorahaa ei enää makseta, kun vanhempien vuositulot ovat 40.900 euroa. Itsenäisesti asuvat alle 20-vuotiaat korkeakouluopiskelijat saavat nykyään täyden opintorahan.

Tutkimuksen mukaan lähes puolet ammattiin opiskelevista elää alle 100 euron kuukausituloilla sen jälkeen, kun kuukausittain käytettävissä olevasta summasta on vähennetty ainoastaan verot. Asuinpaikkakunnan koolla tai alueella ei ole merkittävää merkitystä käytettävissä olevien rahojen määrään. Varsin suuri osa yli 25-vuotiaista, itsenäistyneistä vastaajista, elää rahallisesti varsin vaatimatonta elämää. Yli neljänneksellä kuukausittainen käyttöraha ennen vuokran vähentämistä oli alle 250 euroa. Kaikista opiskelijoista 64,8 % määritteli olevansa vähintään melko riippuvaisia vanhempiensa taloudellisesta tuesta. Täysin riippumattomiksi vanhemmistaan itseään kuvasi 11,3 %.

Opintorahan keskeisiä tavoitteita on mahdollistaa täysipäiväinen opiskelu, ts. vähentää opiskelijoiden työssäkäyntiä, jotta he voisivat keskittyä opintoihinsa. Selvitys osoittaa, että näin ei kuitenkaan käytännössä ole. Opintorahan saaminen ei vaikuta ollenkaan työssäkäynnin yleisyyteen. Tuen piirissä olleista vastaajista 35,9 % työskenteli. Niistä, jotka eivät opintorahaa saaneet, töitä teki 34,1 %.

Etenkin kulttuurialalla eletään lainarahalla

Opiskelijajärjestöt ovat jo vuosia kyselleet, miksi opiskelijat ovat Suomessa ainoa ryhmä, joka joutuu rahoittamaan päivittäistarpeensa lainarahalla. Vaikka elinkustannukset ovat nousseet, ei opintorahan määrä ole noussut vastaavasti, ja yhä useampi opiskelija joutuu turvautumaan valtion takaamaan opintolainaan. Selvitykseen vastanneista lainaa oli kaikkiaan 22,6 %:lla. Keskimäärin velkaa oli 2.286,80 euroa. Opintolaina oli selkeästi kotoa pois muuttaneiden keino rahoittaa opintojaan.

Opetusministeriössä on esitetty käsitys siitä, että opiskelijat ottavat sitä herkemmin lainaa, mitä todennäköisempää opintojen jälkeinen työllistyminen hyväpalkkaiseen ja varmaan työhön on. Ainakaan nyt tehty tutkimus ei anna tukea tälle olettamukselle. Aktiivisimpia lainan ottajia olivat kulttuurialan opiskelijat. Heistä 28,8 % oli nostanut opintolainaa. Tutkimuksessa ei selvitetty sitä, mitä tarkoitusta varten opiskelijat lainaa ottavat, mutta kulttuurialan keskimääräistä korkeampi lainan nostaminen saattaa selittyä esimerkiksi kalliilla soitinhankinnoilla ja keskimääräistä huonommalla työtilanteella. Myös täysin ilmaiseksi teetettävä työ huonontaa luonnollisesti kulttuurialan opiskelijoiden taloudellista tilannetta.

Muutokset tarpeen

Vaikka korkeakouluopiskelijoiden tilanne ei varmasti ole yhtään sen ruusuisempi, asettaa nykyinen opintotukijärjestelmä eri koulutusasteilla opiskelevat keskenään eriarvoiseen asemaan. Toisen asteen opiskelijoista huomattava osa on pakotettu vaihtamaan paikkakuntaa ja asumismuotoa aloittaessaan kouluttautumisensa. Siitä huolimatta he eivät saa vastaavanlaista opintorahaa kuin korkeakouluopiskelijat. Tämä koskee mm. vanhempien tulojen huomioon ottamista opintorahan suuruudessa. Lisäksi ammatillisten oppilaitosten lukujärjestys on huomattavasti tiiviimpi kuin korkeakouluissa, mikä vähentää työssäkäyntimahdollisuuksia. Tällöin lainan ottaminen käy väistämättömäksi.

Kaiken kaikkiaan opiskelijoiden toimeentulosta huolehtiminen, joka opintotukijärjestelmän periaatteiden mukaan tulisi olla julkisen vallan vastuulla, on heikossa kunnossa. Useissa yhteyksissä esitetty käsitys opintotuen riittämättömyydestä ja kykenemättömyydestä vastata tämänpäiväisiin kustannuksiin on valitettava tosiasia. Vanhempien tuen merkityksen vähentäminen on koulutuksellisen tasa-arvon mukaista. Koska kukaan ei varmasti halua asettaa rajoja vanhempien lastensa tukemiselle, jää ainoaksi todelliseksi vaihtoehdoksi opintotukijärjestelmän remontointi.

Lisätietoja selvityksestä: www.sakkinet.fi