Paljon melua muttei tyhjästä

EU:ssa valmisteltavana oleva meludirektiivi on aiheuttanut kädenvääntöä varsinkin siitä, soveltuuko musiikki- ja viihdealan toiminta EU-säänneltäväksi vai ei. Muusikkojen elävistä esityksistä tilinsä tekevät yritykset ovat ymmärrettävästi sitä mieltä, että musiikki- ja viihdeala pitäisi jättää sääntelyn ulkopuolelle. Silloin kuitenkin melu muusikkojen keikkapaikoilla jatkuisi entisenlaisena tai pahenisi, mikä nyt milloinkin näyttäisi taloudellisesti kannattavalta. Kokemus on jo selvästi osoittanut, että ihmisten kuuloaistia - oli kyse sitten muusikoista, äänityöläisistä tai yleisöstä - ei yksinkertaisesti voi jättää musiikkibisneksen markkinavoimien armoille. Musiikin markkinavoimia ohjaavat aivan liian lyhytnäköiset voiton maksimointi-intressit.

Eräät lähinnä keskieurooppalaiset musiikkialan taiteilijajärjestöt ovat katsoneet, että musiikki- ja viihdeala pitäisi jättää meludirektiivin ulkopuolelle muun muassa siksi, että direktiivi vaikeuttaisi liiaksi konserttitoimintaa. Jos direktiivi koskisi musiikkialaa, säveltäjä X:n kovaäänisten teosten esittäminen aiheuttaisi sinfoniaorkestereissa hankalia ja kalliita erityisjärjestelyjä, tai tällaisten teosten esittäminen kävisi käytännössä peräti mahdottomaksi.

Kansainvälinen muusikkojen liitto FIM lausui meludirektiiviasiassa hätiköiden, minkä seurauksena musiikin esittäjien viesti päättäjille jäi vähintäänkin epämääräiseksi. FIM:in osalta kyseessä oli työtapaturma, joka ei toivottavasti kuitenkaan käy liian kalliiksi musiikin esittäjille, miksaajille ja yleisölle, jotka panevat joka päivä kuuloaistinsa peliin, jotta meluteollisuuden pyörät pyörisivät.

Jos yhdessä vaakakupissa on muutaman säveltäjän meluisimpien hengentuotteiden esittämisen aiheuttamat lisäjärjestelyt tai -kustannukset ja toisessa koko EU:n alueen musiikin esittäjien ja muiden musiikkityöläisten sekä yleisön kuulo, ei asiassa pitäisi olla paljon epäselvää. Vaaka toimii niin, että painavampi kuppi painuu alas.

Kaikille on eduksi, jos muusikkojen ja yleisön kuulo säilyy kunnossa. Kuulo on paitsi uusiutumaton luonnonvara, myös musiikkiliiketoiminnan tuotannontekijä, jonka niukkuus näkyy pitkällä aikavälillä tuloksessa. Musiikkimelua on välttämättä rajoitettava, se on lopulta alan elinehto.

Melua voi hillitä äänen lähteellä, matkalla korvaan ja vielä korvassakin kuulosuojaimilla. Jos yksinkertaisinta ja järkevintä olisikin rajoittaa volyymin tuotantoa, ei muitakaan keinoja pidä kaihtaa, kun kyse on muusikon tärkeimmän työvälineen varjelusta. Vaikka kaikkien instrumenttien taitajat eivät kuulosuojaimia pystyisikään käyttämään, on kunnollisiin suojavälineisiin oltava aina oikeus ja mielellään sen tahon kustannuksella, joka toimintaa taloudellisessa mielessä harjoittaa, eli yleensä työnantaja.

Musiikki on melua vaikka voissa paistaisi. Musiikki- ja viihdeala on saatava meludirektiivin piiriin.