Etusivulle Organisaatio
Sopimukset ja Tariffit
->    Jäsenedut ja Palvelut
Liity Jäseneksi

Muusikko online / takaisin8/2002


IFPI tarvitsee peilin

Raimo Vikström

Äänilevytuottajien kansainvälinen järjestö IFPI jakoi heinäkuun alussa Brysselissä kiitosta sellaisille esiintyjille, joiden levyjä on myyty paljon. Useat sadat vieraat, joukossa suuri määrä EU:n korkeita viskaaleja, korkeita virkamiehiä, oli saapunut tilaisuuteen, jossa kimallusta oli enemmän kuin tarpeeksi. IFPI:n edunvalvontatoimintaan oleellisesti kuuluva tapahtuma tähtäsi tällä kertaa erityisesti äänilevyjen arvonlisäveron alentamiseen.

Tilaisuudessa korostettiin, että tekijänoikeudellinen suoja on saatava mahdollisimman hyväksi lainsäädännön tasolla, jotta korvauksetta tapahtuva musiikin hyödyntäminen Internetissä voitaisiin estää. Läsnäolijoille selvitettiin suurten levy-yhtiöiden etujärjestön taholta, että artistit menettävät tuloja, jos korvaukseton musiikin hyödyntäminen Internetissä jatkuu.

Tuottajataho selvitti EU-virkamiehille ja -poliitikoille, että investoinnit musiikkiin eivät kannata, jos imurointi Internetistä rapauttaa markkinoita. Suurten yhtiöiden osalta investoinnit äänilevytuotantoon ovat käytännössä lähinnä taiteilijoille ennakkomaksujen muodossa annettuja lainoja, joiden takaisin perintä vaikeutuu, jos levyjä ei myydäkään odotusten mukaisesti. Tosiasiallisesti on näin ollen kysymys siitä, että äänilevytuotantoon liittyvä taloudellinen riski uhkaa siirtyä enemmässä määrin taiteilijoilta levy-yhtiöille, jonne riski ensikädessä tietenkin kuuluukin. Siinä IFPI kieltämättä on oikeassa, että terveet musiikkimarkkinat häiriintyvät, mikäli yleisö saa haluamansa musiikin korvauksetta.

Valitettavasti IFPI:n puheet korvauksettoman musiikin hyväksikäytöstä ovat tälläkin kertaa yhtä harhaanjohtavia kuin monesti aiemminkin. Harva taho on nimittäin yhtä aktiivisesti toiminut korvauksettoman musiikin esittämisen edistäjänä kuin juuri IFPI:n jäsenenä olevat suuret levy-yhtiöt. Erilaiset levyjulkaisukiertueet, ilmaisesiintymiset televisiossa ja muualla ovat todellinen maan vaiva taiteilijoiden kannalta ja uhka terveelle korvauksesta tapahtuvalle musiikin esittämiselle. Tämä Suomessakin on nähty hyvin konkreettisesti, vaikka tulemmekin myös tässä junassa ikään kuin peräpään vaunussa.

Korvaukseton musiikin hyödyntäminen ei tietenkään ole esittäjien, tekijöiden eikä tuottajien edun mukaista. IFPI ajaa kuitenkin vain omiensa etua ja on huolissaan tuottajien tuloista, vaikka järjestö nyt kuten monesti aiemminkin puhuu artistinaamarin suojasta. Taiteilijoilla IFPI ja sen tuottajat ovat valmiit teettämään niin paljon ilmaista esiintymistyötä kuin nämä suinkin jaksavat tehdä. Se, että keikkamarkkinat ja ylipäätään esiintymismarkkinat tällaisen toiminnan vuoksi vääristyvät, ei tuottajia tai heidän etujärjestöään häiritse.

IFPI:n puheista tulee mieleen joululahjavihje, vaikka jouluun on vielä runsaasti aikaa. Jos joku haluaisi muistaa IFPI:ä joululahjalla, sellaiseksi sopisi erinomaisesti peili.