Tekijäkaartia: (vas.) Vesa Raiskinen, Raimo Vikström, Jussi Raittinen, Kaisu Junno-Sollo, Pekka Nissilä, Riitta K. Lampela, Aslak Allinniemi, Heikki Karhu, Jukka Haavisto, Ahti Vänttinen

Pekka Nissilä

Muusikko-lehti on pisimpään yhtäjaksoisesti ilmestynyt suomalainen musiikkilehti. Ensimmäinen numero ilmestyi vuoden 1920 keväällä, ja jonkinlaisena säännöllisyytenä - tosin vaihtelevasti - se on Liiton jäsenistölle levinnyt vuodesta 1922. Erityisempää juhlavuoden viettoa 80:nen vuosikerran johdosta ei harrasteta, mutta käsissäsi oleva kesän kaksoisnumero päätettiin juhlanumeroksi valita. Ja sen johdosta kutsuttiin muutamia lehden teossa vuosien varrella mukana olleita jäseniä pienimuotoiseen tapaamiseen nykytekijöiden kera. Kerran kuussahan Muusikko-lehti edelleen jostain syntyy, ja aina sitä ovat keskeisesti jäsenet olleet tekemässä.

Aslak Allinniemi: Päätoimittaja-aikanani ihmettelin, kun ihmiset sanoivat etteivät lue lehteä. On kuitenkin tunnustettava, ettei tule itsekään nyt sitä kokonaan luettua - pääkirjoitus, Azo, sitten selaa läpi ja jonkun jutun lukee.
Ahti Vänttinen: Joitakin henkilöitä on tiedossa, jotka itsepintaisesi kertovat lukevansa kannesta kanteen.
Jukka Haavisto: Tilanne on varmaan huonontunut siitä kun se oli nelisivuinen!
Pekka Nissilä: Se on suuntautumisen mukaankin aika paljon kuka mitäkin lukee.
Vesa Raiskinen: Minä luen Jussin [Raittinen] aina, Azon en ihan aina. Erityisesti pidän tärkeänä vanhemman polven haastatteluita.
Jukka: Ammattimme erityispiirteiden on siinä näyttävä. Levyarvostelut esimerkiksi osuvat hyvin ihan jäsenistön hermoon, ja arvovalta ammattilehtenä on luotettava, lehden imagon myötä niistä on putsaantunut kaupallisuus.
Jouni Nieminen: Moni lehti käyttää niitä vain täytteenä, heppoisesti tehtyinä.
Pekka: Tuosta säännöllisesti keskustellaan, etenkin silloin kun niitä sattuu kohdalle paljon. Silloin kun niitä ei ole lainkaan, niin asiasta ei keskustella! Jäsenistöä on aika paljon mukana äänilevyjen teossa, tavalla tai toisella, joten sitä kautta asiaa halutaan tuoda esiin. Paljon kirjoitamme myös sellaisesta, mikä ei muualla pääse esiin. Eikä esimerkiksi iskelmästä varsinaisia arvioita juurikaan ole muualla säännöllisesti tehty, nykyään tosin jo jonkin verran paremmin.

"Onko siellä ketään?"

Aslak: Se on jäänyt mieleen lehden teossa, kun se oli aina hektistä hommaa. Jussi yleensä taiton viimeisenä yönä neljän aikaan soitti [Uudenmaankadulle], kun tiesi että olen painamassa lehteä kasaan, ja kysyi että "mikä on tilanne, multa olisi tulossa niin ja niin monta liuskaa". Ja kuuden aikaan soi puhelin uudestaan, että "nyt mä pistin sen taksiin, mene vastaan".
ahti: Koko lehden logistiikkaprosessista on kaikki löysät saatu digitalisoinnin myötä pois, mutta ihan sama paniikki siinä aina on. Lehden ajankohtaisuus on kuitenkin parempi kuin koskaan ennen, aika painossakin on lyhentynyt.
Pekka: Jussihan aloitti MAF:n puolella. Mikä oli sen lehden ja niiden MAF-vuosien vaikutus Muusikko-lehteen?
Jussi Raittinen: MAFsound oli itseasiassa kopio Muusikko-lehdestä, ne eivät toisistaan poikenneet. Kuivaa ja nasevaa asiaa pääasiassa, "Ramohvooni" oli ikään kuin kevennyksenä. MAFsoundin levikki oli 1500 parhaimmillaan, Muusikon varmaan parituhatta samaan aikaan.
Vesa: Kun nelisivuisesta "lakanasta" siirryttiin lehteen, niin mietittiin muutosta kovasti, että mitä olisi syytä muuttaa vanhasta, miten se saataisiin houkuttelevammaksi? Että sitä luettaisiin, mutta siihen myös kirjoitettaisiin. Yllättävän pieni joukko on edelleen se joka kirjoittaa.
Aslak: Kaikenlaisin keinoin minäkin yritin kirjoittajia saada. Yritin tehdä kansitekstin mukaan "muusikkojen ammatillista julkaisua", eli ei pelkkää ay:tä, vaan ammatillista - ay:n lisäksi työkalut, etiikka, psyykkiset ja tulkinnalliset puolet jne.
Pekka: Saitko palautetta?
Aslak: Ei tullut. Liittovaltuuston kokouksessa käytiin toimintakertomuksessa lehden kohta läpi, ja taputettiin.
Jukka: Ainoa minun kirjoitukseni, joka aiheutti kommenttia oli Jimmy Giuffren konserttijuttu. Hän soitti yksin, ja kirjoitin että "vähempää ei härskeinkään manageri kehtaa lavalle tuoda!". Promoottori Tom Hertell pillastui ja tuli [päätoimittaja] Eero Linnalalle lankoja pitkin, että "laita se -tanan kloppi sieltä -vettiin, ei tällälailla pidä hammastella, me ollaan rehellisen työn tekijöitä!".
Aslak: Soitintesteissä oli samanlaista, helkatinmoista säätämistä maahantuojien kanssa, että kuka antaa mitäkin soittimia, ja "jos se tuo ne niin minä en anna mitään". Niissä testaajissakin piti vääntää, kun "ei se saa tulla kun se on sen merkin mannekiini" jne. Hanuritesti jäi tästä syystä jopa kokonaan tekemättä, kun kaikille kelvannutta testiryhmää ei löytynyt. Ja kun muusikot sitten sanoivat huolellisen mielipiteensä, niin negatiivisista lausunnoista kauppiaat hermostui minulle. Yksi maahantuoja lopetti ilmoittelun, yksi ei lähtenyt edes mukaan, kun "ne on maksettuja testejä".

Linjanvetoa

ahti: Jäsentyytyväisyyskyselyssä lehti sai Liiton palveluista keskimäärin parhaat arvosanat. Ilmeisesti se jollain tavalla palvelee, on siitä se pääteltävissä. Jos ei journalistisista lähtökohdista voitaisikaan antaa parasta arvosanaa, niin jäsenpalveluna se toimii.
Aslak: Se on suurimmalle osalle muusikoita ainoa yhtyes Liittoon.
Jukka: Kysymys on siitä kuinka jäsenistö luottaa niihin, jotka varsinaisen linjan luo, kirjoittamisella ja juttujen valinnoilla. Aikanaan Eero Linnala ja Olli Häme muodostuivat auktoriteeteiksi, eikä heidän kirjoittamiseensa puututtu, eikä palautetta tullut. Ainoa mikä herätti keskustelua oli [Liiton] SAK:sta eroaminen, mutta sehän ei ollut mitenkään vain lehden juttu. Heikki Karhu: Silloin kun minä tulin Liiton palvelukseen, niin näin kyllä nopeasti, että Muusikko-lehdessä on ollut tietty pysyvyys aina. Usein ay-lehdet hakevat linjaansa, ja se on voinut vaihdella paljonkin. Muusikko-lehti on tietyn itsensä näköinen julkaisu, ja korkeatasoinen kyllä. Liittolehtiä on nimittäin melko vasemmalla kädellä tehtyjäkin.
ahti: Vasen käsi ei meillä niinkään tarkoita kirjoituksia, vaan nimenomaan sitä kasaamista, jututhan on aina niin painavia kuin ovat.
Pekka: Toki joitain juttujakin tehdään joskus tosi nopeasti ja lyhyellä varoitusajalla, mutta eihän me silkkaa sivuntäytettä silloinkaan tehdä, aina niissäkin on joku asiallinen pohja lähtökohtana.
Heikki: Hyvää palautettahan lehti sai esimerkiksi eräässä pitämässämme laivaseminaarissa. Viestinnän laitokselta Tampereen yliopistolta konsultti totesi suoraan, että paras lehti se on ollut, mistä hän sellaisia seminaareja on pitänyt. Jouni: Lehteä on alettu myös käyttää tutkimuksissa, yhä useammin sen näkee lähdeluetteloissa. Lehti on alettu ikään kuin löytää, kun siitä löytyy mainintoja esimerkiksi yliopistojen artikkelitietokannoissa. Onhan sillä oma historiallinen arvonsa, ja esimerkiksi henkilöhaastatteluilla erityisesti. Aina niihin ei ole niin satsattu, mutta ne harvat vanhemmat ovat sitäkin arvokkaampia.
Aslak: Lehteä muuten ei kai oltu järjestelmällisesti arkistoitu. Muistan, kun joku tarjosi Liitolle jostain kirpputorilta ihan alusta saakka löytämiään vuosikertoja, ja ne toki ostettiin. Kaisu Junno-Sollo: Nykyään sidotaan kaksi vuosikertaa, ja digitaaliarkistoa on meillä tekstin osalta 80-luvun lopusta.
ahti: Ulkonäöstä kuulee vinoilua, se on "vanhahtava" ja "jäykkä". Me on laskettu sen varaan, että sellainen tulee taas kohta muotiin.
Jussi: Kivaa on nähdä lehden kansi jossa ei ole sälää.
Jukka: Jos me nyt päästään kanteen, niin on se luojan lykky ettei tämä ole irtonumeromyynnissä!