4/2002
TEKIJÄNOIKEUSLAIN MUUTOS VOIMAAN SAKSASSA
Lottaliina Lehtinen
Muusikko-lehden helmikuun numerossa kerrottiin Saksassa käsiteltävänä olevasta tekijänoikeuslain muutoksesta, joka toteutuessaan parantaisi tekijöiden ja taiteilijoiden neuvotteluasemaa tekijänoikeuden luovutustilanteissa. Saksan liittoneuvosto vahvisti lakimuutoksen maaliskuun alussa, ja uudistettu tekijänoikeuslaki tulee voimaan tämän vuoden heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Lakiin tehtiin loppuvaiheessa vielä joitain muutoksia, mutta pääpiirteissään uudet säännökset vastaavat sitä, mitä tekijöiden ja taiteilijoiden edustajat toivoivat. Uusien säännösten mukaan:
- Jokaisella tekijällä/taiteilijalla on oikeus kohtuulliseen korvaukseen oikeuksiensa luovutuksesta. Mikäli luovutussopimuksessa sovittua korvausta ei ole pidettävä riittävänä, on tekijällä/taiteilijalla lakiin perustuva oikeus saada sopimusta tältä osin muutettua.
- Riitatilanteissa kohtuullisen korvauksen määrä voidaan saattaa tuomioistuimen vahvistettavaksi. Tekijöitä/taiteilijoita ja oikeuksien hyväksikäyttäjiä edustavat tahot voivat lain mukaan neuvotella eri tilanteisiin sovellettavista korvauksista. Neuvotellut korvaukset sitovat sopimuksen osapuolia ja tuomioistuinten tulee ottaa ne huomioon päätöksenteossaan.
- Mikäli tekijöitä/taiteilijoita ja oikeuksien hyväksikäyttäjiä edustavat tahot eivät pääse sopimukseen erilaisissa luovutussopimuksissa sovellettavista korvauksista, voi kumpi tahansa taho vaatia asian viemistä välimiesmenettelyyn. Toinen ei voi kieltäytyä osallistumasta menettelyyn. Välimiesmenettelyä varten kumpikin taho valitsee yhden edustajan, ja yhdessä valitaan neutraali puheenjohtaja. Menettelyssä vahvistetaan yleisesti sovellettava korvaustaso. Kumpikin osapuoli voi valittaa päätöksestä kolmen kuukauden kuluessa tuomioistuimeen, mutta valitustuomioistuin voi ottaa asian käsittelyssä huomioon välimiesmenettelyssä vahvistetun korvaustason.
- Niin sanotun bestseller-säännön mukaan, mikäli tekijä/taiteilija on luovuttanut oikeudet kertakorvausta vastaan ja teoksen suosio kasvaa niin, ettei sovittu korvaus enää ole kohtuullinen suhteessa teoksen saavuttamaan suosioon (= luovutuksen saajan taloudellinen voitto oikeuksien hyväksikäytöstä), voi tekijä/taiteilija vaatia lisäkorvausta. Tämä oikeus on myös niillä tekijöillä/taiteilijoilla, joiden sopimukset on tehty ennen lain voimaantuloa.
Tekijänoikeuslain muutos ei olisi ollut mahdollinen ilman onnistunutta poliittista vaikuttamista. Yhtenä tärkeimmistä vaikutuskanavista voidaan pitää tunnettujen taiteilijoiden osallistumista asiasta tiedottamiseen. Erityisen aktiivisia olivat kirjailijat ja kääntäjät. Esimerkiksi Günter Grass kävi useaan otteeseen tapaamassa liittokansleri Gerhard Schröderiä vakuuttaakseen hänet lakimuutoksen tarpeellisuudesta.
Edellä mainittujen muutosten lisäksi lakiin tehtiin useita pienempiä muutoksia, joita ei tässä ole tarkoituksenmukaista esitellä. Tärkeintä on, että tulevaisuudessa sopimusosapuolten tasavertaisuus, jota sopimusvapauden periaatteen toteutuminen edellyttää, on varmistettu tekijänoikeuslaissa. Tekijöitä/taiteilijoita edustavat järjestöt ovat nyt suurien haasteiden edessä, kun niiden tulee varmistaa, että lakia todella noudatetaan ja asioista neuvotellaan lain edellyttämällä tavalla.
|