Minne joutuvat entiset levymogulit?

Jouni Nieminen

Levy-yhtiö EMIn saneeraukset ovat jälleen näyttäneet, että äänitealan huippupaikat maailmalla ovat varsin tuulisia. Johtajilla on lähes yhtä kova tulosvastuu kuin taiteilijoilla. Jos taiteilijan esitykset eivät saa aikaan riittävää myyntiä, voi yhtiö yksinkertaisesti ja sanktioitta jättää hänen levytyssopimuksensa uusimatta. Normaali optiosopimus antaa tämän jatkomahdollisuuden tarkistamisen vain yhtiölle. Työsuhteisten johtajien pestit ovat useimmissa maissa vähän kestävämmällä pohjalla, kiitos työlainsäädännön. Korkeimpienkin johtajien aikaansaannoksia joudutaan silti tarkastelemaan kriittisesti aika ajoin ja kenties ottamaan kentälle tuoretta voimaa.

Maailmalla liikkuu tämänkin vuoksi suhteellisen paljon äänitealalla kannuksensa hankkineita henkilöitä. Työkokemuksen kohdentumisen mukaan sitä voi vaihtelevasti hyödyntää myös muilla aloilla, esimerkiksi myyttisessä “sisällöntuotannossa” laajasti käsitettynä. Monet äänitealan veteraanit ovat kuitenkin varmoja, että heidän osaamistaan kannattaa hyödyntää edelleen juuri musiikkibisneksessä. Tämä kuvaa ehkä osaamisen kapea-alaisuutta, mutta myös koko alaa läpäisevää diggarihenkeä.

Joku on saattanut jo yhtiön palveluksessa ollessaan huomata, että oma asiantuntemus muuttuisikin omaksi hyvinvoinniksi nopeimmin yrittäjyyden kautta. Tämän vuoksi uusi alku voi olla ehkä tervetullutkin. Jos lähtiessä on saanut kultaisen kädenpuristuksen, on myös oman yrityksen tarvitsema alkupääoma kenties hallussa.

Suurilla äänitemarkkinoilla kehitys meneekin jossain määrin toisin kuin Suomessa. Kun keskisuuret yritykset, niiden artistit ja asiantuntemus ostetaan Suomessa osaksi monikansallisia yrityksiä, on ulkomailla nähty jopa päinvastaisia tapauksia. Tällöin isosta yhtiöstä lähtenyt johtaja ottaa mukaan oman esikuntansa ja perustaa uuden tuotantoyhtiön. Äärimmäinen esimerkki tällaisesta kehityksestä on USAlainen J Records. Bertelsmannin palveluksesta eläköitymässä ollut alan legenda Clive Davis päätti aloittaa vielä kerran alusta. Entinen työnantaja lähti suurella summalla mukaan yhteisyritykseen ja ainakin alku näyttää valoisalta. Yhtiön artisti Alicia Keys on yltänyt yksin USAssa viisinkertaiseen platinalevyyn ja tyhjensi palkintopöydän myös Grammy-gaalassa. Davisin kannalta ratkaisu voitti todennäköisesti kaikki tarjolla olleet eläkejärjestelyt.

Matalammalla profiililla

Kaikki saneeratut äänitealan ammattilaiset eivät ymmärrettävästi voi perustaa yhteisyritystä entisen työnantajansa kanssa. Kovina aikoina rekrytointilinja on tiukkaa myös kilpailijayrityksissä, joten urakehityksen suuntaa joudutaan ehkä tarkistamaan.

Kuten mikä tahansa muu ala, myös ääniteala ulkoistaa toimintaansa. Näin ollen työmahdollisuuksia voi löytyä siltä suunnalta. Suurilla markkinoilla yksi (alenevan?) urakierron suunta voi johtaa levy-yhtiöstä promootioyhtiöön. Entisiä levy-yhtiöihmisiä löytyykin suurin joukoin mm. USAlaisista äänitepromootiota tekevistä firmoista, joiden kautta levy-yhtiön maksamat konsulttipalkkiot kanavoituvat radioyhtiöiden käyttöön. Levy-yhtiön kannalta ulkoistaminen on nerokas liike mm. siksi, että monessa tapauksessa osa kustannuksista saadaan näin artistin maksettaviksi.

Äänitealan veteraanien tarjontaa löytyy myös erilaisista konsultti- ja manageriyhtiöistä. Musiikista vientituotetta kehittelevä Suomi on neitseellistä maaperää näille kauppamiehille. Tarkemmin määrittelemätön työkokemus pääkallonpaikalla saattaakin näyttäytyä täällä kovana meriittinä, vaikka isojen poikien puheille ei oikeasti pääsyä olisikaan. Konsulttien toimenkuvaan kuuluvat mm. pakkaus- ja postituspalvelut kulukorvauksella sekä kovalla prosenttiosuudella mahdollisen sopimuksen tuotosta.

Alan miehiä saattaa eksyä myös varsinaisen artistimanageroinnin poluille. Useilla managereilla on takanaan loistava tulevaisuus levy-yhtiössä ja kovimmilla tekijöillä positio levy-yhtiön ja manageroinnin välillä saattaa edelleen vaihdella tilanteen mukaan. Joskus levy-yhtiölle voi tulla kiusaus hankkia vientiartistilleen ulkomainen manageri. Artistin silmiin se saattaa näyttäytyä poikkeuksellisen jalona toimenpiteenä, mutta varsinainen hyöty saattaa koitua lopulta yhtiölle. Jos esimerkiksi Sony ehdottaisi artistilleen manageriksi entistä työntekijäänsä, voitaisiinko olla aivan varmoja managerin lojaalisuudesta ja mihin suuntaan? Manageri voikin joissain tapauksissa tehdä pääosin vientityötä levy-yhtiön paikalliskonttorin puolesta ja tämän pussiin. Laskun maksaja on kuitenkin toisaalla.