4/2002
Kanadalaiset orkesterit vaikeuksissa
Useat kanadalaiset orkesterit ovat joutuneet taloudellisesti vaikeaan tilanteeseen. Omien tulojen väheneminen on useassa tapauksessa vaikeuksien pääasiallinen syy. Kanadalaisten orkestereiden rahoituksessa omat tulot ovat merkittävä tekijä taloudessa, vaikka yhteiskunta tukee orkesteritoimintaa tuntuvilla avustuksilla.
Toronton sinfoniaorkesterin toimintaa vaikeuttaa yksityisten avustusten väheneminen. Yhdeksi syyksi vaikeuksiin nähdään orkesterin hallinnon paisuttaminen. Hallituksessa on nyt 40 jäsentä, joita on tavattoman paljon. Aiemmin hallitus koostui henkilöistä, joilla oli asema tai ainakin hyvät suhteet elinkeinoelämään. Se takasi avustusten saannin yksityisistä lähteistä. Muusikkojen lakon jälkeen nousseet palkkamenot ovat osaltaan lisänneet Toronton orkesterin ahdinkoa.
Vancouverissa orkesterin talous on heikentynyt ratkaisevasti sen seurauksena, että kaupungin liikenneolot muuttuivat sillanrakennustyön seurauksena sietämättömän huonoiksi. Konserteissa kävijät yksinkertaisesti jäivät kotiin, kun vihdoin ja viimein olivat sinne työpäivän jälkeen päässeet.
Myös Calgaryssä ja Thunder Bayssä samoin kuin Edmontonissa orkestereilla on ollut taloudellishallinnollisia ongelmia. Kanadalaiset orkesterimuusikot ovat joutuneet hyväksymään palkkojen alennuksia ja lomautuksia. Joissakin orkestereissa molemmat keinot ovat olleet käytössä. Kanadan muusikkojen liitossa tilanne nähdään huolestuttavana. Mitään selkeätä kehittämisohjelmaa tai toimintalinjaa tilanteen hoitamiseksi ei toistaiseksi ole olemassa.
|