ASIOITA HOITAMAAN

Haastattelu: Pekka Nissilä

Rumpali Aarne "Arska" Vesterinen ryhtyi ravintolamuusikkojen pääluottamusmieheksi vuoden alusta. Kokeneen muusikon linjanveto alkoi jo 50-luvun puolella.

Oletko niitä, jotka ovat saaneet musiikin kotoa?

- Olen. Isä Antti oli pelimanni, Kaustisilla Mestaripelimanniksi nimetty. Antti ja Antintytöt -yhtye keikkaili ulkomaita myöten, ja levyn tekivät vuonna 1972. Meillä soi aina, siskotkin kun soitti Jyväskylän nuoriso-orkesterissa.

Oletko laulanut ja myös soittanut pienestä pitäen?

- Kyllä, en edes muista milloin aloitin rumpujen kanssa, mutta isän kanssa kävin keikoilla - kansanmusiikkia rummuilla, tai siis rummulla - ei ollut settiä vaan vain virveli - ja kompit omasta päästä.

Vanhako olit?

- Ihan pikkupoika, jotain alta kymmenen - olen 1947 syntynyt. Valssia, polkkaa ja sottiisia - jenkat ja masurkat, polskat oli erittäin suosittuja.

Kosmos vuonna 1974: (vas.) Ami Jaara, Poku Tarkkonen, Vesa Enne,
Kaj Grönholm ja Aarne Vesterinen

Poksauttiko sitten tämä "nuorisomusiikki" pääsi?

- "Rautalanka" nimenomaan. Kun näin [ruotsalaisen kitarabändin] Adventurersin lavalla, niin se oli poks, "toi on mun juttu". Siitä se lähti, eikun rumpukauppaan, ja sainkin Ringo-mallisen Ludwig-setin, ensimmäisenä Keski-Suomessa. Soittelin yksin vähän aikaa, ja sitten jyväskyläläinen Steeples kysyi mukaan, kun olivat kuulleet minua. Se oli vuosi 1964, Beatles oli jo vauhdissa. Steeples oli voittanut Suomen mestaruuden sinä vuonna, ja seuraavana vuonna uusimme sen. Kitaramusiikkia kesti jonkin aikaa, sitten armeijaan, ja muutto Helsinkiin vuonna 1970, Hyttisen Kujun bändiin. Siihen oli jo Ylösen Kari Jyväskylästä mennyt, ja minun jälkeeni tuli sieltä Oinosen Ari. Keikkoja oli hyvin, sillä eli ihan täysin. Soitettiin kaikenlaista musiikkia, olin jo Jyväskylässä tehnyt tanssikeikkojakin, ettei se osasto ollut vierasta, vaikka Steeples olikin puhdas kitarabändi. Olin niinkuin molemmilla puolilla, pop ja tango. Ja työkseni olen soittanut todella pitkään, "oikeita töitä" en ole kuin kokeillut pari kertaa, ja nekin musiikkibisneksessä kyllä.

Eli?

- Jyväskylässä ennen inttiä hoidin yhtä tavaratalon äänilevytiskiä muutaman kuukauden, ja myöhemmin olin ohjelmatoimistossa keikkamyyjänä puolisen vuotta. Eikä ole koskaan soittohommiin ryhtyminen kaduttanut. Tietenkin se on jonkin huonon keikan takia joskus ottanut päähän, mutta soittaminen on oikeasti helvetin kivaa - mukavaa - ja jos ei olisi, ei kannattaisi soittaakaan.

Kujun kyydissä olin pitkään, ja sen jälkeen olin freelancerina. Oli paljon bändejä, ja keikkoja hyvin. Ihan Helsingissäkin riitti töitä, ei tarvinnut paljoa matkustaa. Vakituisiakin paikkoja oli jo keskustassa toistakymmentä. Se oli mielenkiintoista aikaa, bändejäkin oli monenlaisia, ja liksat ok. Sitten kun alkoi tulla perhettä, niin oli otettava vakituisempi bändi jolla oli pitempiä kiinnityksiä, että oli vähän pitemmällä tähtäimellä varmuutta. Bändi oli Pasi ja Pekka & Viikingit, mutta juuri ne pitemmät kiinnitykset oli se kaikkein huonoin juttu. Alettiin olla kuukausi jossain Vaasassa ja sitä rataa! Fyrkkapuoli oli hyvä, keikkaa riitti, mutta se muuallaolo alkoi nopeasti hatuttamaan. Muutama vuosi siinä asuntolainaa maksettiin, mutta sitten riitti, ja perustettiinkin Kosmos. Ami Jaara, Poku Tarkkonen, Vesa Enne, Kaj Grönholm ja minä - viisi jätkää, kaikki lauloi ja tukkaa oli riittävästi. Ihan albumikin Scandialle tehtiin [1974], pääasiassa käännösbiisejä, ja kyllä minä kehtaan sitä tänäänkin kuunnella.

Sillä bändillä oltiin Lipsasen D-tuotannon "Täältä tullaan, tuttuja ollaan"-kiertueella. Me ei oltu aluksi ollenkaan lähdössä, kun se oli "kudvilliä" koko touhu, mutta supermyyjä Lingman puhui ja puhui, ja lopulta me lähdettiin mukaan. Ja hyvä oli että lähdettiin, se rundi poiki mahdottomasti duunia, kalenterit täyteen. Lipsanen oli hoitanut jutun kyllä todella hyvin, kunkin alueen järkkärit oli kutsuvieraita joille tarjottiin boolit ja paremmat patongit, ja Lingman vaan selitti, että [imitoi] "saatana pojat, ne osti taas kaikki teidät".

Sitä saldoa tahkottiin sitten pitkään, ja me oltiin jonkun lehden fanilistallakin jopa toisena Kirkan perässä. Keikkaa kun pipoa, ja yleisöä myös. Ehkä vähän liiankin lujaa meni nuorilla jätkillä, ja se alkoi pikkuhiljaa tavallaan hyytyäkin mielestäni. Miehiä vaihtui ja siirryttiin enemmän kapakoihin soittamaan. Ryytyihän se lopulta kokonaan, ja siirryin Lea Lavenin bändiin, hän oli voittamassa Syksyn Säveltä 1977 Ei oo, ei tuulla. Vähän pitempiä kiinnityksiä tein myös esimerkiksi Tapani Kansan, Eija Merilän ja Kari Tapion kanssa.

Jossain vaiheessa törmäsin Ilppo Ainolaan ja Valentin "Valtsu" Stefanoviin, ja silloin syntyi Aarne Vesterinen Team - "kolmimiehinen trio", näin luki jossain lehtimainoksessakin. Jossain olimme rämpytelleet kitaroilla kaikenlaista Shadows-kamaa, ja se tuntui niin kivalta, että laitettiin oikein rautalanka-show pystyyn - oma setti sitä kamaa väliin. Se meni jakeluun todella hyvin, Valtsu rakensi meille valokengät ja kaikki. Silloin oli eittämättä taloudellisesti parhaat keikat kehissä, vedettiin laivoilla puolen tunnin kitarashow kerran illassa monta kuukautta putkeen, ja joka jätkälle viisinumeroinen summa kuussa käteen, eikä alkanut ykkösellä.

Freelancer-keikkailu on kuitenkin ollut aina esillä.

- On, milloin enemmän, milloin vähemmän. On Eino Grön -kiertuetta, on Reijo Taipaletta. Erikseen on mainittava suuri iloni saada soittaa muutamien todella karismaattisten "tähtien" kanssa - Olavi Virta, Tapio Rautavaara, Tauno Palo - viimemainittukin oli aivan uskomaton veto tanssilavalla.

Freenähän minä olen sittemmin ollutkin, keikka sieltä toinen täältä, niinkuin se nykyään on. Oma bändi laitetaan tarvittaessa pystyyn, ja aika paljon olen tehnyt Valtsun kanssa duo-hommia, trubaduuripohjaltakin. On myös privaattikeikkoja tekevä beatlestrio Virtasen Häkän ja Nikkisen Jirin kanssa, todella kivaa touhua.

Oletko koskaan kiinnostunut klassisesta soittajana?

- Jyväskylässä kokeilin nuoriso-orkesterissa. Laskin 240 tahtia ja nakkasin triangelilla yhden "pling" - muistaakseni meni kohdalleen - mutta ei siinä ollut sellaista tehoa kuin missä tahansa rytmimeiningissä. Onhan se hienoa, kuuntelen sitä edelleen, sopivissa mittasuhteissa.

TEKEMISTÄ RIITTÄÄ

Missä vaiheessa astuit Liiton riveihin?

- En muista vuotta, mutta silloin kun tuli ensimmäinen laivakeikka. Niille keikoille ei silloin ihan tuosta vaan mentykään, että liittyä piti, ja silloin liityttiin. Ei sitä muuten tullut ajatelleeksi, mutta olin joskus mukana Ravintolamuusikoiden kokouksessa laivaristeilyllä, ja siellä tuli juteltua vähän pitempään, ja niinpä lähdin osaston johtokuntaan mukaan. Olinkin mukana pitkään, ja sen härdellin [Ravintolamuusikoiden siirtyminen HRHL:stä Muusikkojen liittoon -toim.huom.] jälkeen siirryin Viihdemuusikoihin jäseneksi. Se oli täysin luontevaa minulle, en ole koskaan täysin mieltänyt, että mitä se ravintolamuusikkous oikein on. Olen soittanut niin monenlaista, että olen kuitenkin aina mieltänyt olevani vain muusikko. Ja mitä se ravintolamusiikki on - "soitas nyt vähän ravintolamusiikkia" - mitä se on?

Olet jonkinverran opiskellutkin musiikkia.

- Oulunkylän pop/jazz opistossa, siitä alkoi kuulua juttuja, ja joku kaveri oli siellä ja kehui meninkiä. Innostuin kokeilemaan, kävin kokeissa ja pääsinkin. Olin Kauko Saaren oppilaana ja on sanottava, että sain erittäin hyvää opetusta. Siitä oli ja on hyötyä. Silloin kuuli näitä juttuja, että "miten sitä jaksaa illalla keikan vetää, jos koko päivän ensin treenaa". Kun otti asioista selvää, niin kyllä jaksoi, eikä heikkoakaan. 3/3-kurssin suoritin, arvosanalla erinomainen.

Kevyen musiikin alalla putoaa tosi nopeasti kyydistä, ellei koko ajan seuraa tilannetta. Musiikki muuttuu, laitteet muuttuu. Ei pärjää, jos vetää vaan sitä 60-luvulla opeteltua "päivä kaunein sammuva on". Laitepolitiikkahan on ihan oma juttunsa.

Viihdemuusikot vaihtoivat nimensä Freelancemuusikoiksi, ja jossain vaiheessa kutsu kävi johtokuntaan.

- Kyllä, onhan siitäkin jo vuosia. Se on hieno homma. Asioista kun puhutaan, niin aina tulee esiin tämä, että jotain pitäisi tehdä. Pitää sitten lähteä tekemään, ja onhan se ryhmä aika paljon tehnytkin. Nyt viime vuosina siitä [johtokunnasta] on jäseniä lähtenyt vaikka mihin hommiin. Onhan se suurimpana Liiton alaosastona merkittävä vaikuttaja, ja saa aikaan asioita, pystyy vaikuttamaan oikeasti. Ja sitten tuli tämä päätoiminen luottamustoimi eteen.

- Niin tuli, itseasiassa sitä kysyttiin minulta jo muutama vuosi sitten, ja silloin mietin pari yötä, ja ajattelin, että antaa nyt olla. Noin vuosi sitten kysyttiin uudestaan, ja silloin mietin jo vähän tarkemmin ja kyselinkin asiaan liittyvästä. Olihan minulta jo usein kyselty, että "sinä kun olet siellä liitossa niin mites kun ...". Ajattelin että no katsotaan miten käy. Sain paljon kannustusta, mikä oli tietenkin hienoa huomata. Tiesin, että ehdokkaita on ainakin kaksi, ja voisi tulla enemmänkin. No, vaalit pystyyn ja katsotaan, niinhän demokratia pelaa.

Äänestysosanotto oli melko vähäistä, ja minullekin kävi selväksi vaalityötä tehdessäni, että monikaan ei ajatellut kuuluvansa äänioikeutettuihin, vaikka nimenomaan kuului. Vaikka moni jatkuvasti ravintolaympyröissä soittaakin, niin ei vaan miellä olevansa se "ravintolamuusikko". Vielä harvempi tietää, että niissä ympyröissä viime kädessä sitä TESsiä sovelletaankin. Tässä on hieman haastetta tulevaisuuden toiminnalle.

Mitä muuta sitä ehtii muusikko tekemään?

- Liikuntaa, kalastusta ja purjehdusta. Ostin muutama vuosi sitten sellaisen pienen - viisimetrisen - retkipurren, jolla on kiva seilata tuossa Uudenmaan merialueella. Kalassa pitää välillä käydä Lappia myöten, ja maraton juosta silloin tällöin.