Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri työskentelee kiirehtimättä

Anu Karlson

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri syntyi 30 vuotta sitten, kun Juha Kangas oli palannut Helsingistä synnyinseudulleen. Hän ryhtyi opettamaan musiikkiopistossa ja perusti kamariorkesterin, jonka kantavana voimana olivat aluksi hänen omat oppilaansa.

Kolmenkymmenen vuoden kuluessa on tietysti väki vaihtunut, mutta yllättävän monta soittajaa on ollut mukana lähes alusta tähän päivään asti. Yksi näistä on alttoviulun äänenjohtaja Ari Hanhikoski. Kuten useimmat altistit, hän aloitti viululla mutta vaihtoi alttoviuluun, kun sellaista tarvittiin orkesterissa.

Aito keskipohjalaiseen tapaan Arinkin musiikillisessa maantiedossa naapurimaalla Ruotsilla oli suurempi vetovoima jatko-opintopaikkana kuin Suomen suurilla keskuksilla. Hän lähti 80-luvun alussa Tukholmaan ja sai sieltä paitsi opiskelupaikan, myöhemmin myös hyvin houkuttelevan työpaikan Tukholman filharmonikkojen alttoryhmässä.

Oppivuodet lahden takana

Elettiin jo aikaa, jolloin musiikkileirit tarjosivat innokkaille soittajille ikään kuin kesälukukauden. Muiden keskipohjalaisten tapaan Ari opiskeli Kälviän musiikkileirillä. Alttoviulisteja opetti siellä Tukholman filharmonisen orkesterin sooloaltisti Zahari Tchavdarov. "Olin hyvin innostunut hänen opetuksestaan", kertoo Ari Hanhikoski, ja kun kohdallani tulivat jatko-opinnot ajankohtaisiksi, Juha rohkaisi minua hakeutumaan hänen oppiinsa."

Ari pääsi Tchavdaroville ensin yksityisoppilaaksi, sitten vuoden kuluttua Tukholman musiikkikorkeakouluun. Jo alkuvaiheessa hänelle tarjoutui myös tilaisuuksia toimia avustajana orkesterin konserteissa.

"Se oli aivan erilaista kuin mihin olin kotona Kokkolassa tottunut. Heti ensimmäisessä konsertissa oli päänumerona Stravinskyn Tulilintu, ja se meni niin, että harjoitukset alkoivat maanantai-aamuna ja konsertti oli keskiviikkona. Siinä tuli kyllä maalaispojalle kiire!"

'Maalaispoika' omaksui kuitenkin pian suuren sinfoniaorkesterin rutiinit ja tukholmalaistui niin, että harkitsi jo Ruotsiin jäämistä. Hän piti kuitenkin tiiviisti yhteyttä kotikaupunkiinsa ja palasi siinä vaiheessa, kun hänen nuoruudenorkesterinsa vakinaistettiin ammatilliseksi Keski-Pohjanmaan kamariorkesteriksi vuonna 1989.

Pienet ja suuret orkesterit

Alttoviulistin rooli kamariorkesterissa on koko ajan solistinen. Isossa orkesterissa yhden altistin vähän huonompaa päivää ei välttämättä huomaa kuin soittaja itse, kamariorkesterissa sen sijaan kaikki paljastuu.

Sinfoniaorkesterillakin on Arin mielestä silti oma viehätyksensä: joskus on kivaa soittaa isoja romanttisia teoksia. Tähän tarjoutuu Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin jäsenille mahdollisuus pari kertaa vuodessa Kokkolan orkesterin riveissä. "Nytkin oli itsenäisyyspäivänä Sibeliuksen seiska, jonka Tuomas Ollila johti. Kyllä sitä kaipaa ilman muuta, että saa välillä maistaa isompiakin kappaleita."

Soinnin salaisuus

Keskipohjanmaan kamariorkesteri tunnetaan kirkkaasta, kuulaasta, hieman kirpeästä soinnistaan. Ari Hanhikoski uskoo soinnin salaisuuden löytyvän ennen kaikkea vibraton välttämisestä.

"Meillä on oma sointi-ihanne, jota kohti olemme pyrkineet vuosikausien määrätietoisella työllä. Siihen kuuluu, että vibratoa käytetään säästeliäästi ja harkiten. Säännölliset stemmaharjoitukset ovat a ja o soinnin hiomisessa. Puhtauden viimeistelystä tuntee vastuuta jokainen yksittäinen muusikko jo aivan vaistomaisesti – alkuaikoina se oli ehkä enemmän Juhan käsissä."

Ari Hanhikoski huomauttaa myös, että Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri harjoittaa aina uutta ohjelmistoa pitkään ja huolellisesti. "Meillä on se etu, ettei tarvitse valmistaa konserttia kolmessa päivässä", hän toteaa vaatimattomasti. "Eikä sellaisia teoksia kuin Nørgaardin Fugitive Summer tai Kalevi Ahon Kamarisinfonia nro 3 voikaan soittaa kelvollisesti kolmen päivän harjoitusajalla."

Keski-Pohjanmaan kamariorkesterissa on jo siinä mielessä toisen polven muusikoita, että heidän opettajansa on aikanaan ollut musiikkiopistossa Juha Kankaan oppilaana. Kaikki soittajat eivät silti enää tule paikkakunnalta: maailmankuulun kamariorkesterin koesoittoihin tullaan aina Keski-Euroopasta asti. Nykyisessä kokoonpanossa on yksi virolainen ja yksi liettualainen muusikko. He ovat muiden tavoin läpäisseet tiukan testin, josta koesoitto on vain osa.

"Orkesteriin pyrkijöille soittotaito on vasta puoli voittoa: täällä heiltä vaaditaan vielä tiiviimpää ryhmään sopeutumista kuin sinfoniaorkesterissa", kiteyttää Ari Hanhikoski. "Meillä on sopeuduttava myös pitkäjännitteiseen ja tarkkaan työhön jokaisen kappaleen hiomiseksi mahdollisimman lähelle täydellisyyttä. On osoittautunut, että sellainen työtapa ei sovi kaikille hyvillekään muusikolle. Myös muuttaminen pienelle paikkakunnalle jostakin miljoonakaupungista voi olla liian kova kulttuurishokki."

Konserttitalo puuttuu

Keski-Pohjanmaalla kaikki hyvin? Ei ihan kaikki, sillä valio-orkesterilta puuttuu oma koti. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri harjoittelee nykyisin kaupungin raatihuoneella mutta konsertoi kauppaoppilaitoksen Snellman-salissa. "Raatihuone on tietysti upea ympäristö, mutta eihän siellä mitään sosiaalisia tiloja ole, ja Snellman-saliin taas päästään vasta kaksi päivää ennen konserttipäivää harjoittelemaan", kuvailee Ari Hanhikoski orkesterinsa tylyjä olosuhteita.

"Mutta kun täällä on pieni väestöpohja ja kuitenkin konservatorio ja teatteri samaa rahaa jakamassa, niin eipähän sitä joka paikkaan riitä. Olisi hienoa, jos olisi oikea konserttitalo, mutta realiteetit täytyy ottaa huomioon."

Virikkeitä vierailijoilta

Toinen tärkeä asia olisi orkesterille, että olisi määrärahoja vierailevien kapellimestarien palkkaamiseen, koska Juha Kangas on ruvennut vierailemaan muualla melko ahkerasti, nyt kun hänen orkesterinsa on 'täysikasvuinen'. Päävierailijan Sakari Oramon kiireet eivät ole antaneet myöten kuin yhteen konserttiin vuodessa.

"Esimerkiksi marraskuussa pidimme keskenämme kuusi päiväkotikonserttia, jotka olivat kyllä tosi antoisia, ja soolosellistimme Pulakan Lauri ne sitten ansiokkaasti veti. Vastaanotto oli lievästikin sanoen lämmin. Kun soitimme Bartókin romanialaisia kansantansseja, yksi pikkutyttö nousi spontaanisti seisomaan ja huudahti: 'Vähän hyvä kappale!'"

Potentiaalisia puikkoon tarttujia tämän orkesterin piiristä toki aina löytyy, ja monessa tapauksessa sujuu soitto ilman orkesterin edessä seisovaa vispaajaakin. Orkesterin kehittymiselle ja soittajien innon säilymiselle olisi Arin mielestä kuitenkin tärkeää päästä silloin tällöin soittamaan myös vierailevan ammattikapellimestarin kanssa.