Suojele meitä pätkätyöltä

Kun pätkätyö-käsite lanseerattiin suomalaisessa yhteiskunnassa, muusikot ihmettelivät moista vouhotusta. Pätkätöitä on paiskittu musiikkialalla aikojen alusta. Joku muusikko on saattanut jopa vahingoniloissaan huonona päivänä ajatella, että ans kattoo miten käy, kun muutkin saavat maistaa tätä herkkua.

Pätkätyö-sanalla on ikävä sointi. Se mielletään usein jonnekin työttömyyden - jolla on toki vielä ikävämpi sointi - ja työllisyyden välimaastoon sijoittuvaksi kurjuuden esiasteeksi, jota ei käy kadehtiminen. Kun pätkätyö kuitenkin leviää vääjäämättä työmarkkinoilla, pitäisi jo tasapuolisuuden vuoksi olla termi myös sille työlle joka ei ole pätkätyötä. Kävisikö pitkätyö?

Työelämän käsitearkistossa alkaa olla pölyttymässä museointivalmista tavaraa, kun ajatellaan freelancerin elämää. Mitä tekemistä esimerkiksi koko- ja osa-aikaisuuden käsitteillä on vaikkapa freelancemuusikon työnkuvassa? Eipä juuri mitään, kun sata prosenttia tarjolla olevista työtilaisuuksista otetaan vastaan, ja kun merkittävä osa käytettävissä olevasta ajasta ja energiasta kuluu joka tapauksessa muuhun kuin varsinaiseen työsuhteiseen työhön, kuten matkustamiseen, järjestelyihin, harjoitteluun ynnä muuhun välttämättömään. Kaikki aika menee, ja täytyy vain toivoa, että viimeisen viivan alle jää toimeentulo.

Freelancerin viaksi ei pidä lukea esimerkiksi työttömyysturvassa sitä, että viikon ainoasta keikasta, yhden tunnin työsuhteesta, jonka valmisteluun ja järjestämiseen on voinut mennä koko viikko, voi saada kyseiseksi viikoksi myös riittävän toimeentulon. Toimeentuloa ei ole ansaittu haaveilemalla, vetelehtimällä tai muuten vain liian "vähäisellä" työllä.

Yhtä oudolta kuulostaa freelancerin korvaan jaottelu pää- ja sivutoimiseen työhön. Freelancemuusikko ottaa päätoimisesti vastaan töitä. Työsuhteiden kesto ja pysyvyys vaihtelee, ei tosin useinkaan muusikon vaan työn tarjoajan tarpeiden mukaan. Esimerkiksi verotuksessa pidetään kuitenkin tiukasti kiinni näistä käsitteistä, jotka pohjautuvat nykyään jo aikansa eläneeseen ajatukseen siitä, että lyhytaikaisemmat työrupeamat ovat yleensä sivutoimia, ja että normaalilla ihmisellä on oletettu olevan kokoaikainen päätoimi. Tällaiseen käsitteistöön perustuessaan verokohtelu on eri työntekemismuotojen kannalta kaikkea muuta kuin neutraalia.

Tyypillistä on, että mediassa pätkätyötä käsitellään lähinnä siitä näkökulmasta, miten hankalaa perhe-elämän, asuntolainan ja muiden normaaliuteen kuuluvien asioiden hoitaminen on, kun työ on pätkissä ja jatkuvuuden takeet puuttuvat. Näitä ongelmia ei voi mitenkään vähätellä. Se, että pätkätyö voi olla myös haluttu tai suorastaan ainoa mahdollinen työn tekemisen muoto, ei kuitenkaan ole ylittänyt uutiskynnystä.

Pätkätyön voittokulku voi hidastua tai suorastaan pysähtyä, jos jo muutaman vuoden jänteelle orastavaa työvoimapulaa ennakoivat laskelmat osoittautuvat oikeiksi. Jos työvoimasta on ankara kilpailu, ei pätkätöihin tarvinne tyytyä, jos ne eivät innosta. Kehitys voi mennä myös toiseen suuntaan. Jos nykykriteereillä kokoaikaisena pidettävä työ ei sellaisenaan löydä tekijöitä, voi työnantaja joutua tyytymään työntekijöihin, jotka ovat valmiit tarjoamaan työpanostaan vain heille sopivissa pätkissä.

Sen sijaan, että jatkettaisiin pätkätyön ongelmien kauhistelua, ikäänkuin paha niin katoaisi, olisi herättävä ymmärtämään, että pätkätyöläinen tarvitsee erityistä suojelua työmarkkinoilla.

ahti.vanttinen@musicfinland.com