Musiikinkustantaja pankkiirina

Jouni Nieminen

Suuressa maailmassa äänitetuotanto rahoitetaan tyypillisesti artistien pussista siten, että levy-yhtiö maksaa artistille rojaltiennakon, jolla tämä maksaa masternauhan tekemisen. Varsinaista rojaltia aletaan maksaa vasta sitten, jos näin tehdyn äänitteen myynti yltää break even-tasolle. Eri artisteilla on erilainen neuvotteluasema ja niinpä ennakkojen suuruus vaihtelee suuresti, samoin kuin se, jääkö masternauha lopulta artistin vaiko yhtiön omistukseen. Heikoimmillaan artisti maksaa merkittävän osan nauhan hinnasta omasta pussistaan ja nauha jää yhtiölle ikuisesti. Paremmissa sopimusmalleissa rojaltiennakko ylittää olennaisesti masterkustannukset ja oikeudet palautuvat artistille tietyn ajan, esimerkiksi viiden vuoden jälkeen. Enemmän masterennakoista Muusikko-lehdessä 6-7/1999 (www.musicfinland.com/sml/muusikko/muusikko_99/ennakko.html).

Lauluntekijän ennakot

Myös lauluntekijöille tarjotaan ennakkoja porkkanoina kustannussopimuksen tekemiseen. Normaalisti hänen ei tarvitse vastata äänitteen rahoituksesta näillä ennakoillaan, vaikka hän olisikin rojaltiennakoita saaneen yhtyeen jäsen. Aivan kuten täkäläiset teosto- ja NCB-korvaukset, on tämä aikaistettu tekijänoikeustulo lauluntekijän omaa rahaa, jota ei tarvitse jakaa bändikavereiden kanssa. Joissain bändeissä käytäntö saattaa kuitenkin olla tätä solidaarisempi. Tällöin lauluntekijäkrediitit jaetaan automaattisesti koko ryhmän kesken tai bändi omistaa yhdessä kustannusyhtiön, jonka kanssa lauluntekijä tekee kustannussopimuksen. Näissä tapauksissa "yhteistä" tekijänoikeustuloa on järkevä käyttää yhteisiin tarkoituksiin, kuten vaikkapa masternauhan rahoitukseen.

Anglosaksisen maailman tekijäennakot toimivat monilta osin masterennakoiden tavoin. Kustantaja maksaa tekijälle ennakon, joka kuitataan takaisin tekijänoikeusjärjestöjen maksamista tekijäosuuksista. Kustantaja saa tätä varten valtakirjan, jolla hänet oikeutetaan saamaan tekijän osuudesta ennakon suuruinen osansa. Kun ennakko on kokonaisuudessaan kuitattu, lakkaa valtakirjan vaikutus ja tekijänoikeusjärjestö maksaa oikeudenhaltijoille normaalien jakosääntöjensä mukaan. Tässä kohdalla voidaan toki sopia uudesta ennakosta ja tilanne pysyy entisellään.

Kuten masterennakot, myös tekijäennakko voidaan mieltää lainaksi, jota maksetaan takaisin tulevista tulovirroista. Ennakon maksajalla on tietynlainen riski ylisuuren ennakon myöntämisestä, sillä näissä "lainoissa" on ominaisuus, jonka mukaan niitä ei tarvitse maksaa takaisin, jos äänitteestä tai teoksista ei tule riittävästi tulovirtaa. Ennakko on tyypillisesti "recoupable but not returnable". Tämän riskin lisäksi yhtiön on omassa laskentatoimessaan otettava huomioon ennakon korkovaikutus.

Aika ajoin näkee lehtijuttuja yhden hitin ihmeistä, jotka ovat miljoonaveloissa levy- ja kustannusyhtiölleen. Velka on kuitenkin pelkästään laskennallista ja sitä voidaan lyhentää vain taiteilijan ko. sopimuksiin sidotuista rojalti- ja tekijänoikeustuloista. Näillä reunaehdoilla taiteilija tai valtuuttamansa taho pyrkiikin sopimusneuvotteluissa mahdollisimman suureen ennakkoon. Monessa tapauksessa se onkin ainoa rahasuoritus mitä vastapuoli tulee maksamaan. Riittävän suuren ennakon katsotaan myös motivoivan yhtiötä tarpeellisiin markkinointitoimiin.

Ennakkojen ja niitä kuittaavien tulovirtojen verotus on oma ongelmakohtansa, jota sivutaan tässä kirjoituksessa vain lyhyesti. Periaatteessa ennakko on verotettavaa tuloa maksuvuonna. Tekijänoikeusjärjestöjen tulisi ottaa tämä huomioon siinä vaiheessa kun taiteilijan osuuksia käytetään ennakon lyhentämiseen. Näin siksi, ettei sama tulo tule verotetuksi kahteen kertaan. Käytännössä suurimmat ennakot maksetaan aina taiteilijan hallinnoimalle yhtiölle, jolloin verotus selkeytyy jonkin verran.

Suomessa havaittua käytäntöä

Suomalaisista tekijöistä ennakkokäytännöt ovat tuttuja varsinkin niille, jotka tekevät kansainvälistä uraa. Useimmat ulkomaiset levy-yhtiöt odottavat saavansa kustantajan markkinointiapua ja saattavat antaa suosituksia muidenkin kuin oman konsernin kustantajan palveluksista. Usein ulkomaiset kustantajat haluavat tai voivat tehdä pelkästään alikustannussopimuksia, jolloin tekijän on järkevää perustaa oma pääkustantajana toimiva yhtiö.

Myös eräät Suomessa toimivat kustantajat tarjoavat tekijöille ennakkoja sopimuksenteon vauhdittajaksi. Täkäläinen malli kuitenkin poikkeaa kansainvälisten käytäntöjen suoraviivaisuudesta. Käytännössä suomalaisen kustantajan maksama ennakko on laina yhtiöltä tekijälle, jota lyhennetään tekijän kaikesta teosto-/NCB-tulosta sekä niistä eristä, joita kustantaja mahdollisesti on velvollinen tekijälle suorittamaan. Lainaehdoissa sovitaan perittävä korko, joka on tyypillisesti markkinakorkoa alhaisempi.

Kustannussopimusta tehtäessä allekirjoitetaan siis lainasopimus, joka toimii tekijän antamana valtakirjana ja panttaussitoumuksena. Pantatuiksi tulevat vain tulevat tekijänoikeustulot, eivät tekijänoikeudet itsessään. Panttaussopimus sitoo varmasti sopimuksen osapuolia, mutta epävarmaa on mitä oikeusvaikutuksia sillä olisi kolmansiin, esimerkiksi tekijän muihin velkojiin nähden. Ongelmaksi asti tämä etenisi esimerkiksi silloin jos tekijä saisi peräkkäiset lainat kahdelta eri kustantajalta, eikä ensimmäistä lainaa olisi vielä kokonaisuudessaan maksettu.

Kustantaja kuittaa oman kustantajaosuutensa lisäksi kaikki tekijälle tulevat teostokorvaukset siihen saakka kunnes lainan pääoma ja korko on maksettu. Teosto pidättää tekijän osuudesta normaalin ennakonpidätyksen, jolloin laina lyhenee vain netto-osuuden verran. Tekijä ilmoittaa lainan normaalisti verotuksessaan, kuten myös sitä kuittaavat teostotulot.

Suomalainen malli poikkeaa anglosaksisesta veroteknisesti sekä myös siinä, että lainan maksuun on valjastettu tekijän koko katalogi, joissain tapauksissa jopa tuleva katalogi. Teosto on velvollinen pidättämään aina ennakonpidätyksen tekijän osuudesta, jolloin ennakko on viisainta pukea lainaksi. Tämä hyödyttää kustantajaa siinä, että tekijän on maksettava ennakko takaisin silloinkin, kun sitä ei saada katettua katalogin tuotoilla. Teoston oma atk-järjestelmä on taas syynä siihen, että laina lyhenee tekijän koko katalogin tuotoista. Tekniikan kehittyessä tullaan pääsemään teoskohtaiseen käsittelyyn, jolloin laina lyhenee vain ko. sopimuksen käsittämien teosten tuotoilla.

Lainanottamisen järkevyydestä

Kustannussopimuksen lainaominaisuus voi olla merkittävä lisäetu tekijälle silloin kun hän on muutenkin varma sopimuksenteon mielekkyydestä. Lainasta puuttuvat pankin perimät kulut ja kuten sanottua, on lainan korko jonkin verran markkinakorkoa alempi. Varsinaisilta rahoitusmarkkinoilta saatavat lainatarjoukset riippuvat monista seikoista, joista vakuudet ovat olennaisimpia. Jos tekijänoikeuksista saatava tulovirta on lainanhakijan ainoa vakuudenluonteinen omaisuus voi lainansaanti rahoituslaitoksista olla epävarmaa. Tällöin tekijä saattaa ajautua tekemään kustannussopimuksen lainasopimuksen kylkiäisenä, vaikka ei näkisikään kustantajan läsnäolosta vastaavaa hyötyä. Lainan todellinen hinta voisi näin muodostua korttiluottojakin kalliimmaksi.

Tekijänoikeustulon valjastaminen lainanlyhennykseen vaatii rahoittajalta sellaista erikoisosaamista, jota pienillä markkinoilla ei yleensä löydy. Tämän on havainnut myös eräs äänitetuottaja, jota jakelijana toimiva kilpailija on lainoittanut merkittävällä riskipreemiolla. Vakuutena on tässäkin käytetty tekijänoikeustuloja.

Esimerkki musiikintekijän lainaennakosta Tekijän kaikki teokset on kustannettu samassa yhtiössä. Nyt hän tekee jatkosopimuksen kyseisen yhtiön kanssa. Sopimukseen on kytketty 20.000 euron suuruinen lainaennakko, jota lyhennetään tekijän kaikilla teosto-/NCB -tuloilla. Lainan vuosikorko 4,00 %. Teosto tilittää kahdesti vuodessa, tässä oletettu maksupäiviksi vuosipuoliskon viimeinen päivä. Tekijän ennakonpidätysprosentti 40. 1.1.2002 Kustannus- ja lainasopimusten allekirjoitus, tekijä saa 20.000 euroa lainaennakkona. 30.6.2002 Ensimmäinen sopimuksen tarkoittama tilitys, tekijä saa Teostosta bruttotuloa 10.000 euroa, josta nettotuloa 6.000 euroa. Laina kasvanut korkoa puolessa vuodessa 400 euroa. Lainan lyhennys koron jälkeen 5.600 euroa. 31.12.2002 Toinen sopimuksen tarkoittama tilitys, tekijälle 15.000 euroa, josta nettotuloa 9.000 euroa. Jäljellä oleva laina (14.400) kasvanut korkoa 288 euroa. Lainan lyhennys koron jälkeen 8.712 euroa. 30.6.2003 Kolmas sopimuksen tarkoittama tilitys, tekijälle 15.000 euroa, josta nettotuloa 9.000 euroa. Jäljellä oleva laina (5.688) kasvanut korkoa 114 euroa. Laina maksetaan pois kokonaisuudessaan. Lyhennyksen ja koron jälkeen tekijälle itselleen jää tästä tilityksestä nettona 3.198 euroa. Seuraavasta tilityksestä eteenpäin tekijä saa oman osuutensa ilman lyhennyksiä. Kustantaja saa kustantajaosuutensa (1/3) kustannussopimuksen päättymiseen saakka. Kolmesta ensimmäisestä tilityksestä kustantaja sai lyhennysten (20.000) ja korkojen (802) lisäksi oman kustantajaosuutensa 20.000 euroa. Tekijä on saanut kolmessa tilityksessä bruttona yhteensä 40.000, josta mennyt verottajalle 16.000, lyhennyksiin 20.000 ja korkoihin 802 euroa. Lainaennakon lisäksi hän on saanut nettona 3.198 euroa. Koron verovähennyskelpoisuus riippuu lainan käyttötarkoituksesta.