Tekijänoikeus ja luokkataistelu

Otsikon käsitteillä ei ensi näkemältä ole paljoakaan tekemistä keskenään, paitsi ehkä yhdessä suhteessa. Tekijänoikeus on juuri nyt suomalaisessa yhteiskunnassa erittäin poliittinen asia, ja sitähän luokkataistelukin on jos mikä. Asioilla on taipumus politisoitua äärimmilleen, kun tekeillä on vaikkapa merkittävä lakiuudistus, kuten nyt.

Tekijänoikeuslain muutoshanke on elänyt värikkäitä vaiheita, eikä asian eteenpäin vienti saa kaikilta osin kiitosta. Poliittista peliä monine ilmiöineen ei voi välttää, jos on kyse vähänkin tärkeämmästä asiasta, mutta pelisääntöjen pitää olla yhtenäiset. Valmisteluaineiston ja tiedon asian etenemisestä on oltava yhtä hyvin tai yhtä huonosti eri intressitahojen saatavissa prosessin aikana. Tiedon tasapuolinen saatavuus on lainsäätämisprosessin uskottavuuden kannalta elintärkeä asia.

Tiedon saatavuus on tärkeä asia myös tietoyhteiskunnassa. Kysymys tiedon saatavuudesta on professori Jukka Kemppisen mukaan seuraavan suuren luokkataistelun aihe. Kansa on vaarassa jakautua niihin, joilla on tietoa elämisen keinoista ja niihin joilla ei ole. Tekijänoikeutta ollaan käyttämässä hyväksi rajoitettaessa vapaata tiedon saantia. Mörköinä nähdään varsinkin kopiosuojaus ja sen myötä ajateltu verkkopalvelujen lisääntyvä maksullisuus.

Ajatus kansalaiselle kuuluvasta sisällön pakko-otto-oikeudesta esimerkiksi Internetistä on markkinataloudessa kestämätön, kun kenenkään ei toisaalta ole pantava arvokasta sisältöään ilmaiseksi saataville. Jonkun on maksettava jotenkin, jossakin ja jollekulle käypä hinta, että sisältötuotanto voi jatkua.

Ajatus, että verkkopalvelujen maksullisuus olisi lisääntymässä, on sekin absurdi. Palvelupilotit ovat lapsenkengissä, eikä ole mielekästä puhua niiden muuttumisesta maksulliseksi vaan pikemminkin vasta maksullisten palvelujen syntymisestä sinne, missä on piloteilla löydettyä kaupallista potentiaalia. On naiivia odottaa, että vaikkapa lehtien nettiversiot säilyisivät ikuisesti maksuttomina. Nyt eletään kehityksen alkuvaihetta, jossa palvelut muotoutuvat omalla vääjäämättömällä logiikallaa uudenlaisilla markkinoilla.

Tietoyhteiskuntakehitystä yli päätään jarruttavana tekijänä on äänekkäästi pidetty hyvitysmaksuja yksityisestä kopioinnista. Maksuja on oikeudenhaltijapuolella johdonmukaisesti haluttu kohdistaa juuri sinne, mihin samainen tietoyhteiskuntakehitys yksityistä kopiointia vääjäämättä ohjaa, muistivälineisiin ja kopioinnissa käytettäviin laitteisiin.

Suuri haloo on siitäkin, että laitteisiin kohdistuessaan maksut hidastaisivat digi-tv:n leviämistä. Viimemainittu väite hakee lajissaankin vertaistaan, kun käsi sydämellä pysähdytään vaikkapa sekunniksi miettimään, mistä digi-tv:n etenemisen hitaus voisi oikeasti johtua. Voisiko se jotenkin liittyä siihen, että digi-tv:n tarjoama sisällöllinen lisäarvo on ollut aika lähellä nollaa.

Kemppisen uhkavisiossa taiteilija-oikeudenhaltijoille jää lähinnä Hollywoodin, Microsoftin ja ahneen mediateollisuuden marionettien osa. Tekijät ja esittäjät uskovat ajavansa omaa asiaansa, mutta suurin hyöty vahvoista tekijänoikeuksista koituu lopulta alan teollisuudelle, joka tosiasiallisesti kontrolloi laajasti näitä oikeuksia. Tällainen analyysi osuu osin oikeaankin, eikä vähiten siinä, että tekijänoikeusrahavirrat ohjautuvat yhä enemmän juuri monikansallisten sisältölinnoitusten holveihin. Mutta koko lapsikatras on vaarassa mennä pesuveden mukana, jos lähdetään siitä, että tekijöiden ja esittäjien oikeuksia pitäisi näistä syistä heikentää.

Tekijänoikeus on yhä selvemmin se viimeinen turvaverkko, joka mahdollistaa, että tekijät ja esittäjät yli päätään saavat mitään korvausta työnsä hedelmien kaupallisesta hyödyntämisestä. Ilman lain turvaa tekijänoikeudet olisi jo aikaa sitten kerätty taiteilijoilta parempaan talteen. On jälkiviisautta osoittaa sormella lainsäätäjiä, jotka ammoin päättivät ryhtyä suojaamaan myös tuottajien investointeja tekijänoikeus-nimikkeen alla, mutta kieltämättä houkutus jälkiviisauteen on juuri nyt melko suuri.

Sisältötuottajuus käsitetään meillä yleensä laajasti, ja mikäs siinä. Käy vain helposti niin, että sisältötuottajien äänellä puhuvat nekin, jotka tosiasiallisesti lähinnä paketoivat, välittävät tai jakelevat sisältöä. Tiukimmin tulkittuna sisältötuotanto tapahtuu ensi sijaisesti luovan ja esittävän ihmisen tasolla. Laajimman tulkinnan mukaan sisällöntuottajaksi näyttää kelpaavan, jos vain on jotenkin mukana sisällöstä lähtevässä arvoketjussa - muuten kuin laitevalmistajana tai kuluttajana.

Jos SAK:laisen Muusikkojen liiton jäsenistöä ollaan sijoittamassa tulevaisuuden luokkataistelussa riistäjän puolelle vain siksi, että tekijänoikeuslaki antaa heille suojaa esittävinä taiteilijoina, ei sellaista kehitystä voi yksikään taiteilija seurata sivusta vaieten.