Etusivulle Organisaatio
Sopimukset ja Tariffit
->    Jäsenedut ja Palvelut
Liity Jäseneksi

Muusikko online / takaisin9/2001


SIIRTYMÄVAIHEEN DIGISOPIMUS YLE:N KANSSA

Ahti Vänttinen

Yleisradio ja Muusikkojen liitto saavuttivat yhdessä kuuden muun järjestön kanssa kesäkuussa neuvottelutuloksen digitaalisen TV-lähetystoiminnan palkkioista niin sanotuissa aloitus- ja kehitysvaiheessa sekä siirtymävaiheessa. Sopimus on tullut sittemmin hyväksytyksi järjestökohtaisissa käsittelyissä.

Aloitus- ja kehitys- sekä siirtymävaihe

Sopimuksessa tarkoitettu aloitus- ja kehitysvaihe jatkuu, kunnes Suomessa myytyjen tai vuokrattujen digivastaanottolaitteiden lukumäärä ylittää 10.000 kappaletta. Siirtymävaihe jatkuu sen jälkeen, kunnes laitemääräksi on yhteisesti todettu yli 750.000 kappaletta.

Digilähetysten vastaanotto voi tapahtua käyttämällä niin sanottua digiboxia tai erityistä digitelevisiota. Myös tietokoneisiin tarkoitettuja vastaanottokortteja on tiettävästi julkistettu. Esimerkiksi Helsinki Televisio vaihtaa kaapeliasiakkaidensa kotipäätteitä maksutta digiboxeihin.

Aloitus- ja kehitysvaiheen osalta sovittiin jo kesäkuussa 2000, että YLE korvaa ohjelmasuoritteiden käytön kollektiivisesti symbolisella kertakorvauksella järjestöille. Järjestely jatkuu tarvittaessa vuoden 2002 loppuun saakka, mutta on odotettavissa, että digivastaanottimien lukumäärä ylittää siirtymävaiheen alkamisen kynnykseksi asetettua 10.000 kappaletta huomattavasti aikaisemmin.

Ensilähetyspalkkiot

Kun analogisen kanavan ohjelmisto lähetetään siirtymävaiheessa kokonaisuudessaan muuttamattomana digikanavalla, ei eri korvausta makseta.

Normaali työehtosopimuksen mukainen ensilähetyspalkkio kattaa siirtymävaiheessa yhden lähetyksen analogisella kanavalla, kuten tähänkin saakka, tai digikanavilla seitsemän vuorokauden aikana ensilähetyksen ja neljä uusintaa.

Jos analogisella kanavalla lähetettävä yksittäinen ohjelma lähetetään samanaikaisesti muuttamattomana digikanavalla, ei siitä makseta erillistä korvausta. Jos taas digikanavalle tuotettu yksittäinen ohjelma lähetetään samanaikaisesti muuttamattomana analogikanavalla, ei ensimmäisestä lähetyksestä analogipuolella makseta eri korvausta.

Uusintapalkkiot

Digi-TV:n lähetyksissä uusintapalkkioprosentti on 25 ja se kattaa viisi esitystä seitsemän vuorokauden ajanjaksolla. Analogipuolella uusintakorvauksen prosenttiluku on perinteisesti ollut 50 ja se on kattanut yhden uusinnan. Ero johtuu paitsi siirtymävaiheen pienemmistä katsojamääristä digipuolella, myös siitä, että rinnalla on vielä vuosia nykyisen tyyppistä ja laajuista analogista lähetystoimintaa. Julkisuudessakin esiintyneet arviot analogilähetysten päättymisajankohdasta ovat vaihdelleet vuodesta 2006 jopa vuoteen 2015.

Lunastuslauseke

YLE voi sopimuksen mukaan lunastaa asianomaisen henkilön kanssa tehdyllä erillisellä sopimuksella rajoittamattomat YLE:n lähetysoikeudet niin analogi- kuin digikanavilla maksamalla vähintään 200 prosentin lunastuspalkkion laskettuna ensilähetyspalkkiosta. Tässä tarkoitettu lähetysoikeuksien lunastaminen, joka siis edellyttää aina asianomaisen henkilön suostumusta, voi tapahtua joko ensilähetyspalkkion maksamisen yhteydessä tai uusinnan yhteydessä. Muusikkojen työehtosopimuksessa vanhastaan ollut kantanauhalunastus eroaa nyt sovitusta paitsi siinä, että kantanauhaoikeudet koskevat vain radiolähetyksiä, myös siinä, että korvaus on vähintään 200 %, kun se kantanauhan kohdalla on ollut 200 prosenttia. Kun kantanauhaoikeuksienkin lunastus on kuitenkin edellyttänyt muusikkojen suostumusta, ei viimeksimainittu ero ole käytännössä kovin merkityksellinen. Onhan kantanauhaoikeuksistakin voitu ainakin periaatteessa edellyttää 200 prosenttia korkeampaa korvausta uhalla, että muusikko ei muuten ylipäätään suostu kantanauhaoikeuksien luovutukseen.

Nyt tarkkana...

Koska sopimuksen sisältämä lunastuslauseke on uudentyyppinen, on konkreettisten lunastustarjousten tullessa kohdalle oltava tarkkana. Ensinnäkin, muusikon on arvioitava, haluaako ylipäätään luovuttaa ajallisesti ja lukumääräisesti rajoittamattomat lähetysoikeudet yhtiölle. Jos vastaus on myöntävä, on ratkaistava mikä on sopiva hinta, eli riittääkö 200 % ensilähetyspalkkiosta vai onko hinnan oltava korkeampi. Tähän arvioon vaikuttaa paitsi lunastuspalkkion laskemisen pohjana olevan ensilähetyspalkkion suuruus, myös se millaiseksi itse kukin mieltää kyseisen ohjelman hyödyntämismahdollisuudet ja niiden taloudellisen merkityksen. Taloudellista merkitystä lienee syytä tarkastella paitsi omalta myös yhtiön kannalta. Lisäksi hintaan voivat vaikuttaa erilaiset yksilökohtaiset syyt.

Uusi lunastusmahdollisuus voi johtaa myös siihen, että samassa ohjelmassa samantyyppisissäkin tehtävissä olleet muusikot hinnoittelevat lähetysoikeuksien kertalunastuksen eri tasoille. Siinä, missä joku voi pitää 200 prosentin lunastushintaa avokätisenä, toinen voi edellyttää vaikkapa 400 prosenttia tai korkeampaakin hintaa. Joka tapauksessa voitaneen lähteä siitä, että jos lunastusta ehdotetaan yhtiön puolelta, on oikeuksien taloudellista arvoa ja hyödyntämismahdollisuuksia silloin jo yhtiön puolella arvioitu.

Olennaista uutta nyt sovitussa lunastuslausekkeessa on se, että jatkossa YLE voi kertakorvauksella lunastaa rajoittamattomat analogi- ja digilähetysoikeudet, jos asiasta päästään kussakin yksittäistapauksessa kunkin muusikon kanssa sopimukseen.

Raportointi ja jatkotarkastelu

Sopimuksen mukaan YLE toimittaa freelancerille tämän pyynnöstä tiedon tiettyyn jaksoon sisältyneistä lähetyskerroista sekä osauusinnoista.

YLE toimittaa sopijajärjestöille tiedot laitemääristä ja ohjelmarakenteista uusintojen osalta neljännesvuosittain. Kun toiminta on uutta, voi kukin sopijapuoli vaatia neuvotteluja kuukauden kuluessa pyynnöstä. Jos digilähetystoiminnassa tapahtuu olennaisia muutoksia, voi sopimuksen irtisanoa päättymään kuuden kuukauden kuluttua irtisanomisesta.