Kevin Mahogany ja laulajan tehtävä

Juki Välipakka

Laulajan ammatti on ihana ja vaikea. Laulaja elää vereslihalla välittääkseen tunteita ja herättääkseen muistoja. Kevin Mahogany antoi haastattelun YLE:n Jazz News:ille, Groove FM:lle ja Muusikko-lehdelle.

Jazz ja muutos

Kevin Mahoganyn ensimmäinen instrumentti oli baritonisaksofoni. Vielä seitsemänkymmentäluvun alussa Mahoganyn kotikaupungissa Kansans Cityssä oli runsaasti työsilaisuuksia big bandeille. Hän itse soitti big bandin kanssa joka viikonloppu kunnes meni high schooliin.

- Kansas Cityn jazzin tyyli ei ole muuttunut vuosien vieriessä. Se on edelleen swing-pohjaista bluesia. Ja se on ollut sitä aina riippumatta siitä kuka milläkin hetkellä on ollut suosiossa. Jos menette sinne tänään, tulette kuulemaan juuri sitä. Ainut asia joka on muuttunut on ihmiset jotka soittavat.

- Ihmiset tulevat yhä Kansas Cityyn opiskelemaan tätä tyyliä, koska sitä ei todellakaan löydä mistään muualta. Monet yrittävät kyllä, mutta se ei ole samaa kuin jos menisit sinne ja kokisit sen suoraan lähteestä.

Minulta kysytään, onko sitten vaara että Kansas Cityn jazzista tulee museaalista, kuten New Orleansissa on käynyt? Vastaan ei. Niin kauan kun ihmiset soittavat sitä, ja soittavat sitä kuten on tarkoitus, joka on improvisoiden, spontaanisti. Sitten kun aletaan kirjoittaa kaikki ylös siitä tulee museo, kuten klassiselle musiikille on käynyt. Se, mitä ihmiset tuppaavat unohtamaan, on että klassinenkin musiikki oli improvisoitua.

- Ainoa muuttumattomuus jazzissa on se, että se muuttuu. Luulenpa että tämä meidän täytyy jatkuvasti muistaa, niin että emme ala soittaa samaa musiikkia samalla tavalla joka kerta. Tämä on ainoa tapa, jolla tämä musiikki jatkaa kasvamistaan.

Kuunteleminen ja oppiminen

Mahoganylle ei ole olemassa yhtä kaikkien aikojen suurinta jazzvokalistia.

- En ajattele ihmisiä sillä tavalla. Ei ole yhtä muita suurempaa, koska voit oppia jokaiselta. Ei ole edes väliä ovatko he jazzlaulajia. On paljon opittavaa keneltä tahansa joka laulaa hyvin.

- Minulle on vain kahdenlaista musiikkia: hyvää ja huonoa. Jos se on hyvää, kuuntelen sitä, jos huonoa, niin en. Monet luulevat että kuuntelin vain jazzia kun olin nuori. Kuitenkaan jazz ei ollut silloin sitä musiikkia jota saattoi kuulla radiosta kaiken aikaa. Otetaan esimerkiksi Mel Tormé ja Joe Williams. Kuunnelkaa miten he laulavat: se on sitä mitä he kuulivat radiosta. Esimerkiksi Bing Crosbya. Se oli 40-, 50- ja 60-lukujen popmusiikkia.

- Musiikki oli erilaista kun minä kasvoin. Enemmänkin r&b:tä ja soulia. Joten kuuntelin artisteja kuten The Temptations, Sam & Dave, Otis Redding, Wilson Pickett, James Brown. Monet unohtavat että aloitin instrumentalistina, en vokalistina. Joten jazzin puolelta olin kiinnostuneempi Charlie Parkerista ja Ben Websteristä, he olivat minun alueellani. Näin tulin aloittaneeksi jazzin puolella - instrumentalistina. Laulu tuli sitten myöhemmin.

- En oikeastaan opiskellut laulujazzia, enkä edelleenkään ole opiskellut laulujazzia. Olen kyllä kuunnellut sitä paljon enemmän, mutten ole koskaan työntynyt sen tuohon tai tähän syväanalysoiden. Mielestäni se vain karkoittaa spontaaniuden ja luovuuden.

- On kiva kuunnella kaikenlaista, mutta olen varma että kun kuuntelet jotakuta, niin silloin päässäsi on hänen tekemänsä versio siitä laulusta jota kuuntelet. Ja laulajalle tämä on pahinta mitä voi tapahtua! Koska silloin laulat kuten olet sen kuullut! Tavoitehan olisi, että laitat itsesi siihen musiikkiin.

- Kun kuuntelet jotakuta, voi viedä kuukausia, jopa vuosia, saada hänen versionsa päästäsi ulos, jotta voisit laulaa sen biisin niinkuin itse haluat. Mieslaulajana on helpompi kuunnella naislaulajia, koska vaikka laulaisit täsmälleen kuten he, et tule kuulostamaan heiltä! Et kuulosta Betty Carterilta, Ella Fitzgeraldilta tai Sarah Vaughanilta vaikka kuinka haluaisit!

- Olen kuunnellut paljon muiden muassa Lambert, Hendricks & Rossia sekä Eddie Jeffersonia. Laulan itsekin paria Jeffersonin tekemää vocalese-laulua. On ihan eri juttu kuunnella vain mielihyväkseen. Se on vaikeampaa, kun a) saat koulutusta, b) tulet ammattilaiseksi, mutta silti voit aina kuunnella huviksesi.

- Lambert, Hendricks & Rossista pidän todella. Sen tyylistä musiikkia ei enää paljon tehdä. Manhattan Transfer, New York Voices, ja aikanaan Ranskassa oli Le Double Six. Ei ole enää monia ryhmiä jotka työskentelevät siten, ja se jo itsessään tekee tyylin nautittavaksi.

- Kuuntelen aina muita laulajia, mutta se ei ole aina jazzia. Viime aikoina olen kuunnellut muun muassa vanhaa r&b:tä, jota minäkin lauloin aluksi.

Ensisijaisesti laulaja

- En koskaan määrittele itseäni jazzlaulajaksi. Ensimmäiseksi olen vokalisti, ja toiseksi laulan hyviä lauluja. Olen sattunut valitsemaan nämä laulut. Laulan yhä mielelläni rhythm'n'bluesia. Kuten täällä jameissa eräänä yönä: soitimme 45 minuuttia r&b standardeja. Pidän laulamisesta, piste!

- Nykyinen ohjelmistoni on vain lauluja, jotka olen valinnut, ja ne ovat auttaneet minua rakentamaan tietyn maineen tämän kaltaisen musiikin esittäjänä. Ja sehän on hyvä minulle! Valitsin tietoisesti tämän suunnan, mutta sen takia että pidin tästä musiikista. En tehnyt päätöstä sen pohjalta että "haluan tulla rikkaaksi, teenpä näin; haluan lähteä Eurooppaan, laulanpa tätä". Ei mitään sellaista. Enkä ole rikas.

- Jazzlaulajia on Amerikassakin varmasti paljon enemmän kuin mitä yleisesti tiedetään. Emme vain ole kuulleet heistä. Kaikkialla missä matkustelen, on aina kolme neljä tyyppiä kertomassa "hei minäkin laulan jazzia". Heitä on niin paljon, että alkaa joskus kyllästyttää. Kysymys on kuitenkin vain siitä kuinka montaa heistä olet koskaan kuullut, tai kuinka moni on tehnyt sen työn, joka vain voi vakiinnuttaa heidän asemansa jazzartistina.

- Minäkin voisin vielä olla Kansas Cityssä, ettekä olisi koskaan kuullut minusta. Ja minulla voisi olla menestyksekäs ura Kansas Cityssä. Mutta se ei ollut tarpeeksi minulle.

- Halusin saada levytyssopimuksen, halusin matkustella ja työskennellä sellaisten muusikoiden kanssa kuten Ray Brown. Se oli minun tavoitteeni. Kaikkien tavoite ei ole tulla kuuluisaksi jazzia laulamalla. Jotkut voivat haluta laulaa vain koska he vain haluavat laulaa, harrastuksena. Ja heitä on paljon.

- Minulla oli onnea. Levy-yhtiö kiinnostui minusta osittain sen takia, että esitin lauluja joita kukaan muu ei ollut esittänyt pitkään aikaan. Yritin tietoisesti etsiä sellaista repertuaaria. Etsin edelleen lauluja, joita ihmiset tuntevat kyllä mutta joita ei ole aikoihin kuultu.

- Nyt jokainen yrittää tehdä samaa. Fakta on kuitenkin että kaikki kappaleet on tehty jo. Emme vain ole kuulleet niitä pitkään aikaan, mutta ne ovat siellä. On edelleen olemassa paljon hyviä lauluja, mutta viedäksemme tätä musiikkia eteenpäin meidän täytyy viedä repertuaaria eteenpäin. Ja se ei tarkoita taaksepäin menemistä, vaan eteenpäin. Tai jos menemmekin taaksepäin, niin ei niin kovin kauas.

- Onko mielekästä, että nelissäkymmenissä oleva artisti laulaa kappaleita, jotka on tehty neljäkymmentä vuotta ennen kuin hän on edes syntynyt? Se on yksi tapa tehdä, ja monet tulevat sitä edelleen tekemään. Mutta kuinka musiikki voi mennä eteenpäin jos vain jatkamme sen tekemistä pelkästään näiltä kolmelta aikakaudelta?

- Tämä riippuu toki siitä miten asiaa katsoo. Tunnen kyllä olevani perinteen jatkaja. Mutta perinteen todellinen jatkaminen merkitsee myös sen muuttamista, ja se tarkoittaa eteenpäin menoa. Voit olla osa perinnettä laulamalla samoja lauluja, mutta perinteen jatkaminen tarkoittaa että sitä viedään eteenpäin. Ja sitä toivon tekeväni, erityisesti vokaalimusiikissa.

- On monia instrumentalisteja, joilla on tallella svengi, mutta he soittavat omaa musiikkiaan ja svengaavat siinä. Se on helpompaa instrumentalistille kuin laulajalle. Jostain syystä kaikki instrumentalistit kokevat että he osaavat säveltää. Ja niin he sitten tekevät omaa musiikkiaan ja esittävät sitä.

- Vokalistille se on paljon vaikeampaa. Vaikka olisikin kykenevä kirjoittamaan instrumentaalisesti, niin sanojen kirjoittaminen on erittäin vaikeaa. Ja on vielä enemmän haastavaa kirjoittaa jotain sellaista millä olisi arvoa myös kirjallisesti.

Materiaali ja uskottavuus

- Sellaisen kappaleen muuntaminen jazziksi, joka on tullut tutuksi countryna, rockina tai r&b:nä, on hyvin vaikeaa. Mutta tämä on se mistä seuraavan musiikin on tultava, koska sen me olemme eläneet. Se on osa kokemusmaailmaamme ja elämäämme, ja artistina emme voi sivuuttaa sitä.

- En ole elänyt neljäkymmentä vuotta sitten. Ja vaikka artistina on osa työtäni saada se kuulostamaan siltä, että olisin, luulen että on vielä uskottavampaa laulaa jotain omasta kokemuksesta. Rakkauslauluja kaikki voivat laulaa; olemme kaikki kokeneet rakkautta. Mutta kun puhutaan tietystä ajanjaksosta tai genrestä, se on vaikeampaa.

- Kun halusin tehdä sanat Benny Golsonin kappaleeseen "Five Spot", laulettuna muistaakseni "Five Spot" "After Dark", minun täytyi soittaa ihmisille, jotka olivat olleet kyseisellä klubilla saadakseni tietää mitä siellä tapahtui siihen aikaan. Sitten kirjoitin sanoituksen heidän kokemuksiensa pohjalta. Näin laulusta tuli uskottavampi, mikä on tärkeää esityksessä.

- Laulajan tehtävä on kääntää unelmat todellisuudeksi ja päinvastoin. Kun sinulla on sanat joita laulaa, tarkoitus on herättää ihmisissä muistoja. Huonoja tai hyviä, mutta sitä laulaja yrittää.

- Esimerkiksi kun lauloin r&b:tä, esitimme jotain Marvin Gayen kappaletta. Eräs kaveri tuli luokseni ja sanoi: tiedätkö, palautit mieleeni joitain muistoja tuolla kappaleella. Ja minä sanoin: ai, kiitos! Hän sanoi: joo, palautit muistoja ajalta kun olin Vietnamissa. Johon reagoin tietysti pahoittelemalla; en tarkoittanut... Ja hän esteli minua, ja kertoi että kun lauloin, se toi hänen mieleensä ainoat hyvät muistot siltä ajalta... Ainoa hyvä asia oli kuulla tätä musiikkia radiosta.

- Tämä on meidän työmme. Ja vaikka en olisikaan laulanut tuota laulua, vaan vaikka jotain omaani, tehtäväni on saada yleisö uskomaan että olen elänyt sen! Ja saada yleisö tuntemaan että he ovat osa samaa asiaa. Parhaita kohteliaisuuksia on se, kun ihmiset tulevat kertomaan, että kun lauloit sitä laulua mieleeni palautui asioita joita en ole ajatellut kolmeenkymmeneen vuoteen.

Repertuaarin valitsemisen tärkeys

- Laulajan täytyy valita lauluja, joihin voi uskoa, ja joihin voi osallistua. Jos et pysty siihen joidenkin laulujen kohdalla, et laula niitä. Et halua joutua tilanteeseen jossa yrität saada aikaan jotain sellaista joka ei vaan tapahdu. Yleisö tietää milloin et ole uskottava.

- Eurooppalainen yleisö on hyvin älykästä. Se tietää koska vain sanot asioita joita olet sanonut miljoonia kertoja eri kaupungeissa eri maissa. Pitäisi olla spontaani ja puhua sydämestäsi. Laulajat ovat ainoita ihmisiä, jotka elävät ikään kuin sydän kintaan peukalossa. Se on meidän työtämme!

- Meidän täytyy paljastaa näitä asioita, asettua alttiiksi koko ajan. Se on joskus hyvin rankkaa laulajalle, koska täytyy herättää niitä omia muistoja, hyviä ja pahoja, saadakseen sen vielä uskottavammaksi. Joskus se on hyvin vaikeata, jopa tuskallista, mutta näin parhaat esitykset syntyvät.

- Minä todella yritän, koska haluan yleisön tuntevan jotain kun laulan. Ja kun tulen tänne bändini kanssa, haluan pystyä katsomaan yleisöä ja sanoa että olen laulanut edes jotain jokaiselle tässä yleisössä. Koska monet pitävät vanhemmista lauluista, niin laulan muutamia. Mutta monet pitävät vähän modernimmasta, joten esitämme sitäkin. Ja niin edelleen. Yritämme esityksestä musiikillisesti niin laaja-alaisen kuin mahdollista, koska mekin pidämme siitä.

- Jotkut voivat päättää soittaa vain dixielandia, jolloin se yleisönosa joka pitää siitä, jää. Toinen puoli lähtee pois. Meidän yleisömme on hyvin laaja. Minusta on ihana nähdä lapsia yleisössä, tanssimassa käytävillä, yhtä paljon kuin vanhuksiakin. Koska soitamme jotain jokaiselle. Tämä on se tapa jolla teen ohjelmistoni.

Sanojen tärkeys

- Menkääpä jazzklubille kuuntelemaan instrumentaalibändiä. Ensimmäisen kappaleen aikana on hiiskumaton hiljaisuus. Kaikki kuuntelevat. Kolmannen laulun aikana aletaan kuiskailla hieman salin takaosassa. Setin lopussa ihmiset jo puhuvat. Olemme mielessämme kategorioineet musiikin taustamusiikiksi. Me kuulemme sitä koko ajan tavarataloissa ja hisseissä.

- Se on valitettavaa, mutta näin siinä käy. Ja jos on vain trio - piano, basso, rummut - niin sitten meillä on vain kolme saundia. Joten vähän ajan päästä totut kuulemaan vain ne soundit.

- Laulaja taas voi muuttaa äänensä sointia: lämpöä, särmää, värivivahteita. Mutta laulajalla on myös sanat, jotka voivat mennä paljon rajummin ja helpommin perille kuin jos näyttämöllä olisi vain saksofoni tai pianisti. Älkää käsittäkö väärin; ne voivat olla mahtavia, mutta kun on sanat, niin on vielä jotain muuta minkä kanssa ollaan tekemisissä, ja ne kiinnittävät aina huomion.

- Voin aina kiinnittää huomionne - saan yleisön olemaan hiljaa. Siksi laulaminen toimii. Yksi parhaista kohteliaisuuksista joita olen saanut oli kun joku tuli luokseni ja sanoi: olen kuullut tuon laulun vaikka kuinka monta kertaa, mutta nyt ensimmäistä kertaa kuulin sanat! Tietenkin minulla oli vapaus muuttaa tempoa hieman hitaammaksi, ja nyt saattoi kuulla mitä oikeastaan sanoin. Siinä on eroa.

- Ei väliä kuinka kauniisti soitat, mutta ilman sanoja se ei ole aivan sama. Monet ihmiset eivät voi visualisoida sitä, koska he eivät pysty asettumaan siihen asemaan. Mutta sanojen kanssa he voivat! Koska he ovat ehkä jopa sanoneet näitä asioita jollekulle joskus.

- Jokainen voi laulaa. Eri asteisesti kylläkin, mutta jokainen osa laulaa. Kaikki eivät laula hyvin, mutta jokaisella on mahdollisuus laulaa autossa, suihkussa... Kaikilla ei ole mahdollisuutta kokea mitä on soittaa jotain instrumenttia.

- Ihmiset kuitenkin tahtovat unohtaa että laulaja on myös muusikko. Instrumentalistit yrittävät laulaa instrumenttinsa kautta. Me teemme päinvastoin: yritämme olla instrumentaalisia äänellämme. Meillä on siunauksenamme myös sanat, mutta scat-laulu; se on instrumenttisoolon imitaatio. Laulajan täytyy opiskella samalla tavoin kuinka soolo rakennetaan.

Elämänkokemus ja vuorovaikutus

- Laulajan pitää elää ja kokea asioita ja sitten panna ne musiikkiinsa. Olin joskus kauan sitten konsertissa, jossa 15-vuotias pianisti tuli lavalle, ja sanoi: nyt esitän bluesia. Kuinka hän voi esittää bluesia? Hän ei luultavasti ole koskaan edes kokenut sydänsuruja. Hän elää kotona vanhempiensa luona, hänen isänsä on näyttämöllä hänen kanssaan. Mitä hän tietää bluesista?

- Sanoisin hänelle että tule takaisin kymmenen vuoden kuluttua, kun olet ollut tilanteessa jossa sinulle sanotaan että soitit kyllä kivasti, mutta emme maksa sinulle. Sen jälkeen kun hän on kokenut tällaisia asioita, hän voi sanoa että okei, nyt ymmärrän bluesia. En tarkoita että minun täytyisi murhata joku, että voisin ymmärtää murhaa tai jotta siitä pystyisi laulamaan. Mutta jotkut emotionaaliset asiat täytyy kokea.

- En usko kuitenkaan että laulajat tuntevat itsensä paremmin kuin keskivertoihminen. Toisekseen, kuka minä olen sanomaan kuka on keskivertoihminen? Tai että olenko itse keskivertoihminen! Ainut mitä voin tehdä, on tehdä parhaani. Niin kauan kun teen niin, olen onnellinen. Jos teen niin, ja yleisö pitää siitä, hyvä. Jos ei, niin olen silti onnellinen, koska tein parhaani!

- Kun lähden näyttämöltä, olen väsynyt. Ihmiset eivät ymmärrä kuinka fyysistä laulaminen on. Jätän kaiken sinne yleisön eteen. Ja kun lähden näyttämöltä, se on kaikki mitä minulla on. Jos lähden näyttämöltä, ja sitä sattuu, ja minulla on vielä energiaa jäljellä, silloin en tehnyt kaikkeani. Ette nähnyt parasta esitystäni. Mutta uskokaa pois, sitä ei satu usein.

- Minun tehtäväni on myös pitää bändi käynnissä, koska voi olla ettei heillä ole hyvä ilta. Se on vastuuni leaderina. Täytyy pitää bändi ja itsensä menossa mukana, ja antaa yleisölle kaikkensa. Ja toivottavasti he antavat energiaa takaisin, joten se virtaa edestakaisin tässä isossa kehässä. Niin se menee.

- Jos yleisö on jonakin iltana kuollutta, olet vielä väsyneempi koska yhtään energiaa ei tule takaisin. Silloin näyttämöltä tullessaan voi olla romahtamispisteessä. Jotkut ajattelevat että laulajan homma on helppoa. Uskokaa pois, on paljon helpompaa olla vain bändin jäsen. Näin minun mielestäni, ja minä olen tehnyt molempia!