4/2001 pääkirjoitus
Tuplamonopoli
Yleisradiotoimialalla on nyt hermostunutta liikehdintää. Sen taustalla ovat kaupallisten televisioiden ja myös radioiden vaikeudet, jotka pääasiallisesti aiheutuvat siitä, että toimialalle on tullut uusia yrittäjiä. On syntynyt kilpailua, johon kaupallisten yleisradioyhtiöiden on vaikea sopeutua. Hermostuneisuutta aiheuttaa myös se, että digitaalisen lähetystoiminnan on määrä alkaa lähitulevaisuudessa. Ohjelmatarve lisääntyy, mutta ohjelmista on pulaa.
Suomessa vallitsee tosiasiallisesti monopoli sekä television että radion alalla. Kenen tahansa ei ole lupa aloittaa lähetystoimintaa eetterissä. Siihen vaaditaan valtiovallan lupa. Lupia on jatkuvasti annettu lisää, ja se synnyttää kilpailua mainosmarkoista. Alan kannattavuus on huono ja jopa vanhat monoliittiyhtiöt, kuten MTV, ovat irtisanoneet väkeä.
Televisiotoiminnan monopolista joutuu maksamaan toimilupamaksua, jolla rahoitetaan Yleisradiota. Kaupallisten televisioyhtiöiden mielestä maksu on syypää yhtiöiden vaikeuksiin ja se olisi tämän vuoksi poistettava. Kaupallisten televisioyhtiöiden toimeliaisuuden tuloksena aikaansaatu yhden miehen selvitystyö päätyikin esittämään opetusministeriölle, että toimilupamaksusta luovuttaisiin asteittain. Se tapahtuisi niin, että Yleisradio saisi vähemmän toimilupamaksuja ja vastaava rahamäärä käytettäisiin ohjelmien ostamiseen tuotantoyhtiöiltä. Taitavasti laadittu esitys, joka näyttäisi sopivan hyvin opetusministeriön hellimään sisältötuotantohankkeeseen. Sehän pyrkii nimenomaisesti vahvistamaan toimilupayhtiöiden ulkopuolisia firmoja.
Jos toimilupamaksu käytettäisiin esitetyllä tavalla ohjelman hankkimiseen, kysymyksessä olisi luonnollisesti suora tulosparannus esimerkiksi MTV:lle, joka lakkauttaa itse tuottamiaan ohjelmia ja ostaa niitä ulkopuolelta. Näin epäilemättä yhtiön talous paranee, mutta mitä järkeä järjestelyssä katsojien ja yhteiskunnan kannalta on, on toinen kysymys.
Jopa muutamat kansanedustajat ovat ilmoittaneet kannattavansa sitä, että Yleisradio määrättäisiin vetäytymään kaupallisille televisioyhtiöille varatulta toimialueelta. Erityisesti kokoomuksen ja keskustan kansanedustajien joukossa tällainen ajatus saa kannatusta.
Tuntuu oudolta ajatella, että Yleisradio määrättäisiin lähettämään vain tietynlaisia ohjelmia, esimerkiksi säätiedotuksia, metsäpalovaroituksia ja eduskunnan kyselytunteja. Sellaisessa ei ole järkeä. Muutenkaan ei voida pitää perusteltuna, että kaupallisille televisioyhtiöille annettaisiin yhden monopolin eli toimiluvan lisäksi vielä yksinoikeus tietyntyyppisiin ohjelmiin. Miten paljon pönkittämistä kaupallinen televisio tarvitsee, jotta se pystyisi tuottamaan omistajilleen riittävät voitot?
|