INKKARIT JA LÄNKKÄRIT

Lottaliina Lehtinen

Internetin verkkotunnuksiin liittyvät riidat ovat viime aikoina lisääntyneet. Aikaisemmin verkkotunnuksen rekisteröijä saattoi ansaita huomattavan summan rahaa myymällä esimerkiksi onnistuneesti rekisteröimänsä tavaramerkkitunnuksen takaisin tavaramerkin haltijalle. Nykyään tavaramerkkien haltijat ja muut, joilla on intressiä rekisteröityyn verkkotunnukseen, voivat riitauttaa rekisteröinnin ja saada tunnuksen sitä kautta itselleen huomattavasti edullisemmin.

Verkkotunnukset ovat internetissä käytettäviä osoitteita, joiden avulla saadaan yhteys haluttuun internet-sivustoon tai sähköpostiosoitteeseen. Verkkotunnus koostuu tavallisesti jostakin helposti muistettavasta sanasta, numeroista tai näiden yhdistelmästä sekä verkkotunnuspäätteestä. Internetin verkkotunnukset muodostuvat ns. ensimmäisen asteen verkkotunnuksista, jotka jakautuvat kansallisiin ensimmäisen asteen verkkotunnuksiin (esimerkiksi Suomen .fi, Ruotsin .se ja Saksan .de) sekä geneerisiin ensimmäisen asteen verkkotunnuksiin (kaupalliset tunnukset .com, .org ja .net sekä epäkaupalliset tunnukset kuten .int).

Rekisteröinnillä rikkauksia

Koska verkkotunnukset ovat helppokäyt-töisiä ja helposti muistettavia, ovat ne muuttuneet yhä useammissa tapauksissa liiketoiminnan tunnisteiksi. Tämä on lisännyt verkkotunnusten taloudellista merkitystä huomattavasti ja aiheuttanut useita tavaramerkkien ja verkkotunnusten välisiä ristiriitoja. Rekisteröidyn tavaramerkin omistajalle on tärkeää rekisteröidä itselleen verkkotunnus tavaramerkillä, jotta internetin käyttäjät löytäisivät tavaramerkin omistajan sivut mahdollisimman vähällä vaivalla. Toisaalta tunnetun tavaramerkin itselleen verkkotunnukseksi rekisteröinyt saa sivuilleen ilmaista mainosta verkon käyttäjien etsiytyessä vahingossa hänen sivuilleen. Sama koskee myös muita yleisesti tunnettuja sanoja ja nimiä, joihin liittyy taloudellista arvoa.

Eniten ongelmia ovat aiheuttaneet kaupalliset verkkotunnukset. Toisin kuin kansalliset verkkotunnukset, jotka ovat ainoastaan järjestöjen rekisteröitävissä, voi kuka tahansa rekisteröidä itselleen haluamansa vapaana olevan kaupallisen verkkotunnuksen. Geneerisiä verkkotunnuksia hallinnoi The Internet Corporation for Assigned Names and Numbers (ICANN). Yleisimpien geneeristen verkkotunnusten, kuten .com ja .org rekisteröiminen on mahdollista useiden ICANN:in valtuuttamien rekisterinpitäjien kautta.

Verkkotunnusten rekisteröinti ei vaadi paikallista toimintaa eikä tunnuksen taustalla olevaa rekisteröityä toiminimeä tai tavaramerkkiä. Lisäksi rekisteröinnit tehdään aikajärjestyksessä, eli ensin ehtivällä on etusija. Yksityiset henkilöt ovatkin rekisteröineet itselleen verkkotunnukseksi kuuluisan tavaramerkin tai julkisuuden henkilön nimen ja myyneet tunnuksen myöhemmin tavaramerkin omistajalle. Tätä kautta on jo ehtinyt syntyä useita "nettimiljonäärejä".

Riidanratkaisumenettely oikeudenkäynnin vaihtoehtona

Kun rekisteröidään verkkotunnukseksi toiselle kuuluva tavaramerkki tai tunnettu nimi, saatetaan helposti syyllistyä tavaramerkin tms. loukkaukseen. Koska verkkotunnusten väärinkäyttöä koskevat oikeudenkäynnit tulevat usein kohtuuttoman kalliiksi, haluttiin tavaramerkkien omistajien suojaksi kehittää uusi vaihtoehtoinen järjestelmä käsittelemään verkkotunnuksia koskevia riitoja. Tässä tarkoituksessa ICANN vahvisti vuoden 1999 lopulla yhtenäistetyt verkkotunnusten riidanratkaisuperiaatteet, joihin rekisterinpitäjät ovat velvollisia viittamaan verkkotunnuksen haltijan kanssa tekemässään rekisteröintisopimuksessa. Riidanratkaisuperiaatteet määrittelevät ne ehdot, joilla verkkotunnuksen haltijan ja muun kuin rekisterinpitäjän väliset verkkotunnuksen käyttöön liittyvät riitaisuudet ratkaistaan. Tällä hetkellä ICANN:in valtuuttamia riidanratkaisijoita ovat World Intellectual Property Organization (WIPO), The National Arbitration Forum (NAF), Disputes.org/eResolution Consortium (DeC) ja CPR Institute for Dispute Resolution (CPR). Näistä eniten ratkaisuja on toistaiseksi käsitelty WIPO:ssa.

Valitusmenettely pääpiirteissään

Valitusmenettelyn etuna oikeudenkäyntiin verrattuna on sen nopeus ja kustannusten kohtuullisuus. Tapauskohtaisesti asetettavan yksi- tai kolmejäsenisen riidanratkaisulautakunnan on pääsääntöisesti toimitettava päätöksensä riidanratkaisijalle 14 päivän kuluessa lautakunnan nimeämisestä. Riidanratkaisijoiden perimät palkkiot ovat kiinteitä ja esimerkiksi valitukset, jotka koskevat yhdestä viiteen verkkotunnusta, maksavat tällä hetkellä lautakunnan koosta riippuen WIPO:ssa 1.500 - 3.000 dollaria.

Kolmannen osapuolen valitus voidaan ottaa käsiteltäväksi riidanratkaisijalle toimitetun ilmoituksen perusteella. Riidanratkaisulautakunta voi päättää verkkotunnuksen siirtämisestä valittajalle tai verkkotunnuksen rekisteröineen tahon oikeuden lakkaamisesta vain, mikäli valitusilmoitus sisältää riittävät tiedot valituksen kohteena olevan verkkotunnuksen käytöstä. Ensinnäkin valittajan tulee valituksessaan näyttää toteen, että verkkotunnus on identtinen tai sekoitettavissa valittajan tavaramerkkiin tai palvelumerkkiin. Toiseksi valittajan tulee osoittaa, ettei verkkotunnuksen haltijalla ole ollut laillista oikeutta tai hyväksyttävää syytä verkkotunnukseen. Kolmanneksi lautakunta pitää vakuuttaa siitä, että verkkotunnus on rekisteröity ja käytetty vilpillisessä mielessä.

Riidanratkaisulautakunnan antama päätös ei välttämättä ole lopullinen. Sekä valittaja että verkkotunnuksen alkuperäinen rekisteröijä voivat vielä lautakunnan päätöksen jälkeenkin viedä asian toimivaltaisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Muusikot tulilinjalla

Kansainvälisesti tunnetut muusikot ovat melko usein joutuneet verkkotunnusriitojen osapuoliksi. Vaikka muusikot eivät useinkaan ole rekisteröineet nimiään tavaramerkeiksi, on valituksia voitu riittävästi perustella artistin kuuluisuudella. Esimerkiksi WIPO:ssa on ratkaistu www.sting.com段a, www.madonna.com段a ja www.brucespringsteen.com段a koskevat riidat.

Sting hävisi juttunsa eikä saanut rekisteröityä verkkotunnusta itselleen. Perustelussaan lautakunta totesi, että sting (suom. pistos, polte jne.) on yleiskielen sana ja esiintyy internetissä useassa eri yhteydessä, eikä artistilla Sting siten voi olla yksinomaista oikeutta em. sanaan.

Vaikka sana madonna merkitsee useimmille ihmisille muuta kuin levymyyntilistojen kärjessä keikkuvaa artistia, voitti laulajatar juttunsa ja sai kiellettyä yksityishenkilön rekisteröimän verkkotunnuksen käytön. Ratkaisun yksityiskohtana mainittakoon, että verkkotunnuksen rekisteröinyt henkilö oli maksanut rekisteröinnistä 20.000 dollaria, mikä ei vakuuttanut riidanratkaisulautakuntaa rekisteröijän vilpittömästä mielestä. Rekisteröijä ei osoittanut mitään hyväksyttävää syytä sille, miksi verkkotunnuksesta oli kannattanut maksaa. Tämä herätti epäilyksen siitä, että rekisteröijän tarkoituksena oli ollut houkutella internetin käyttäjiä sivuilleen kuuluisan artistin nimellä ja saavuttaa siten itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä.

Kuluvan vuoden tammikuussa WIPO:n riidanratkaisulautakunta päätti, ettei Bruce Springsteenillä ollut oikeutta saada itselleen kanadalaisen yksityishenkilön rekisteröimää www.brucespringsteen.com段a. Lautakunta tuli siihen tulokseen, että verkkotunnuksen rekisteröijällä oli hyväksyttävä syy verkkotunnukseen eikä hän toiminut vilpillisessä mielessä, kun rekisteröidyillä sivuilla toimitettiin - ja toimitetaan edelleenkin - Bruce Springsteenin fanisivua. Vaikka herra Springsteen vetosi asianajajansa kautta siihen, että rekisteröijä aiheuttaa verkkosivujen käyttäjissä sekaannusta ihmisten luullessa tulleensa Brucen virallisille fanisivuille, kumottiin tämä lautakunnassa toteamalla, että fanisivujen toimittaja mainitsee sivuillaan niiden olevan "epäviralliset".

Lautakunnan päätös herätti ihmettelyä. Ratkaisun perusteella näyttäisi siltä, että kuuluisan henkilön nimen rekisteröinyt taho voisi alkaa toimittaa sivuillaan henkilön fanisivuja ja näin välttää verkkotunnuksen menettämisen. Tällä tavoin rekisteröijän vilpitön mieli tulisi todistetuksi ja verkkotunnus olisi helppo myöhemmin myydä nöyrälle mutta kuitenkin edelleen verkkotunnuksesta kiinnostuneelle muusikolle.

Vain muutama viikko Springsteen -päätöksen jälkeen WIPO:n riidanratkaisulautakunta muutti kuitenkin kantaansa tapauksessa, joka koski Celine Dionin nimelle rekisteröityä verkkotunnusta. Verkkotunnuksen rekisteröijä oli sama yksityishenkilö, joka onnistuneesti oli rekisteröinyt itselleen myös Bruce Springsteenin nimen. Tällä kertaa lautakunta moitti edellisen tapauksen käsitelleen lautakunnan päätöstä ja totesi, ettei pelkkä maininta siitä että kyseiset fanisivut ovat epäviralliset riitä tekemään verkkotunnuksen käytöstä oikeutettua. Rekisteröijä joutui siis luovuttamaan verkkotunnuksen laulajattarelle.

Tulevaisuutta?

Koska riidanratkaisumenettely ei estä osapuolia viemästä riitaisuutta tuomioistuimen käsiteltäväksi, voi esimerkiksi Bruce Springsteen nostaa asian vielä esille oikeudessa. Riidanratkaisumenettely luotiin kuitenkin alun perin, jotta kalliilta oikeudenkäynneiltä vältyttäisiin. Nyt herääkin kysymys, onko menettelyssä mitään järkeä jos oikeudenmukaista päätöstä varten pitää kuitenkin olla valmis maksamaan huomattavan suuria summia oikeudenkäynnistä.

Vaikka jotkut ovat onnistuneet rikastumaan verkkotunnuksien rekisteröinnillä, kannattaa miljonääreiksi haluavien edelleen jatkaa lottokuponkien täyttelyä. Verkkotunnuksiin pitää kuitenkin suhtautua vakavasti. Tunnukset, jotka ovat helposti muistettavia yleiskielen sanoja saattavat hyvinkin olla kullan arvoisia. Esimerkiksi www.business.com ostettiin urbaanilegendan mukaan rekisteröijältään yli kahdeksalla miljoonalla dollarilla. Ei siis liene väärin todeta, että internet muistuttaa suuresti menneiden aikojen näennäisesti valtaamattomia maa-alueita. Kaikki on omistettavissa, kunhan hinnasta sovitaan.

Lähteenä käytetty Risto Rouvarin artikkelia "Internetin verkkotunnuksia (domain name) koskeva ICANN段n erityinen riidanratkaisumenettely", julkaistu Defensor Legiksen numerossa 6/2000.

Lisätietoja riidanratkaisumenettelystä ja vireillä olevista valituksista: http://arbiter.wipo.int/domains/index.html ja http://www.icann.org/udrp/udrp.htm.