Etusivulle Organisaatio
Sopimukset ja Tariffit
->    Jäsenedut ja Palvelut
Liity Jäseneksi

Muusikko online / takaisin2/2001 pääkirjoitus


Ratkaisun hetki lähestyy Ruotsissa

Muusikkojen ammattiyhdistystoiminta on Ruotsissa jatkunut noin sata vuotta. Nyt kyseisessä maassa on kaksi muusikkojen ammattiliittoa. Kummankin toiminta on viime aikoina ollut horjuvaa ja taloudellisten ongelmien leimaamaa.

Liitoista vanhempi Svenska Musikerförbundet (SMF) on LO:n jäsen. Pääasiassa orkesterimuusikoista koostuva Sveriges Yrkesmusikerförbund (SYMF) on toisen keskusjärjestön TCO:n jäsen. SMF järjestää eri alojen muusikkoja ja artisteja sekä lisäksi huvialan muuta henkilöstöä.

SYMF syntyi vuonna 1987, kun LO ei hyväksynyt sitä, että SMF olisi muutettu puhtaaksi muusikkoliitoksi. Orkesterimuusikot lähtivät omille teilleen ja perustivat uuden liiton. Sen jälkeen Ruotsissa on ollut kaksi muusikkoliittoa. Rinnakkain toimivien liittojen taival on ollut raskas.

Parhaillaan SMF valmistautuu liittokokoukseen, jossa päätetään tulevasta suunnasta. Liiton hallitus toivoo, että päätös tehtäisiin puhtaasta muusikkoliitosta, joka olisi LO:n jäsen. Mutta on mahdollista, että SMF hajoaa uudelleen.

SYMF puolestaan on ajautunut Ruotsin näyttelijäliiton kainaloon, kun omat rahkeet eivät ole riittäneet täysimääräiseen itsenäiseen toimintaan. SYMF pitää kesän kynnyksellä myös liittokokouksen, jossa valitaan uusi puheenjohtaja. SMF tarvitsee myös uuden puheenjohtajan, kun edellinen puheenjohtaja erosi kesken kauden. Henkilövaihdoksia on siis tulossa, mutta muusikkojärjestöjen yhdentyminen ei silti näytä todennäköiseltä. Kitumista on ilmeisesti jatkettava toistaiseksi.

SMF:ssä on vuosien varrella tehty monia virheitä, joista osa voidaan panna LO:n vastuulle. Onnettominta oli, että keskusjärjestön järjestöideologinen jääräpäisyys hajotti muusikot 1987. SMF on toisaalta jo usean vuosikymmenen ajan ollut taloudellisesti epäitsenäinen ja liitto on monasti kerännyt tappioita väärin mitoitetulla toiminnalla, aivan erityisesti ylimitoitetulla työnvälitysorganisaatiolla. Nyt liitto on taloudellisessa ja yleisessä kriisissä - SMF voi nyt vain nousta jaloilleen tai hajota.

Muissa Pohjoismaissa muusikkojen ammattiliitot, joiden piirissä ovat kaikkien alojen muusikot, menestyvät kohtalaisesti, jollei jopa hyvin. Kaikilla on ollut omat vaikeutensa ja kurjat vuotensa, mutta ne on selvitetty. Muuta mahdollisuutta ei olekaan, se ruotsalaistenkin on hyväksyttävä. Liittojen on kasvatettava itseluottamustaan, jonka pohjana voi olla vain liittojen jäsenten luottamus liittojen toimintaan.

Muusikkojen järjestölliset ongelmat Ruotsissa eivät ole yksinomaan paikallinen asia. Tilanne voi heijastua ympäristöön ainakin kahdella tavalla. Kompurointi toiminnassa ja edunvalvonnassa voi tuntua muissa Pohjoismaissa, koska Ruotsi kuitenkin on merkittävä vaikuttaja yleensä ja erityisesti musiikissa. Ruotsalaisten hajanaisuus voi myös kannustaa muissa maissa pyrkimään yhtenäisesti ja tuloksellisesti eteenpäin muusikkojen asioita hoidettaessa, kuten nyt tapahtuukin.

Ruotsalaisten on noustava omin avuin alhostaan, mutta heille on luonnollisesti annettava täysi tuki, jotta asiat saataisiin kääntymään parempaan suuntaan.