PÄÄASIA JÄI AUKI

WIPO:n joulukuussa pidetyn diplomaattikonferenssin tuloksena ei syntynyt audiovisuaalisia esiintymisiä koskevaa kansainvälistä sopimusta. Konferenssissa saavutettiin ehdollinen yksimielisyys monista ennakkoon vaikeiksi arvelluista asioista. Pääasia, itse sopimus, jäi auki ja sen ohella toinen pääasia eli se, kenelle taiteilijoille tarkoitetut oikeudet loppujen lopuksi kuuluvat. Konferenssi ei pystynyt sopimaan siitä, siirtyvätkö taiteilijoiden oikeudet tuottajille ja, jos siirtyvät, miten.

Näin on syntynyt hyvin mielenkiintoinen tilanne. Mikäli asiat etenevät kaavailujen mukaisesti, parin vuoden kuluessa kokoontuu WIPO:ssa uusi diplomaattikonferenssi. Se saa eteensä yhdeksäntoista alustavasti hyväksyttyä audiovisuaalisia esiintymisiä koskevan sopimuksen artiklaa ja lisäksi yhden artiklan, josta käydään kovaa kiistaa. Yli sadan valtion edustajat kokoontuvat pohtimaan sitä, ovatko taiteilijoiden audiovisuaaliset oikeudet loppujen lopuksi taiteilijoiden oikeuksia vai eivät.

Joku voi pitää koko sopimusta turhana, jos taiteilijoille annetaan oikeuksia vain siksi, että ne voitaisiin siirtää tuottajille. Taiteilijat eivät tietenkään missään vaiheessa ole voineet odottaa saavansa WIPO:sta jättipottia. On pitänyt ottaa huomioon se, että kansallisissa tekijänoikeuslaeissa jo entuudestaan on audiovisuaalisiin teoksiin liittyviä säännöksiä. Niitä on myös taiteilijoiden esitysten osalta. Myös kansainvälisissä tekijänoikeussopimuksissa on tällaisia määräyksiä. Taiteilijoiden kannalta on av-sopimuksen valmistelussa ollut tärkeintä valvoa, että sopimukseen ei tulisi yksipuolisesti tuottajia suosivia määräyksiä oikeuksien siirtymisestä. Sellaiset määräykset heikentäisivät taiteilijoiden neuvotteluasemaa sekä yksilöinä että yhdessä.

WIPO:n av-sopimus on nyt pakasteessa parisen vuotta. Avoimeksi jäänyt artikla on erittäin riitaisa ja vahvasti periaatteellinen. Ei ole lainkaan varmaa, että uudessa diplomaattikonferenssissa ylipäätään voitaisiin saavuttaa yksimielisyys oikeuksien siirtymistä ja sovellettavaa lakia koskevasta artiklasta. Mutta jos yksimielisyys saavutettaisiinkin, tulee kestämään viisi-seitsemän vuotta ennen kuin esimerkiksi Suomessa saadaan WIPO:n av-sopimukseen perustuvat tekijänoikeuslain säännökset voimaan. Ja lisäksi on mahdollista, että laista tulee huono.

Esittävien taiteilijoiden ammattijärjestöillä on jälleen kerran iso haaste edessään. Järjestöjen on pystyttävä valvomaan jäsentensä etuja tilanteessa, jossa lain antama suoja on minimaalinen. Epätasa-arvo tekijänoikeuskentässä rehottaa edelleen räikeästi. Taiteilijat ovat selvästi muita huonommassa asemassa.

Jatkoa ajatellen WIPO:n toiminta on sikäli huolestuttavaa, että järjestölle av-sopimuksen syntyminen näyttää olevan tärkeämpi asia kuin sopimuksen sisältö. WIPO:lla on tietenkin velvoite vuoden 1996 diplomaattikonferenssilta toimia siten, että taiteilijoiden audiovisuaaliset oikeudet saataisiin järjestetyksi. Toisaalta järjestöllä ja sen pääjohtajalla on normaali tulosvastuu, joka ei kuitenkaan saisi liikaa ohjata asioiden kulkua. Lopullinen päätösvalta on ja sen tulee ollakin jäsenvaltioilla. Niiden asia on päättää sopimuksen sisältö ja se, onko sopimus ylipäätään mahdollinen vai ei.