Laulajan ammattitaidon kysyntä laskussa popteollisuudessa

Lauluprosessointi valokeilassa

Ahti Vänttinen

Marraskuun Muusikossa availtiin keskustelua siitä, missä muusikon tallennetun suoritteen teknisen prosessoinnin mahdollisuudet ja sopivaisuuden rajat kohtaavat. Luontokuvauksen ja äänistudiotyöskentelyn rinnastuksella, joka kärsi toki kärjistyksen tavanomaisista rasitteista, haeskeltiin asiaan liittyvän etiikan tai moraalin perusteita. Billboard otti saman asian näkyvästi esille vuoden 2000 viimeisen numeronsa etusivulla otsikolla Do Vocal Effects Go Too Far? Seuraavassa jatketaan marraskuun numerossamme alkanutta pohdintaa mainitun Billboard-artikkelin valossa.

Petosta vai tavanomaista tuotantotoimintaa?

Viihdeteollisuudessa tuntuu olevan ainakin kolmenlaista ilmaa mitä tulee musiikkiesityksen syvällekäyvään prosessointiin, jonka nykyinen digitaalitekniikka on mahdollistanut.

Yhtäällä esityksen muunteleminen, vaikkakin "parempaan" suuntaan, tuomitaan jyrkästi suoranaisena petoksena.

Toisaalla ymmärretään kyllä prosessoinnin vaarat ja eettiset ongelmat, mutta "tiettyyn" pisteeseen asti laulun tai muiden musiikkiesitysten muuntelu on hyväksyttävää tuotannollisen toiminnan arkipäivää.

Kolmaalla, manipuloinnin etiikkaa ei vaivauduta lainkaan pohtimaan, vaan lähtökohtana on, että mitä voidaan tehdä tuotteen kaupallisen kiinnostavuuden tai kilpailukyvyn parantamiseksi, se myös tehdään täysin riippumatta siitä, miten hyväksyttävää se on eettisesti tai moraalisesti, tai miten sallittua tai kiellettyä se on vaikkapa tekijänoikeudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna.

Artistirekrytointi

on laulun prosessointimahdollisuuksien kehityksen johdosta muuttanut luonnettaan. Suurten levy-yhtiöiden toimihenkilöt myöntävät auliisti, että valittaessa julkaisuohjelmaan artisteja kyse on jo nykyisin vähintään yhtä paljon ulkoisista avuista ja karismasta ynnä muista sen kaltaisista seikoista kuin vaikkapa laulutaidosta. Kiusalliset tilanteet, joita näin valituksi tulleiden artistien livekonserteissa helposti syntyy (ellei sielläkin käytetä auto-tunea), ollaan valmiit kuittaamaan sillä, että kalliin konserttilipun lunastanut fani on yleensä jo siinä määrin sitoutunut artistiin, että on valmis antamaan kehnon laulusuorituksen anteeksi. Vastaansanomatonta logiikkaa! Teinin saattaa todellakin olla vaikea myöntää edes itselleen, että ihannoitu stara ei osaakaan laulaa, vaikka sen omin korvin selvästi kuulee. Kovan paikan edessä ihmismielen kriisintorjuntamekanismit pyöräyttävät vielä pelilaudan niin päin, että laulutaidolla ei sitten ole edes mitään merkitystä. Onko esimerkiksi Madonna loistava laulaja?

Täydellisyys

on äänitteissä jo itsestäänselvyys, jota tavallinen kuulija tuskin sen enempää pysähtyy ajattelemaan. Artistit ja ääniteteollisuus noin laajasti ottaen ovat kautta aikain pyrkineet kohti yhä täydellisempää suoritusta ja äänikuvaa. Täydellisyyden rimaakin on tosin jo moneen kertaan jouduttu nostamaan, kun insinöörit ovat keksineet lisää tavoiteltavissa olevaa täydellisyyttä.

Studiotuottajat

näkevät yhä kiihtyvän teknisen kehityksen tuoneen paljon hyvää. Matt Serletic, joka on työskennellyt muiden muassa Santanan, Celine Dionin ja Aerosmithin kanssa, pitää hyvänä sitä, että teknologia mahdollistaa riskaabelienkin laulutapojen ja -tyylien kokeilemisen, mikä olisi aikaisemmin ollut vaikeaa, kun piti keskittyä teknisesti puhtaan suorituksen talteensaantiin. Artistia ei enää tarvitse nöyryyttää loputtomilla uusintaotoilla, kun virheet voi korjata digitaalityökaluilla.

Nykyteknologialla saadaan purkkiin helpommin intensiteettiä ja fiilistä, kun vire tai rytmiikka voidaan tarvittaessa korjata. Ydinkysymys on tässäkin toki sama: mitä osaavampi laulaja, sitä todennäköisemmin hyvä fiilis ja moitteeton vire osuvat samalle esityskerralle.

Pelottavaa paloittelua

Digitaalitekniikka mahdollistaa suoritteen paloittelun monessa mielessä. Samalla tavoin kun MIDI aikanaan vallankumouksellisesti erotti käsitteellisesti toisistaan esityksen ja äänen, voidaan laulu- tai instrumentaalisuorituksesta nyt ottaa toisistaan riippumatta käsittelyyn eri parametreja, kuten vire, rytmiikka, dynamiikka, soundi jne. Mitä pitemmäksi luetteloa jatkaa, sitä pelottavammin se alkaa muistuttaa niiden asioiden luetteloa, joihin laulun- tai soitonopetuksessakin perinteisesti keskitytään.

Vaatimukset laskussa

Artisti-tuottaja Richard Marx on havainnut teollisuuden tasovaatimusten laskeneen viimeisten 10 vuoden aikana. Muiden muassa Michael Boltonia, Natalie Colea ja Sarah Brightmania tuottanut mies tuskailee tilannetta, jossa jokaista asiansa osaavaa Luther Vandrossia kohden markkinoilla on 50 laulajaa, jotka jäävät laulutaidossa kauas taakse, mutta jotka myyvät enemmän. Ääni-insinööri Mark "Spike" Stent, joka pelaa ammattilaisena Madonna-Oasis-U2-Spice Girls-Björk -divisioonassa myöntää, että "mikään ei korvaa hyvää esitystä, mutta markkinoilla ei ole kovin monia todella hyviä laulajia. Monilla on kyllä luonnetta..."

Craig Kallman, joka on Atlantic Recordsin isoja kihoja, myöntää, että nykyteknologia on suoranaisesti vähentänyt yhtiöiden halua kehittää artistejaan.

Surullisimpia tapauksia

lienevät ne, joissa laulutaiteilija ei milloinkaan saa itse tietää, ettei hän itse asiassa osaa juuri ollenkaan laulaa. Studiossa voidaan äänityksen jälkeen hoitaa "asiat kuntoon", eikä laulajan "tarvitse tietää" siitä mitään. Kun tällainen laulaja tai lauluryhmä astuu lavalle, homma ei todennäköisesti toimi millään tasolla. Ketä silloin pitäisi syyttää, hyvässä uskossa toimivaa suotuisan ilmiasun omaavaa "laulajaa" vai sitä levy-yhtiön edustajaa, joka kehui hänet pyörryksiin? "Sinusta teemme tähden - me huolehdimme kaikesta."

Universalin promootiopäällikkö Steve Leeds toteaa, että menestyäkseen musiikkibisneksessä miesten täytyy nykyisin näyttää Chippendaleilta ja naisten Playboy-malleilta. Leedsin väitteen paikkansapitävyyden voi helposti tarkistaa MTV-musiikkikanavalta.

Muuntelulupa tarvitaan

Jos rajataan näkökulmaa hiukan, vaikka ihan kotimaan tasolle, äänistudiotyöskentelyä koskeva työehtosopimus kieltää nimenomaisesti työntekijän suoritteen kahdentamisen "teknisiä keinoja apuna käyttäen". Kun digitaalinen jälkityöstö tarkkaan ottaen aina sisältää kahdentamista, voidaan hyvin lähteä siitä, että manipulointiin tarvitaan esittäjän lupa. Tekijänoikeuslaissa säädetyt moraaliset oikeudet antavat nekin jonkinlaisen, joskin ilman ennakkotapauksia epämääräisemmäksi jäävän suojan luvatonta esityksen teknistä muuntelua vastaan.

Kaikkia nappuloita pitää painaa

Saattaa olla, että digimanipuloinnin kuumin vaihe menee joskus ohitse. Ehkäpä ja toivottavasti kyse on nyt ainakin osaksi uuden teknologian lähes väistämättä mukanaan tuomasta huumasta, jossa kaikkia nappuloita pitää painaa, kun niistä on kerran maksettu - ja kun muutkin painavat.

Tuoteselosteita kaivataan

Kuluttajat ovat musiikkia ostaessaan huonommassa asemassa kuin hankkiessaan vaikkapa elintarvikkeita. Tuoteselosteelle ei ole äänilevyissä asetettu laadullisia vaatimuksia eikä esimerkiksi totuudessa pysymisen vaatimusta, eikä ylipäätään vaatimusta esittää minkäänlaista tuoteselostetta. Tekijänoikeuslaki tosin edellyttää tekijät ja esiintyjät mainittavan tavanmukaisesti, mutta sitä, miten oikeasti kukakin osuutensa hoitaa, ei tarvitse ilmoittaa eikä myöskään ilmoiteta.

Kuten marraskuisessa jutussa uumoilin, tavaran aitoudesta kannattaa asiansa osaavien (oikeasti laulavien ja soittavien) taiteilijoiden ryhtyä pitämään meteliä, vaikkapa levynkansiin kirjoitettavilla aitoustakuilla. Ostava yleisö nimittäin viime kädessä ratkaisee tämänkin pelin. Mihinkään alan sisäiseen moraaliin tai kunniallisuuteen tai vastaavaan ei kannata kuvitella voitavan menestyksellä vedota, kun kyse on levy-yhtiöiden keskinäisestä, usein raadollisesta kilpailusta ja keinoista, joita siinä käytetään. Ainoa taho, johon vetoamisella voi olla merkitystä, on ostava yleisö. Jos yleisö alkaisi laajemmin kiinnittää huomiota siihen, millaisista "raaka-aineista" äänitteet oikeastaan koostuvat ja millaisin menetelmin ne aikaansaadaan, siihen alkaisi ennen pitkää kiinnittää huomiota myös ääniteteollisuus.

Oma merkityksensä on tietysti silläkin, mitä taiteilijat asiasta ajattelevat ja miten he konkreettisissa tilanteissa suhtautuvat tässä tarkoitettuun digimanipulointiin. Sallimalla tilanteen luisua huonompaan suuntaan esimerkiksi välinpitämättömyyttään tai "kun muutkin niin tekevät" ammattilainen sahaa oksaansa. Ammattitaidon kysyntä lakkaa sitä mukaa, kun sitä ei enää tarvita. Ammattitaidotonta palveluahan on kautta aikain ollut tarjolla selvästi ammattitaitoista halvemmalla.