MUUSIKOT ELOKUVATÄHTINÄ

Lottaliina Lehtinen

Esittävät taiteilijat eivät Suomessa saa korvauksia musiikkivideoiden julkisesta esittämisestä. Tämä johtuu siitä, että musiikkivideoita kohdellaan Suomessa elokuvateoksina, joiden esitys- ja muut taloudelliset oikeudet ovat usein siirtyneet tuottajalle.

Kun musiikkikappale esitetään julkisesti esimerkiksi radiossa, saavat äänitteellä esiintyneet taiteilijat, toisin sanoen muusikot ja laulajat, sekä äänitteen tuottaja tekijänoikeuslain perusteella korvauksen esittämisestä. Tämän korvauksen kerää käyttäjiltä ja tilittää korvaukseen oikeutetuille Gramex ry. Kun samaisesta kappaleesta tehdään musiikkivideo, eivät taiteilijat tällaista korvausta enää saa. Musiikkivideon tuottaja voi edelleen periä esityskorvauksen.

Suomen tekijänoikeuslain mukaan korvaus maksetaan esittäville taiteilijoille sellaisten laitteiden julkisesta esittämisestä, joille on tallennettu ääntä. Laitteet, joille on tallennettu liikkuvaa kuvaa, on rajattu korvauksen ulkopuolelle. Korvausoikeuden säätämistä perusteltiin aikoinaan sillä, että muusikon esityksen sisältävän tallenteen käyttö johtaa taiteilijan toimeentulomahdollisuuksien huononemiseen, koska tallenne korvaa muusikon henkilökohtaisen palkkaamisen. Siksi äänitallenteen julkinen käyttö haluttiin korvata lain avulla.

Muusikon kannalta musiikkivideo edustaa suhteellisen uutta tapaa käyttää hyväksi hänen työtään. Äänitteen ja musiikkivideon esittämisessä on kyse samasta asiasta: musiikkikappaleen esittämisestä yleisölle. Äänitteen käyttäminen aiheuttaa muusikoille tulojen menetyksiä äänitteen korvatessa taiteilijan henkilökohtaisen esityksen. Musiikkivideon esittämisellä on sama vaikutus. Musiikkivideon kautta kuluu taiteilijan esityksen lisäksi myös tämän ulkonäkö. Enää ei edes niiden, jotka haluavat nähdä idolinsa kasvot, tarvitse mennä kokemaan tätä konserttiin. Riittää, että jää kotiin katsomaan musiikkivideoita.

Musiikkivideo on kuvallinen äänitallenne

Äänitteiden julkisesta esittämisestä maksetaan korvauksia sekä esittäville taiteilijoille että äänitteen tuottajalle. Koska taiteilijat eivät saa esityskorvauksia perinteisistä elokuvista eivätkä musiikkivideoista, herää kysymys, ovatko elokuvat ja musiikkivideot todella niin samanlaisia keskenään, että molempien korvaukseen oikeutettuna tekijänä on pidettävä lähinnä kuvaosuuden valmistamiseen sekä kuvan ja äänen yhdistämiseen vaikuttanutta tuottajaa.

Elokuvan määräävänä piirteenä on oikeuskirjallisuudessa pidetty liikkuvaa kuvaa, joka on tarkoitettu katsottavaksi joko äänen kanssa tai ilman sitä. Elokuvan ääniraita sisältää yleensä näyttelijöiden repliikit. Sen lisäksi ääniraidalle on usein kopioitu musiikkia vahvistamaan elokuvakohtausten tunnelmia. Kuitenkin myös mykkäelokuvaa suojataan perinteisen elokuvan tavoin.

Musiikkivideokin sisältää liikkuvaa kuvaa, joka on tarkoitettu katsottavaksi äänen kanssa. Musiikkivideossa määräävänä elementtinä on kuitenkin aina musiikki, jota ilman koko tuotetta ei olisi olemassakaan. Kääntäen voitaisiinkin sanoa, että musiikkivideossa ääni on tarkoitettu kuunneltavaksi kuvan kanssa. Musiikin käyttö erottaa musiikkivideon ja perinteisen elokuvan toisistaan tavalla, jota ei voi kiistää. Mikäli elokuva edes sisältää musiikkia, on musiikki leikattu kuvallista tarinaa tukeviksi paloiksi. Palojen esittäminen ilman kuvaa ei ole kokonaisen musiikkikappaleen, vaan musiikkipalojen esittämistä. Kun elokuvasta tehdään sound-track, sisältää se musiikkikappaleet kokonaisuudessaan. Tällaisen äänitteen julkinen käyttö korvataan myös muusikoille.

Musiikkivideo sisältää yleensä musiikkikappaleen kokonaan. Vaikka kappaleeseen olisi tehty pieniä muutoksiakin, ei kuulijan kannalta ole eroa sillä, kuunteleeko hän kappaleen musiikkivideolta vai esimerkiksi cd-levyltä. Tällä perusteella musiikkivideon sisältämä musiikki on edelleen lähempänä äänitettä kuin elokuvaa. Musiikkivideo on kuvallinen äänitallenne, jonka pääasiallinen sisältö, musiikki, välittyy käyttäjälle ilman kuvaakin.

Rooman sopimus vahvistaa musiikkivideon ja elokuvan välistä eroa

Tekijänoikeus on yksi kansainvälisimmistä oikeudenaloista. Suomi on osallisena useissa yleissopimuksissa, jotka määrittelevät muun muassa esittävän taiteilijan korvausoikeuden suuntaviivoja. Yksi toistaiseksi merkittävimmistä voimassa olevista asiaa koskevista yleissopimuksista on niin kutsuttu Rooman sopimus. Sopimuksessa erotetaan toisistaan äänitteen ja audiovisuaalisen tallenteen käsitteet. Äänite on yksinomaan kuultavaksi tarkoitettu tallenne, ja audiovisuaalinen tallenne sisältää äänen lisäksi kuvaa.

Audiovisuaalinen tallenne on sopimuksen mukaan laite, johon on tallennettu taiteilijan audiovisuaalinen esitys. Sekä kuvan että äänen tallentaminen on tapahtunut molemmat osuudet sisältävän tuotteen valmistamiseksi. Tämän takia elokuva voidaan ymmärtää audiovisuaaliseksi tallenteeksi. Elokuvan näyttelijäsuoritukset on tallennettu elokuvan valmistamista varten. Usein elokuvan sisältämä musiikkikin on sävelletty tai ainakin tallennettu käytettäväksi elokuvassa.

Musiikkivideon sisältämä musiikki on usein alun perin tallennettu äänitteen valmistamiseksi. Tällä perusteella musiikkivideo ei aina olisi sopimuksen tarkoittama audiovisuaalinen tallenne. Toisaalta Rooman sopimuksessa audiovisuaalisen tallenteen valmistaminen taiteilijan esityksestä ei sinänsä ole este korvausoikeuden toteuttamiselle, joten musiikkivideon julkisen esittämisen voidaan tulkita sisältyvän sopimuksen korvausoikeuden piiriin.

Käytännön muutos ei vaatisi suuria uhrauksia

Gramexissa tilitetään äänitekorvaukset muusikoille sinne toimitettujen ääniteilmoitusten perusteella. Koska musiikkivideoiden sisältämistä äänitallenteista on aikanaan jo tehty ääniteilmoitus Gramexiin, ei korvausoikeuden toteuttaminen musiikkivideoiden julkisesta esittämisestä vaatisi suuria lisäpanostuksia. Edes Suomen tekijänoikeuslakia ei tarvitsisi muuttaa, mikäli tässä esitetty tulkinta hyväksyttäisiin.

Musiikkivideon kannalta tärkeintä olisi pitää tuotteen sisältämä musiikki ja sen kuvitus toisistaan erillään. Musiikkivideo on aina ensisijaisesti musiikkia sisältävä tuote. Verrattuna esimerkiksi kuvitettuun satukirjaan, myös musiikkivideoon kuvitus on lisätty vain mielenkiinnon herättämiseksi. Ääneen esitettynä selviää tarinan sisältö kuulijalle vaikka tämä sulkisi silmänsä.